Edunvalvontajaosto, kokous 17.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistyminen ja katsaus yhtiön toimintaan

VAKEDno-2022-795

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallitus päätti kokouksessaan 28.3.2023 § 83 yksimielisesti keskustelun jälkeen:

  1. merkitä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n osakeannissa 10 kpl yhtiön osakkeita hintaan 2000 euroa/osake;
  2. hyväksyä liitteenä olevan yhtiön osakassopimuksen;
  3. valtuuttaa konsernipalvelujen toimialajohtajan tekemään tarvittaessa vähäisiä muutoksia osakassopimukseen sekä allekirjoittamaan osakassopimuksen sekä muut mahdolliset osakkuuden edellyttämät asiakirjat;​​​​​​
  4. että Hyvil Oy:n toiminnan käynnistymisestä ja toiminnan tuloksellisuudesta tuodaan aluehallitukselle selvitys vuoden 2024 aikana;
  5. todeta kantanaan, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tulee kuitenkin olla edustus yhtiön päätöksenteossa.
     

Hyvilin hallitus hyväksyi 3.4.2023 kaikki osakeannissa merkityt osakkeet. Osakeannissa merkittiin 230 uutta Hyvil Oy:nn osaketta. Osakepääoman maksun tulee tapahtua viimeistään 24.4.2023.

Uudet osakkeet merkintään kaupparekisteriin. Hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä Hyvil Oy:n omistajiksi kaupparekirekisterimerkinnällä. Osakassopimus tulee allekirjoitettavaksi sähköisesti hyvinvointialueelle huhtikuun aikana.

Hyvil Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen ajankohta on 7.6.2023 klo 12-15.00. Hyvil Oy:n hallitus pyytää tulevia osakkeenomistajia valmistautumaan nimitystoimikunnan valintaan.

Ehdotus

Edunvalvontajaoston puheenjohtaja antaa katsauksen Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistymisestä. Käydään keskustelua asiasta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen. Edunvalvontajaosto päätti lisäksi, että asian käsittelyä jatketaan edunvalvontajaoston seuraavassa kokouksessa.

Lisätietoja päätöksestä antaa edunvalvontajaoston puheenjohtaja Maarit Raja-Aho, maarit.raja-aho@vakehyva.fi.

Perustelut

Edunvalvontajaoston kokouksessa 20.4.2023 § 31 edunvalvontajaoston puheenjohtaja antoi katsauksen Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistymisestä. Edunvalvontajaosto päätti lisäksi, että asian käsittelyä jatketaan edunvalvontajaoston seuraavassa kokouksessa.

Ehdotus

Jatketaan keskustelua Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistymisestä.

Päätös

Edunvalvontajaosto jatkoi keskustelua Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistymisestä ja päätti, että asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Lisätietoja päätöksestä antaa edunvalvontajaoston puheenjohtaja Maarit Raja-Aho, maarit.raja-aho@vakehyva.fi.

Perustelut

Edunvalvontajaosto jatkoi kokouksessaan 5.5.2023 § 38 keskustelua Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistymisestä ja päätti, että asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.

Ehdotus

Jatketaan keskustelua Hyvil Oy:n osakkuuden käynnistymisestä.

Päätös

Edunvalvontajaosto kävi keskustelua Hyvil Oy:n osakkuudesta, nimitystoimikunnasta sekä tulevasta yhtiökokouksesta. Todettiin, että nimitysvaliokunnan nimittämistä on tarkoitus käsitellä tulevassa aluehallituksen kokouksessa 30.5.2023.

Lisätietoja päätöksestä antaa edunvalvontajaoston puheenjohtaja Maarit Raja-Aho, maarit.raja-aho@vakehyva.fi.

Kokouskäsittely

HUS-yhtymähallituksen jäsen Mika Kasonen poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä klo 9.10.

Edunvalvontajaoston jäsen Lauri Kaira poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 9.21.