§ 17 Tutkimuslupa:

Lataa 

VAKEDno-2023-1356

Päätöspäivämäärä

10.5.2023

Päätöksen tekijä

Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 33 §:n mukaan palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää palvelualuetta koskevista tutkimusluvista.

 

Kuvaus

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

Tutkimus on erikoissosiaalityöntekijän koulutukseen kuuluva käytännöllis-tieteellinen lopputyö, joka kytkeytyy THL:n koordinoiman Barnahus-hankkeen lastensuojelun kehittämistyöhön. Tutkimuksessa tarkastellaan lastensuojelun toimintatapoja tilanteissa, joissa lapseen kohdistuu perheen sisäinen väkivaltaepäily. Tavoitteena on kerätä useammalta hyvinvointialueelta aineistoa siitä, kuinka yhtenäisiä tai epäyhtenäisiä suojelutarpeen selvittämisen käytännöt kyseisissä erityistilanteissa ovat. Tämä mahdollistaa käytäntöjen kansallisen vertailun. Aineisto kerätään Webropol-kyselynä sosiaalityöntekijöiltä, joiden tehtäviin kuuluvat lastensuojelun päivystykselliset tehtävät ja lapsiperheiden palvelutarpeen arviointien tekeminen. Kyselyssä ei kerätä henkilötietoja ja vastaajien anonymiteetistä huolehditaan raportoimalla tuloksia vain ryhmätasolla. Toteutusajankohta kyselylle on 4-5/2023 ja tutkimus valmistuu arvioilta 10/2023.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 30.3.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.

Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset

Kyselyyn vastaaminen vie noin 15 min työaikaa.

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy, tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon.

Tutkija on sitoutunut siihen, ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi, joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja.

Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-versiona kirjaamoon, kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Tutkimuksen puoltaja

Tutkimuksen toteuttamista hyvinvointialueella puoltaa lapsiperheiden sosiaalityön palvelujen tehtäväaluepäällikkö Jenni Weck-Näse.

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella

Tutkimuksen yhteyshenkilö hyvinvointialueella on lapsiperheiden sosiaalityön palvelujen tehtäväaluepäällikkö Jenni Weck-Näse.

Valmistelija

Erityisasiantuntija Aleksi Husso, aleksi.husso@vakehyva.fi, 043 827 1063.

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle: Lastensuojelu ja lapsiin kohdistuva perheen sisäinen väkivalta - Suojelutarpeen selvittämisen käytännöt.

Allekirjoitus

Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja Reetta Voutilainen

Organisaatiotieto

Asiantuntija- ja kehittämispalvelut