§ 7 Tutkimuslupa: Nuorten elintapojen vaikutukset keskittymiseen/ Ellen Luokkanen ja Emilia Simelius /Diakonia-ammattikorkeakoulu

Lataa 

VAKEDno-2023-1704

Päätöspäivämäärä

1.6.2023

Päätöksen tekijä

Perheiden ennalta ehkäisevien palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 33 §:n mukaan palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää palvelualuetta koskevista tutkimusluvista.

Kuvaus

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

Opinnäytetyössä tuotetaan Lumon lukion opiskelijoille materiaali, jonka tarkoituksena on välittää nuorille tietoa siitä, kuinka he voivat elintapoihin liittyvillä valinnoillaan vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa sekä keskittymiskykyynsä. Tutkimus käsittelee erityisesti ravitsemuksen, liikunnan, ruutuajan, unen ja levon sekä päihteiden käytön yhteyttä hyvinvointiin ja keskittymiseen. Opinnäytetyössä toteutetaan sähköinen kysely, joka lähetetään syksyllä 2022 opintonsa aloittaneille lukiolaisille. Kyselyyn vastataan nimettömästi. Kyselystä saatujen vastausten ja niiden pohjalta luodun varsinaisen materiaalin tavoitteena on välittää teoriatietoa ja aiemmin opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden kokemuksia erityisesti syksyllä 2023 opintonsa aloittaville uusille opiskelijoille. Opinnäytetyön arvioitu valmistumisaika on 10/2023.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 26.4.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.

Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset

Tutkimuksesta ei aiheudu kustannuksia hyvinvointialueelle.

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy,​ tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon. Tutkija on sitoutunut siihen,​ ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi,​ joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja. Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-​versiona kirjaamoon,​ kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Tutkimuksen puoltaja

Tutkimuksen toteuttamista hyvinvointialueella puoltaa toisen asteen opiskelijahuollon palvelujen tehtäväaluepäällikkö Harri Myllyniemi.

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella

Tutkimuksen yhteyshenkilö hyvinvointialueella on opiskeluterveydenhuollon osastonhoitaja Kirsti Linnoinen.

Valmistelija

Erityisasiantuntija Sanna Konttinen, sanna.konttinen@vakehyva.fi, 040 578 0307.

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle: Nuorten elintapojen vaikutukset keskittymiseen

Allekirjoitus

Perheiden ennaltaehkäisevien palvelujen palvelualuejohtaja Mirja Varis

Organisaatiotieto

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut