Vanhusten palvelut -jaosto, kokous 15.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Vuoden 2023 kokousaikataulu

VAKEDno-2022-785

Perustelut

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.  

Valmistelussa on pohdittu alustavasti, että kaikkien tulevaisuusjaostojen kokouksia voitaisiin pitää noin neljä kertaa vuodessa:

  • helmikuun puolivälin jälkeen
  • toukokuun alussa/lopussa
  • elokuun puolivälin jälkeen
  • marraskuun lopussa/joulukuun alussa

Ehdotus vanhusten palvelut -jaoston vuoden 2023 kokousaikatauluksi esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Minna Lahnalampi-Lahtinen, minna.lahnalampi-lah@vantaa.fi

Vanhusten palvelut -jaosto päättää vuoden 2023 kokousaikataulusta.

Päätös

Vanhusten palvelut -jaosto päätti hyväksyä seuraavan kokousaikataulun vuodelle 2023:

  • Keskiviikko 15.2. klo 15
  • Keskiviikko 17.5. klo 15
  • Torstai 31.8. klo 15
  • Torstai 30.11. klo 15

 

Kokousaikatauluun voi tulla muutoksia.