Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto, kokous 6.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 15 Vuoden 2023 kokousaikataulun tarkastaminen

VAKEDno-2022-776

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Hallintosäännön 135 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.  

Valmistelussa on pohdittu alustavasti, että kaikkien tulevaisuusjaostojen kokouksia voitaisiin pitää noin neljä kertaa vuodessa:

  • helmikuun puolivälin jälkeen
  • toukokuun alussa/lopussa
  • elokuun puolivälin jälkeen
  • marraskuun lopussa/joulukuun alussa

 

Ehdotus lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaoston vuoden 2023 kokousaikatauluksi esitellään kokouksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

Hanna Mikkonen, Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja, hanna.mikkonen@vakehyva.fi

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto päättää vuoden 2023 kokousaikataulusta. 

Päätös

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto päätti hyväksyä seuraavan kokousaikataulun vuodelle 2023:

  • Keskiviikko 15.2. klo 15
  • Tiistai 9.5. klo 13
  • Keskiviikko 6.9. klo 15
  • Keskiviikko 29.11. klo 15

 

Kokousaikatauluun voi tulla muutoksia.

Lisätietoja päätöksestä antaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja Hanna Mikkonen, hanna.mikkonen@vantaa.fi. 

Perustelut

Lasten,​ nuorten ja perheiden palvelut -​jaosto päätti 13.12.2022 § 5 seuraavan kokousaikataulun vuodelle 2023:

  • Keskiviikko 15.2. klo 15
  • Tiistai 9.5. klo 13
  • Keskiviikko 6.9. klo 15
  • Keskiviikko 29.11. klo 15

 

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden -jaoston kokousaikataulua ehdotetaan muutettavaksi siten, että toukokuun kokous pidetään 11.5. klo 14.30-16.30.

Ehdotus

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto päättää tarkistaa kokousaikataulua vuodelle 2023 siten, että toukokuun kokous pidetään 11.5. klo 14.30-16.30. 

Päätös

Lasten,​ nuorten ja perheiden palvelut -​jaosto päätti tarkistaa kokousaikataulua vuodelle 2023 siten,​ että toukokuun kokous pidetään 11.5. klo 14.30–16.30.

 

Lisätietoja päätöksestä antaa lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja Hanna Mikkonen, hanna.mikkonen@vakehyva.fi.

Perustelut

Lasten,​ nuorten ja perheiden palvelut -​jaosto päätti 13.12.2022 § 5 kokousaikataulustaan vuodelle 2023. 15.3.2023 järjestyssä kokouksessa § 4 jaosto päätti tarkastaa kokousaikatauluaan. Kokousaikatauluksi päätettiin seuraava:

  • Keskiviikko 15.2. klo 15
  • Torstai 11.5. klo 14.30
  • Keskiviikko 6.9. klo 15
  • Keskiviikko 29.11. klo 15

 

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaoston kokousaikataulua ehdotetaan muutettavaksi siten, että lokakuussa järjestetään ylimääräinen kokous 4.10.2023 klo 16.30. 

Ehdotus

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto päättää tarkistaa kokousaikatauluaan siten, että lokakuussa järjestetään ylimääräinen kokous 4.10.2023 klo 16.30. Jaosto keskustelee kokoustaako se ylimääräisestä kokouksesta huolimatta myös marraskuussa.

Päätös

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto päätti tarkistaa kokousaikatauluaan siten, että:

  1. lokakuussa järjestetään kokous 10.10.2023 klo 16.00;
  2.  29.11.2023 kokous perutaan.

 

Lisätietoja päätöksestä antaa lasten,​ nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja Hanna Mikkonen,​ hanna.mikkonen@vakehyva.fi.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotusta seuraavasti: 

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto päättää tarkistaa kokousaikatauluaan siten, että lokakuussa järjestetään ylimääräinen kokous 10.10.2023 klo 16.00. Jaosto keskustelee kokoustaako se ylimääräisestä kokouksesta huolimatta myös marraskuussa.

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.