§ 13 Aiesopimuksen hyväksyminen: Yhteistyöstä sopiminen Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n kanssa

Lataa 

VAKEDno-2023-3151

Päätöspäivämäärä

31.8.2023

Päätöksen tekijä

Kotona asumisen palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 46 §:n mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista,​ sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla palvelualuejohtajan toimivaltaan.

Kuvaus

Aiesopimuksessa sovitaan yhteistyöstä Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n (jäljempänä yhteistyökumppani) ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusten kotona asumisen palvelujen (jäljempänä hyvinvointialue) kesken. Yhteistyön kohteena on hanke,​ johon yhteistyökumppani hakee rahoitusta Stealta. Hankkeen tarkoituksena tukea omaishoitajien jaksamista ja hyvinvointia.

Yhteistyökumppanin tarkoitus on edistää omaishoitajien jaksamista ohjauksen, neuvonnan, ryhmätoiminnan, koulutusten sekä tapahtumien avulla. Yhteistyökumppani tapaa säännöllisesti omaishoitajien parissa työskenteleviä työntekijöitä ja asiantuntijuutta on tarkoitus jakaa puolin ja toisin. Hyvinvointialueen tehtävänä on olla mukana säännöllisissä tapaamisissa yhteistyökumppanin kanssa omaishoitajien hyvinvoinnin kehittämiseksi ja tukemiseksi. Lisäksi hyvinvointialue on tarjonnut yhteistyökumppanille maksuttomasti tiloja käyttöön toiminnan tukiessa omaishoitajien jaksamista ja hyvinvointia. Molemmat yhteistyön osapuolet tiedottavat ja viestivät toisilleen omaishoitajuuteen liittyvissä asioissa säännöllisesti. Toiminta tapahtuu kummankin osapuolen voimavaroin ja resurssein. Molemmat osapuolet sitoutuvat yhteistyöhön. Euromäärällisiä kustannuksia ei yhteistyötoiminnasta aiheudu.

Rahoituksen hakijana toimii Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry. Yhteistyöhön ei sisälly taloudellisia velvoitteita. Aiesopimus astuu voimaan kaikkien sopijaosapuolten allekirjoitettua sopimuksen. Sopimus päättyy kielteiseen rahoituspäätökseen,​ varsinaisen sopimuksen solmimiseen tai sopimuksen purkamiseen. Sopimus voidaan purkaa myös, mikäli toinen sopijaosapuoli rikkoo olennaisesti tästä sopimuksesta johtuvia velvoitteitaan siten, ettei toiselta sopijaosapuolelta voida kohtuudella edellyttää sopimuksen jatkamista.

Päätös

Päätän hyväksyä aiesopimuksen koskien yhteistyötä Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n kanssa.

Allekirjoitus

Aila Halonen, palvelualuejohtaja

Organisaatiotieto

Kotona asumisen palvelut