§ 4 Tutkimuslupa: Palvelukuvauskortit – Lapsen osallisuuden lisääminen häntä koskevien sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisten palveluiden suunnitteluvaiheessa sekä palvelutarpeen arvioinnin alkaessa / Emilia Salonen / Jyväskylän yliopisto

Lataa 

VAKEDno-2023-386

Päätöspäivämäärä

21.2.2023

Päätöksen tekijä

Lasten, nuorten ja perheiden toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön (1.1.2023,  § 32) mukaan toimialajohtajan toimivaltaan kuuluu päättää kyseistä toimialaa koskevista tutkimusluvista.

Kuvaus

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

Tutkimus on osa sosiaalityön erikoistumisopintojen lopputyötä, jonka tarkoituksena on testata hakijan tekemiä palvelukuvauskortteja käyttäjän näkökulmasta. Tavoitteena on lisätä lasten osallisuutta kuvaamalla palvelua tai palvelutarpeen arviointia ymmärrettävämmällä tavalla. Tutkimukseen on tarkoitus rekrytoida 10-12 osallistujaa hyvinvointialueen henkilöstöstä maalis-toukokuussa 2023.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely ja tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 31.1.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö. Hyvinvointialueelle kustannuksia tutkimuksesta syntyy työajassa arviolta 70-80 min per osallistuja (sis. kyselyyn vastaaminen, tutkimukseen ja kortteihin perehtyminen).

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon.

Tutkija on sitoutunut siihen, ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja.

Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Tutkimuksen puoltaja
Tutkimuksen toteutusta puoltaa perheiden erityispalveluiden palvelualuejohtaja Saana Pukkio ja perheitä tukevien palveluiden palvelualuejohtaja Reetta Voutilainen.

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella
Tutkimuksen yhteyshenkilö hyvinvointialueella on johtava sosiaalityöntekijä Noora Ahokangas-Jore.

Valmistelija

Erityisasiantuntija Aleksi Husso, aleksi.husso@vakehyva.fi, 043 827 1063.
 

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan hakijan tukimukselle Palvelukuvauskortit – Lapsen osallisuuden lisääminen häntä koskevien sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisten palveluiden suunnitteluvaiheessa sekä palvelutarpeen arvioinnin alkaessa.

Allekirjoitus

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialan johtaja Hanna Mikkonen

Organisaatiotieto

Asiantuntija- ja kehittämispalvelut