Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta, kokous 4.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 141 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä. Erityisestä syystä esityslista tai yksittäisen asian selostus ja päätösehdotus voidaan lähettää myöhemmin.

Kokouskutsu toimitetaan, mikäli mahdollista, kolme päivää ennen kokousta toimielimen jäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen kokouksessa. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo- oikeus tai -velvollisuus, ensisijaisesti sähköisesti.

Hyvinvointialuelain 108 §:n mukaan muu toimielin kuin aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä.

Hallintosäännön 145 §:n mukaan toimielin päättää muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta. Toimielin voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.

Ehdotus

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta päättää;

  1. todeta kokouksen laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi; ja
  2. myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden tähän monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan kokoukseen maahanmuuttajapalvelujen päällikkö Minna Tuoviselle, erityisasiantuntija Pia Tasanko-Lavikaiselle, talousjohtaja Hanna Heinikaiselle ja projektikonsultti Susanna Kotilaiselle.

Päätös

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta päätti;

  1. todeta, että kokous pidetään siitä huolimatta, että kokouksessa on vain neljä jäsentä paikalla. Kokouksen pöytäkirja toimitetaan kaikille jäsenille tiedoksi; ja 
  2. myöntää läsnäolo- ja puheoikeuden tähän monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnan kokoukseen maahanmuuttajapalvelujen päällikkö Minna Tuoviselle, erityisasiantuntija Pia Tasanko-Lavikaiselle, talousjohtaja Hanna Heinikaiselle ja projektikonsultti Susanna Kotilaiselle.