§ 29 Tutkimuslupa: Palveluiden merkitys vanhempien jaksamiselle, kun lapsella on haasteita ja tuen tarpeita

Lataa 

VAKEDno-2023-4137

Päätöspäivämäärä

27.11.2023

Päätöksen tekijä

Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 33 §:n mukaan palvelualuejohtajan toimivaltaan kuuluu päättää palvelualuetta koskevista tutkimusluvista.

Kuvaus

Helsingin yliopiston opiskelija *****hakee tutkimuslupaa sosiaalityön maisteriopintoihin kuuluvaan käytäntötutkimukseen Palveluiden merkitys vanhempien jaksamiselle, kun lapsella on haasteita ja tuen tarpeita.

Tutkimussuunnitelman tiivistelmä

Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan toteutettava käytäntötutkimus pyrkii selvittämään, miten perhesosiaalityön asiakkaina oleva vanhemmat kokevat sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttaneen omaan jaksamiseensa. Tutkimuksen avulla voidaan lisätä perhesosiaalityön asiakasvanhempien osallisuutta palvelujen kehittämisessä ja kartuttaa tietoutta erityislasten vanhempien jaksamisesta. Tutkimusaineisto kerätään haastattelemalla hyvinvointialueen perhesosiaalityön asiakkaina olevia vanhempia, joiden lapsilla on haasteita ja tuen tarpeita. Tutkimusaineistoa täydennetään tarvittaessa myös perhesosiaalityön työntekijöiden haastatteluilla.

Tutkimuksen arvioitu valmistumisaika on 2/2024. Tutkimuksen materiaalia voidaan hyödyntää myöhemmin tutkijan pro gradu -tutkielmassa, jonka arvioitu valmistumisaika on 12/2024 mennessä. Tutkimusaineisto anonymisoidaan.

Tutkimuslupahakemuksen käsittely

Tutkimuslupahakemus on saapunut Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon 6.11.2023. Hakemukseen on saatu täydentäviä tietoja 13.11.2023 ja 21.11.2023. Tehdyn arvion mukaan tutkimussuunnitelmasta ja sen liiteasiakirjoista käy riittävästi ilmi hyvä tutkimuskäytäntö.

Tutkimuksesta hyvinvointialueelle syntyvät kustannukset

Haastattelujen kesto n. 45 min per henkilö (maksimi 12 haastattelua). Lisäksi muita työaikakustannuksia n. 5 -10 min per henkilö: tutkimuksesta informointi sekä haastateltavien yhteystietojen välittäminen tutkijalle. Tutkija voi mahdollisesti hyödyntää myös hyvinvointialueen tiloja haastattelujen järjestämisessä.

Tutkijan sitoutuminen toteuttamisehtoihin

Mikäli tutkimuksen valmistuminen viivästyy,​ tulee siitä ilmoittaa sähköpostitse Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kirjaamoon. Tarvittaessa tulee lähettää myös tutkimusluvan jatkohakemus kirjaamoon.

Tutkija on sitoutunut siihen,​ ettei käytä saamiaan tietoja tutkittavan tai hänen läheistensä vahingoksi tai halventamiseksi tai sellaisten etujen loukkaamiseksi,​ joiden suojaksi on säädetty salassapitovelvollisuus ja tietosuojasäännöksiä eikä luovuta kerättyjä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin mihin tutkimuslupa on myönnetty. Tutkija sitoutuu myös noudattamaan tutkimuseettisiä periaatteita sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella määriteltyjä tutkimuksen toteutusehtoja.

Tutkimuksen valmistuttua tutkimusraportti tulee toimittaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen käyttöön sähköpostitse pdf-​versiona kirjaamoon,​ kirjaamo@vakehyva.fi. Tutkija ilmoittaa samalla mahdollisesti syntyneen rekisteriaineiston hävittämisestä.

Tutkimuksen puoltaja

Tutkimuksen toteuttamista hyvinvointialueella puoltaa *****

Yhteyshenkilö hyvinvointialueella

Tutkimuksen yhteyshenkilö hyvinvointialueella on*****

Valmistelija

*****

Päätös

Päätän myöntää tutkimusluvan tutkimukselle: Palveluiden merkitys vanhempien jaksamiselle, kun lapsella on haasteita ja tuen tarpeita.

Allekirjoitus

Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja Reetta Voutilainen

Organisaatiotieto

Lasten, nuorten ja perheiden palvelut