§ 40 Tutkimuslupa: Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluperusteinen kehittäminen

Lataa 

VAKEDno-2023-1615

Päätöspäivämäärä

9.5.2023

Päätöksen tekijä

Hyvinvointialuejohtaja

Päätöksen peruste

Hyvinvointialueen hallintosäännön 31 §:n mukaan hyvinvointialuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää useampaa toimialaa koskevista tutkimusluvista sekä tietoluvista.

Kuvaus

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

Vaasan yliopiston tutkimus (Petri Virtanen ja työryhmä.) tarkastelee palveluperustaisuutta Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tutkimuksessa tarkastelun keskiössä ovat palveluperustaisuus, yhteiskehittämisen mahdollisuudet sekä palvelun käyttäjien palveluista saama käyttöarvo. Hyvinvointialueiden lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Kelan roolia osana palveluiden ekosysteemiä, sekä Kelan ja hyvinvointialueiden välistä yhteistyötä käytänteineen. Tutkimus toteutetaan Vaasan yliopiston ja Kelan rahoittamana yhteistyöhankkeena. Tutkimuksellisesti hanke ammentaa palveluperustaisen toimintalogiikan ajatuksesta, jossa keskiössä ovat palvelun käyttäjien tarpeet. Palveluperustaisuuden avulla pyritään sekä tukemaan julkisten palveluiden kehittämistyötä että kasvattamaan aiheeseen liittyvää tutkimuksellista ymmärrystä käytännöstä ammentavan empiirisen tiedon avulla. Erityisenä kiinnostuksen kohteena tutkimuksessa on nuorille ja nuorille aikuisille (15–24-vuotiaat) kohdennetut palvelut. Tutkimusaineisto kerätään kyselyllä, asiantuntijahaastatteluilla, Delfoi-asiantuntijapaneelilla ja osallistuvan havainnoinnin keinoin.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus on tullut vireille 21.4.2023 ja sitä on täydennetty henkilötietojen käsittelyn osalta 8.5.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.

Kustannukset hyvinvointialueelle

Kyselytutkimukseen on tavoitteena saada Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta vastaajia 30–50 henkilöä (vastaamisaika noin 20 min) ja teemahaastatteluun yksilöinä ja ryhmissä eri tasoilta yhteensä 5–10 henkilöä (kesto 45 min-1,5 h).  Haastatetuille työntekijöille tarjotaan myös mahdollisuutta osallistua Delfoi-asiantuntijapaneeliin verkossa.

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon.

Tutkija on sitoutunut siihen, ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja.

Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Tutkimuksen puoltajat

Tutkimusta puoltaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimiajohtaja Hanna Mikkonen, aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja Kirsi Leväpelto ja terveydenhuollon palvelujen toimialajohtaja Kati Liukko.

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella

Tutkimuksen yhteyshenkilö hyvinvointialueella on asiantuntija- ja kehittämispalveluiden palvelualuejohtaja Elina Eeva.

Valmistelija

Erityisasiantuntija Aleksi Husso, aleksi.husso@vakehyva.fi.

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle Sosiaali- ja terveyspalveluiden palveluperusteinen kehittäminen.

Allekirjoitus

Hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö

Organisaatiotieto

Asiantuntija- ja kehittämispalvelut