§ 6 Tilojen vuokraus hoiva-asumisen palveluita varten, osoitteesta Porvoonkatu 12, Kerava

Lataa 

VAKEDno-2023-4713

Päätöspäivämäärä

12.12.2023

Päätöksen tekijä

Tilakeskuspäällikkö

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 36 §:n mukaisesti tilakeskuksen päällikön toimivaltaan kuuluu päättää hyvinvointialueen hallinnassa olevien ja hallintaan tulevien toimi-, varasto-, asunto- ja huonetilojen vuokralle ottamisesta ja antamisesta, kun vuokrasopimuksen yhteenlaskettu arvo on enintään 600 000 euroa (alv 0 %). Toistaiseksi voimassa olevissa sopimuksissa sopimuksen arvo määritellään irtisanomisajan vuokran mukaan.

 

Kuvaus

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vanhusten palveluiden toimiala on esittänyt tilojen vuokraamista ympärivuorokautista palveluasumista varten. Keravalla osoitteessa Porvoonkatu 12 sijaitsee VVO Hoivakiinteistöt Oy:n omistama ARA-kohde, josta on vapautumassa viidennessä kerroksessa sijaitsevat tilat. Tiloissa on 13 asuntolahuoneistoa ja niiden pinta-ala on pinta-alalta 485,50 m2. Viidennen kerroksen tilojen lisäksi vuokra-alue käsittää pohjakerroksessa toiminnan edellyttämän varastotilan, jonka pinta-ala on ja 19 m2.

Koska kohde on ARA-kohde, vuokranantaja määrittelee sen vuokran Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen vuokranmääritysoppaan ohjeiden mukaisesti ns. omakustanne-periaatteella.

VVO Hoivakiinteistöt tarjoaa lisäksi seuraavia vuokrasopimuksen ehtoja:

Vuokrasopimuksen ehdot osoitteessa Porvoonkatu 12, Kerava:

  • Vuokra-aika: 1.1.2024 - 1.12.2028.
  • Vuokrasopimuksen irtisanomisehdot: sopimus jatkuu 1.12.2028 jälkeen toistaiseksi voimassa olevana, mikäli kumpikaan osapuoli ei erikseen viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen vuokrasopimuksen päättymistä kirjallisesti ilmoita, että se haluaa sopimuksen päättyvän
  • Vuokrattu pinta-ala: 458,5 htm2 ja 19 m2.
  • Vuokran määrä vuokrasopimuksen alkaessa: 4531,40 € / kk + alv 24 %
  • Vuokra määritellään ARA:n vuokranmääritysoppaan mukaisesti
  • Vuokrasopimuksen vastuunjako erillisen vastuujakotaulukon mukaisesti

Päätös

Päätän hyväksyä toimitilojen vuokraamisen ympärivuorokautista palveluasumista varten ja vuokrasopimuksen pääehdot seuraavasti:

  • Vuokranantajana: VVO Hoivakiinteistöt Oy
  • Vuokrakohde: Vuokrattu pinta-ala: 458,5 htm2 ja 19 m2.
  • Vuokrakohteen osoite: Porvoonkatu 12, Kerava
  • Vuokran määrä: 4531,40 euroa/kk
  • Vuokriin lisätään arvonlisävero 24 %
  • Vuokra-aika alkaa 1.1.2024 ja päättyy 1.12.2028. Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sopimus jatkuu 1.12.2028 jälkeen toistaiseksi voimassa olevana, mikäli kumpikaan osapuoli ei erikseen viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen vuokrasopimuksen päättymistä kirjallisesti ilmoita, että se haluaa sopimuksen päättyvän
  • Vuokrasopimuksen vastuunjako erillisen vastuujakotaulukon mukaisesti

Allekirjoitus

Pasi Salo, tilakeskuspäällikkö

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut