§ 7 Viranhaltijan oikeudenkäyntikulujen korvaaminen

Lataa 

VAKEDno-2023-2540

Päätöspäivämäärä

4.7.2023

Päätöksen tekijä

Vanhuspalvelujen toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Hallintösääntö 32 §, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toimintaohje työntekijän oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta

Kuvaus

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan sekä hyvinvointialuejohtaja että toimialajohtajat voivat antaa toimialaa tai hyvinvointialuetta koskevia pysyväisluonteisia määräyksiä toimintaohjeiksi.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on hyväksytty Toimintaohje työntekijän oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Toimintaohjeen mukaan Vantaan ja Keravan hyvinvointialue voi työnantajana korvata työntekijän tai viranhaltijan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, mikäli työntekijä tai viranhaltija joutuu työ- tai virkatehtäviensä

johdosta rikosilmoituksen kohteeksi tai vastaamaan rikossyytteeseen asiassa

• jossa työnantaja tai työnantajan edustaja ei ole asianomistaja,

• joka liittyy kiinteästi työntekijän työ- tai virkatehtävien hoitoon ja

• josta työntekijää ei tuomita rangaistukseen.

Tilanteessa, jossa työntekijän tai viranhaltijan katsotaan menetelleen lainvastaisesti

ja/tai tämä tuomitaan rangaistukseen, oikeudenkäyntikulut korvataan vain erityisestä

syystä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi organisaation virallisen ohjeen noudattaminen

tai muu tähän rinnastettava syy.

Toimintayksikön esimies on saanut tuomion Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden lainvoimaisella tuomiolla virkatehtäviensä hoitamiseen liittyvässä asiassa R 22/2213, jonka selvittämisestä on aiheutunut hänelle korvattavaksi oikeudenkäyntikuluina yhteensä 15 387,28 euroa. Työntekijän oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta annetun toimintaohjeen mukaisesti viranhaltijan oikeudenkäyntikuluja voidaan korvata tilanteessa, jossa viranhaltija on joutunut virkatehtäviensä takia vastaamaan rikossyytteeseen asiassa, joka on liittynyt kiinteästi virkatehtävien hoitoon. Lisäksi tilanteessa, jossa viranhaltijan katsotaan menetelleen lainvastaisesti, oikeudenkäyntikulujen korvaamiselle vaaditaan erityinen syy. Kyseisessä asiassa on tuotu esille, että viranhaltija on noudattanut organisaation sisäisiä ohjeita. Tällöin toimintayksikön esimiehen nykyisenä työnantaja Vantaan ja Keravan hyvinvointialue voi korvata toimintayksikön esimiehelle osoitetut oikeudenkäyntikulut 15 387,28 euroa.

Työntekijän oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta annetun ohjeen mukaisesti kulujen korvaamisessa on huomioitava Verohallinnon ajantasainen ohjeistus sekä oltava yhteydessä palkanmaksuun.

Päätös

Päätän, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue korvaa tehtäväaluepäällikön rikosasian R 22/2213 selvittämisestä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut, jotka tilitetään suoraan edustaneelle taholle. Kulujen korvaaminen ilmoitetaan viranhaltijan osalta palkanmaksuun.

Allekirjoitus

Minna Lahnalampi-Lahtinen Vanhuspalvelujen toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Vanhusten palvelut