§ 2 Osastonhoitajan virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen

Lataa 

VAKEDno-2023-4722

Päätöspäivämäärä

14.12.2023

Päätöksen tekijä

Tehtäväaluepäällikkö Terveysasemapalvelut 3

Päätöksen peruste

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 23 §

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosääntö 56 §

Kuvaus

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen terveysasemilla tullaan ensi vuonna siirtymään Omatiimi-malliin. Muutoksen takia osoitteessa Kultarikontie 1 sijainnut puhelinpalveluyksikkö lakkautetaan ja henkilöstö siirretään terveysasemille, sillä puheluita hoidetaan jatkossa omista tiimeistä. Uudistuksen myötä työnantaja suunnittelee Hakunilan ja Länsimäen terveysasemien osastonhoitajien esihenkilövastuun jakamista. Neuvonnan ja asiakasohjauksen yksikkö tullaan lopettamaan ja siitä vapautuu osastonhoitajan resurssia muihin vastuualueisiin. Hoitohenkilöstön määrä on liian suuri yhdelle esihenkilölle ja kahden yksikön johtaminen on haastavaa. Esihenkilön tuki yksiköissä tulee turvata paremmin. Henkilöstö tarvitsee lähiesihenkilön tukea ja ohjausta työn organisoinnissa sekä haastavissa tilanteissa päivittäin. Esihenkilön ollessa läsnä, tämä onnistuu paremmin. Lisäksi yksikön toiminnan kehittäminen onnistuu paremmin, kun esihenkilön vastuulla on yksi yksikkö.

Käytännössä muutos tarkoittaisi ko. osastonhoitajan osalta siirtymistä Hakunilan terveysaseman sekä tiedonhallinnan koordinaattorien osastonhoitajaksi. Työtehtäviin tulisi sisältymään myös ACE-järjestelmän sekä ostopalveluna järjestettävän puhelintyön koordinaatiovastuu. Hakunilan terveysasemalla on tilat, joihin tiedonhallinnan koordinaattorit voivat sijoittua ja myös heidän työnsä kannalta on tärkeää, että esihenkilö työskentelee samoissa tiloissa. Osastonhoitajan työnkuvaan on myös aikaisemmin kuulunut ACE-järjestelmän sekä ostopalveluna järjestettävän puhelintyön koordinointi. Osastonhoitaja on hoitanut tehtäviä mallikkaasti ja hän on myös itse halukas jatkamaan näissä vastuutehtävissä. Rokotustoiminnan vastuutehtävä siirtyy häneltä tämän muutoksen myötä pois.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen toimintaympäristö, ulkoiset vaatimukset ja uudistuneet toimintamallit asettavat uudenlaisia haasteita. Toiminnan ja tehtävien tulee aina heijastaa muuttuvia olosuhteita ja toimintaympäristöä.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen, terveydenhuollon palveluiden, terveysasemapalveluiden, tehtäväalueen 3, Hakunilan ja Länsimäen terveysasemien organisaation uudistamisen tavoitteena on järjestää toiminta tarkoituksenmukaisella tavalla. Muutoksella pyritään tukemaan toimintojen ja prosessien kehittämistä. Tavoitteena on Hakunilan ja Länsimäen terveysasemien henkilöstöjohtamisen vahvistaminen.

Toiminta tuotetaan omana toimintana sekä Hakunilan, että Länsimäen terveysasemilla 1.1.2024 lähtien, kuten tähänkin asti. Asukkaille toiminnan muutos ei tule näkymään.

Työnantajan suunnitelma terveydenhuollon palveluiden, terveysasemapalveluiden, tehtäväalueen 3, Hakunilan ja Länsimäen terveysasemien uudelleen organisoitumisesta on käsitelty terveyspalveluiden johtoryhmässä 8.11.2023.

Viranhaltijalle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi 27.11.2023 ja hän on ollut suostuvainen tulevaan muutokseen.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 §:n mukaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen ottamisesta päättävä kunnan viranomainen voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi päättää, että viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta muutetaan, jos toiminnan uudelleen järjestely tai muu perusteltu syy sitä edellyttää.

Päätös

Päätän:

  1. todeta, että työnantajalla on edellä esitettyjen perustelujen mukaisesti olemassa kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 23 § mukainen perusteltu syy muuttaa viranhaltijan virantoimitusvelvollisuutta;
  2. että neuvonnan ja asiakasohjauksen yksikön osastonhoitaja***** virantoimitusvelvollisuus muutetaan perusteluissa esitetyn mukaisesti 15.1.2024 alkaen.

Allekirjoitus

Virve Ristolainen, tehtäväaluepäällikkö, terveysasemapalvelut 3

Organisaatiotieto

Hallintopalvelut