§ 11 Nimeämispyyntö HOPE-koordinaattoriksi

Lataa 

VAKEDno-2023-3021

Päätöspäivämäärä

1.9.2023

Päätöksen tekijä

Terveydenhuollon palvelujen toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 32 §:n mukaan toimialajohtajan toimivaltaan kuuluu päättää toimialansa vastuualueelle kuuluvien työryhmien jäsenten nimeämisestä sekä edustajien nimeämisestä toimialansa vastuualueelle kuuluviin yhdistyksiin sekä niiden kokouksiin, ellei kokous vaadi luottamushenkilön nimeämistä kokousedustajaksi. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla terveydenhuollon palvelut toimialajohtajan toimivaltaan. 

Kuvaus

Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy on pyytänyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialuetta nimeämään alueellisen HOPE-koordinaattorin. 

HOPE (European Hospital and Healthcare Federation) on voittoa tavoittelematon järjestö, jossa on jäseniä 27 EU-jäsenmaasta. HOPE-järjestön toimintaan sisältyy terveydenhuollon johtotehtävissä oleville asiantuntijoille tarkoitetun HOPE-asiantuntijavaihto-ohjelman toteuttaminen. HOPE-asiantuntijavaihto-ohjelman tavoitteena on tutustuttaa vaihtoon osallistuva sekä kohdemaan terveydenhuoltoon yleisesti että erityisesti vuoden teemasta nouseviin kysymyksiin. Vuoden 2024 teema on Keeping our health workforce (Terveydenhuollon työvoiman pitovoima). Ajankohta vaihdolle on 13.5.–9.6.2024. Ohjelma on tarkoitettu ammattihenkilöille, jotka ovat toimineet vähintään kolme vuotta terveydenhuollon johtotehtävissä tai olleet muulla tavoin vastuussa toiminnan ja palvelujen kehittämisestä terveydenhuolto-organisaatiossa.

Nimeämispyynnön mukaan alueelliset HOPE-koordinaattorit vastaavat vaihto-opiskelijoiden vaihtoon tulevien asiantuntijoiden vierailuohjelmasta ja ohjelman koordinoinnista sekä asumis- ja muista järjestelyistä alueilla. Toiminnan kansallisesta järjestämisestä vastaa kansallinen koordinaattori Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:ssä. Kansallinen koordinaattori ja alueiden koordinaattorit tekevät neljän viikon vaihtojakson aikana tiivistä yhteistyötä. Vaihto-opiskeluun liittyvät kustannukset jakautuvat eri taholle (Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy, Brysselin HOPE-toimisto, isäntäorganisaatio ja opiskelijat itse). Alueellinen toiminta on vakiintunutta ja siihen on pitkät perinteet. Syyskuussa 2022 tehdyn kyselyn perusteella kaikki kontaktoidut aluekoordinaattorit olivat sitä mieltä, että myös vaihtotoiminnan tulisi jatkua mielellään ilman välivuotta. Sote-uudistuksen vuoksi pidettiin kuitenkin välivuosi 2023.

Terveydenhuollon palvelut toimialalla on käyty sisäistä keskustelua ehdokkaan nimeämisestä HOPE-koordinaattoriksi. Terveydenhuollon palvelut johtoryhmä on esittänyt, että HOPE-koordinaattoriksi nimetään johtava ylilääkäri Kaisa Rajala. 

Nimeämispyyntö on pyydetty toimittamaan sähköpostitse 4.9.2023 mennessä Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n kansalliselle koordinaattorille. 

Päätös

Päätän nimetä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen alueellisen HOPE-koordinaattorin seuraavasti:

  • Johtava ylilääkäri Kaisa Rajala

Allekirjoitus

Pia Rantamäki, vs. terveydenhuollon palvelut toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut