VAKEDno-2023-3811
Määräaikaan mennessä virkaa haki kolme (3) henkilöä, joista kukaan ei täyttänyt viralle asetettuja kelpoisuusehtoja.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen voimassa olevan hallintosäännön § 57 mukaan toimialajohtaja, palvelualuejohtaja ja tehtäväalueenpäällikkö ja toimintayksikön esihenkilö valitsee alaisensa muun henkilöstön. Palvelussuhteeseen ottamisessa on huomioitava kulloinkin voimassa olevat mahdolliset täyttölupamääräykset.
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 2 luvun 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen voi perustellusta syystä päättää virkasuhteen täyttämättä jättämisestä.
Lisätietoja antaa
Saara Sahlsten, p. 040 193 1906
Sosiaalityöntekijän virka on ollut haettavana 22.9.2023 – 9.10.2023 www.vakehyva.fi ja www.mol.fi – sivuilla vakinaisena täytettäväksi 16.10.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan. Haussa on ollut kaksi (2) sosiaalityöntekijän virkaa, yksi Tikkurilan toimipisteelle ja toinen Keravan toimipisteelle. Virkasuhteen alkaessa sosiaalityöntekijä toimii Perheitä tukevien palvelujen palvelualueella Lapsiperheiden sosiaalityön yksikössä hoitaen sosiaalityöntekijälle määriteltyjä tehtäviä.
Viran kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 817/2015 7§ mukainen kelpoisuus. Tehtävään valitulta edellytetään lisäksi rikosrekisteriotteen esittämistä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös hyvät organisointi- ja vuorovaikutustaidot. Eduksi luetaan reflektiokyky, asiakaslähtöinen ajattelu, vastuullinen työote ja tahtotila moniammatilliseen työskentelyyn. Eduksi luetaan lisäksi valmius työpari- ja tiimityöskentelyyn sekä kokemus lapsiperheiden kanssa tehtävästä sosiaalityöstä.
Päätän jättää sosiaalityöntekijän vakituiset virat (2kpl) täyttämättä kelpoisten hakijoiden puuttumisen vuoksi.