§ 6 Tutkimuslupa:

Lataa 

VAKEDno-2023-1361

Päätöspäivämäärä

23.5.2023

Päätöksen tekijä

Perheiden ennalta ehkäisevien palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 33 §:n mukaan palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää palvelualuetta koskevista tutkimusluvista.

Kuvaus

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

Väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena on kirkastaa kuraattorityön perustehtävää ja muodostaa nykyistä kattavampi kuva siitä, millaista kuraattorityöstä tehtävä dokumentointi on ja siitä, miten se suhteutuu sosiaalityön dokumentointiohjeistuksiin sekä dokumentointia ohjaavaan lainsäädäntöön erityisesti oppilaan osallisuuden näkökulmasta. Tutkimusaineistoa kerätään väitöskirjatyöhön laajasti, mutta tämä tutkimuslupa kohdistuu perusopetusikäisten oppilaiden haastatteluun hyvinvointialueella. Haastattelut on tarkoitus toteuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kuraattorien asiakkaille. Haastattelut anonymisoidaan. Tutkimukselle on haettu myös HY:n ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi. Tutkimus valmistuu arviolta vuoden 2026 loppuun mennessä.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 30.3.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.

Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset

Välillisiä työaikakustannuksia syntyy kuraattorien toimiessa rekrytoijina haastattelututkimuksiin. Haastatteluihin rekrytointia on tavoitteena toteuttaa esimerkiksi tukitapaamisten yhteydessä.

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy,​ tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon. Tutkija on sitoutunut siihen,​ ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi,​ joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja. Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-​versiona kirjaamoon,​ kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Tutkimuksen puoltaja

Tutkimuksen toteuttamista hyvinvointialueella puoltaa esi- ja perusopetuksen opiskeluhuollon palvelujen tehtäväaluepäällikkö Riina Hell.

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella

Tutkimuksen yhteyshenkilöt hyvinvointialueella ovat esi-ja perusopetuksen opiskeluhuollon palvelujen tehtäväaluepäällikkö Riina Hell ja perusopetuksen kuraattoreiden esihenkilö Katariina Lappalainen.

Valmistelija

Erityisasiantuntija Sanna Konttinen, sanna.konttinen@vakehyva.fi, 040 578 0307.

 

 

 

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle: Oppilaan osallisuus koulun sosiaalityön dokumentoinnissa.

Allekirjoitus

Perheiden ennaltaehkäisevien palvelujen palvelualuejohtaja Mirja Varis.

Organisaatiotieto

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut