Tarkastuslautakunta, kokous 6.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Tarkastuslautakunnan väliarviointi 2023

VAKEDno-2023-3202

Perustelut

Lain hyvinvointialueista 125§:n mukaan tarkastuslautakunta voi antaa aluevaltuustolle arviointikertomuksen lisäksi muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.Tarkastuslautakunnan valmistelema väliarviointi perustuu hyvinvointialueen 2. osavuosikatsaukseen ja tarkastuslautakunnan työohjelman mukaisiin arviointeihin. Väliarvioinnissaan tarkastuslautakunta käsittelee vuoden 2023 strategisten tavoitteiden toteutumista ja talouden kehittymistä. Väliarviointiluonnos esitellään kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Aleksi Paananen, Tarkastuspäällikkö, aleksi.paananen@vakehyva.fi

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä väliarvioinnin, lähettää väliarvioinnin aluevaltuustolle ja esittää, että aluevaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 väliarvioinnin.

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti hyväksyä väliarvioinnin, lähettää väliarvioinnin aluevaltuustolle ja esittää, että aluevaltuusto merkitsee tiedoksi vuoden 2023 väliarvioinnin.

Lisäksi tarkastuslautakunta oikeuttaa tarkastuspäällikön tekemään väliarviointiin tarvittaessa pieniä teknisluonteisia täydennyksiä ja korjauksia. 

Merkittiin, että pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa tämän pykälän osalta.

Lisätietoja päätöksestä antaa tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen, aleksi.paananen@vakehyva.fi. 

Kokouskäsittely

Jan-Peter Sjöroos saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.07. 

Timo Valtonen ja Tia Seppänen poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 18.33.