§ 1 Ruokailun hankinta suun terveydenhuollon henkilökunnalle vuonna 2023

Lataa 

VAKEDno-2023-718

Päätöspäivämäärä

21.2.2023

Päätöksen tekijä

Suun terveydenhuollon palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Voimassa olevan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 5. luvun § 33 mukaan palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää sopimuksista, sitoumuksista, sekä hankinnoista 47 §:n mukaisesti. Palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista, sopimuksista ja sitoumuksista.

Kuvaus

Hankinta kohdistuu Suun terveydenhuollon henkilökunnalle kerran kuukaudessa ostettavaan ruokailuun helmi-joulukuussa v. 2023 pois lukien heinäkuun. Vastaava ruokailu toteutetaan kaikissa terveyspalvelujen toiminnoissa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen johtaja on linjannut, että henkilökunnalle tarjoillaan aamupala kerran kuukaudessa.

Tarjouksessa pyydettiin seuraavaa sisältöä: aamupala kerran kuukaudessa, yksiköitä 27 eri puolilla Vantaata ja Keravaa, henkilökunnan määrä yhteensä 361, yksiköissä toimii 2 - 35 henkeä / hoitola. Tilaukset voivat olla eri viikonpäivinä, esim. pienempiä yksiköitä keskitetään tietylle päivälle. Tarjolle on pyydetty tuoremehu, jugurtti/rahka, hedelmät, mysli, leipä, karjalanpiirakka, juusto, kananmuna, leikkele, kurkku, tomaatti, salaatti, margariini.

Tarjouspyyntö lähetettiin viidelle toimittajalle ja kolme vastasi tarjouspyyntöön. Tarjous saatiin Kultaiselta enkeliltä, Ruokaräätäliltä ja Ravintola Tammistolta. Halvimman tarjouksen teki Ravintola Tammisto.

 

Päätös

Päätän hankkia suun terveydenhuollon henkilökunnalle ruokailun Ravintola Tammistosta kerran kuukaudessa ajalla helmi-joulukuu v. 2023 pois lukien heinäkuu.

Allekirjoitus

Maria Broms
suun terveydenhuollon palvelualuejohtaja vs. 

Organisaatiotieto

Suun terveydenhuollon palvelut