VAKEDno-2022-941
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäänössä 47 §:ssä säädetään toimivallasta hankinnoissa. Nyt kyseissä asiassa päätetään useampaa toimialaa koskevasta hankinnasta, jonka vuoksi asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan.
Asian valmistelija: Erityisasiantuntija Pia Tasanko-Lavikainen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on käynnissä hanke, jonka päätavoitteena on vahvistaa asiakasosallisuutta ja käyttäjälähtöisten palveluiden kehittämistä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla kokemusasiantuntijatoiminnan avulla sekä rakentaa kokemusasiantuntijapankki, jonka avulla kokemusasiantuntijoiden osaamisen hyödyntäminen on helppoa ja systemaattista. Tavoitteena on kokemusasiantuntijuuden käytön esteiden purkaminen ja saavutettavuuden parantaminen luomalla ratkaisuja kokemusosaamisen tarpeen ja tarjonnan kohtaamiseen. Tavoitteena on juurruttaa kokemusasiantuntijapankin toimintamalli palvelujärjestelmään hankkeen aikana.
Hankkeen tavoitteena on parantaa heikossa työmarkkina-asemassa olevien kokemustaustaisten henkilöiden asemaa koulutuksen, työtilaisuuksien, osaamisen kehittämisen ja jaksamisen tukemisen avulla. Tavoitteena on lisätä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten tietoisuutta kokemusosaamisesta ja kokemusasiantuntijuuden mahdollisuuksista palvelujärjestelmän osana.
Edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi Vantaan A-kilta jatkaa Kokemusasiantuntijapankin toimintaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella ja välittää kokemusasiantuntijoita hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin sekä kehittämishankkeisiin helmi-maaliskuussa laadittavan yhteistyösopimuksen mukaisesti (tavoite 50 toimeksiantoa /kk, 600/v). Toimintaan osallistuville tarjotaan lisäkoulutuksia ja tukea ammatilliseen kasvuun ja työssä jaksamiseen.
Hankkeen hallinnoinnista vastaa Vantaan A-kilta ry, joka vastaa hankkeen toteutuksesta, henkilöstöstä, taloudesta ja raportoinnista. Vantaan A-kilta ry tekee yhteistyötä hankekumppaneiden (Vantaan ja Keravan hyvinvointialue, KoKoA - Koulutetut kokemusasiantuntijat ry, Rikosseuraamuslaitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, A-kiltojen Liitto, Tukihenkilötyö yhdistys ry ja Vantaan Mielenterveysyhdistys Hyvät Tuulet ry) kanssa.
Hankkeen toiminnan tuloksena kokemusasiantuntijat ovat mukana sosiaali- ja terveyspalveluiden suunnittelu-, toteuttamis-, arviointi- ja kehittämistyössä. Tämän avulla palvelut kehittyvät aiempaa käyttäjälähtöisemmiksi ja paremmin asiakkaiden tarpeita vastaaviksi. Lisäksi kokemusasiantuntijoiden osallisuuden kokemus ja työelämätaidot vahvistuvat.
Päätän hankkia kokemusasiantuntijapalveluja Vantaan A-kilta Ry:lta tässä päätöksessä edellä mainituin sitoumuksin vuoden 2023 ajaksi. Hankinnan arvo on noin 35 000 euroa, joten kyseessä on hankintalaissa (1397/2016) säädetyn kansallisen kynnysarvon alittavasta hankinnasta (pienhankinta), jonka vuoksi hankintaa ei kilpailuteta hankintalain mukaisesti.
Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 29 §:n mukaista otto-oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella.