§ 59 Työnantajakuvan kehittämisen ja rekrytointimarkkinoinnin hankinta

Lataa 

VAKEDno-2023-3145

Päätöspäivämäärä

19.12.2023

Päätöksen tekijä

Henkilöstöjohtaja

Päätöksen peruste

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 47 §:n mukaan palvelualuejohtaja päättää alle 1 miljoonan euron hankinnoista,​ sopimuksista ja sitoumuksista. Asiasta päättäminen kuuluu em. määräyksen nojalla henkilöstöjohtajan toimivaltaan.

Kuvaus

Hankinnan kohteena on työpaikkailmoitusten rekrytointinäkyvyys ja työpaikkailmoituksien lisänäkyvyystoimenpiteet, rekrytointimarkkinointikampanjat sekä sisällöntuotanto rekrytointi- ja työnantajakuvaviestintään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle ajalle 1.1.2024-31.12.2025. Hankintaa voidaan jatkaa kahdella (2) optiovuodella, jotka voidaan ottaa käyttöön yhdessä tai erikseen.

Tarjouspyynnössä pyydettiin tarjousta erilaisista julkaisukanavista työpaikkailmoituksille, työpaikkailmoitusten lisänäkyvyyksiä ja sisällöntuotantoa sekä erilaisissa alustoissa tehtävää työnantaja- ja rekrytointimarkkinointia. Kyseessä on puitejärjestely. Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset kuvattiin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.

Hankinta on jaettu kolmeen (3) osa-alueeseen ja sopimustoimittajia valitaan seuraavasti:

1.       Rekrytointinäkyvyys, enintään viisi (5) sopimustoimittajaa

2.       Rekrytointimarkkinointikampanjat, enintään neljä (4) sopimustoimittajaa

3.       Sisällöntuotanto rekrytointi- ja työnantajakuvaviestintään, enintään kolme (3) sopimustoimittajaa.

Tilaaja ei sitoudu hankittaviin määriin. 

 

Hankintamenettely

Hankinta oli EU:n kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA ilmoituskanavassa 3.11.2023. Tarjousten jättöpäivämäärä oli 4.12.2023.

Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.

Tarjousaikana tarjoajilla oli mahdollisuus esittää lisäkysymyksiä tarjouspyyntöön liittyen 16.11.2023 klo: 15:00 mennessä ja esitettyihin kysymyksiin vastattiin 24.11.2023 mennessä.

Tarjousten jättämisen määräaikaan,​ 4.12.2023 klo 15:00,​ mennessä saapui yhteensä 12 tarjousta. Tarjouksen jättivät osa-alueittain seuraavat tarjoajat:

Osa-alue 1: Duunitori Oy ja FCG Finnish Consulting Group Oy.

Osa-alue 2: Amesan Consulting Oy, Barona Oy, Duunitori Oy, FCG Finnish Consulting Group Oy, Jobilla Oy ja LAURA Rekrytointi Oy.

Osa-alue 3: Barona Oy, Creative Crue Oy, Duunitori Oy, Filmbutik Oy, Jobilla Oy, LAURA Rekrytointi Oy, Mainostoimisto Kuke Oy, Refedo Oy, Wellpack Oy ja Viestintätoimisto Drum.

 

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Hankintalain (1397/2016) 85 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia, joilla varmistetaan, että ehdokkailla ja tarjoajilla on hankintasopimuksen toteuttamiseen tarvittavat taloudelliset ja rahoitusta koskevat voimavarat. Tätä varten hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia vähimmäisliikevaihdosta tai varojen ja velkojen välisestä suhteesta. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnössä oli määritelty osa-alueen 1 tarjoajan soveltuvuuden vaatimusten osalta, että tarjoajan julkaistujen ilmoitusten määrä tulee olla vähintään 15 000 kpl kuukaudessa vuonna 2022 sijaintina Uusimaa. FCG Finnish Consulting Group antoi tarjouksessaan ilmoitusten määrän koko Suomen alueella, jonka vuoksi ko. Tarjoaja ei täytä tarjouspyynnössä tarjoajalle asetettuja soveltuvuuden vaatimuksia ja suljetaan pois tarjouskilpailusta.

 

Referenssit

Hankintalain (1397/2016) 83 §:n mukaan hankintayksikkö voi asettaa ehdokkaiden tai tarjoajien teknistä ja ammatillista pätevyyttä koskevia 84—86 §:ssä tarkoitettuja vaatimuksia. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.

Tarjouspyynnön mukaisesti osa-alueissa 2 ja 3 Tarjoajalla tuli olla vähintään kaksi (2) hankinnan kohdetta vastaavaa referenssiä eli aiempaa toimitusta. Tarjouspyynnössä on vaadittu: Mikäli tarjoaja tarjoaa osa-alueeseen 2, tulee liitteessä esittää kaksi (2) referenssiä rekrytointimarkkinointikampanjan tuottamisesta eri organisaatioille. Mikäli tarjoaja tarjoaa osa-alueeseen 3, tulee liitteessä esittää kaksi (2) referenssiä artikkelin ja videon tuottamisesta eri organisaatioille.

Tarjousten tarkastamisessa todettiin referenssien osalta että:

-          osa-alueessa 2 tarjouksen tehneet Amesan Consulting Oy:n ja FCG Finnish Consulting Group Oy:n referenssit olivat puutteelliset artikkelitoteutuksen osalta. Tarjouspyynnössä vaadittiin, että ladattavan referenssin tulee sisältää referenssikampanjan artikkelitoteutus, mutta ko. tarjoajat eivät toimittaneet artikkelitoteutusta tarjouksessaan, minkä vuoksi hankintayksikkö ei voinut tarkastaa referenssien täyttymistä.

-          osa-alueessa 3 Filmbutik Oy:n tarjous oli puutteellinen artikkelitoteutuksen osalta. Tarjouspyynnössä vaadittiin, että referenssityönäytteen tulee sisältää vähintään yhden perusmuotoisen artikkelin, mutta Filmbutik Oy ei ole tarjouksessaan toimittanut artikkelitoteutusta lainkaan, minkä vuoksi hankintayksikkö ei voinut tarkastaa referenssin täyttymistä.

-          osa-alueessa 3 Wellpack Oy:n toimittaman referenssilomakkeen tiedosto muoto oli virheellinen, eikä referenssilomake avautunut, minkä vuoksi hankintayksikkö ei voinut tarkastaa refenssien täyttymistä.

 

Edellä mainituin perustein Hankintayksikkö hylkää:

-          osa-alueessa 2 Amesan Consulting Oy:n ja FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja

-          osa-alueessa 3 Filmbutik Oy:n ja Wellpack Oy:n tarjoukset.

 

Muut tarjoajat täyttivät soveltuvuudelle asetetut vaatimukset referenssien osalta.

 

Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuus

Hankintalain 79 §:n mukaan ennen tarjousten valintaa hankintayksikön on tarkistettava, että tarjous on hankintailmoituksessa ja hankinta-asiakirjoissa asetettujen vaatimusten, ehtojen ja perusteiden mukainen. Ehdokkaat tai tarjoajat, jotka eivät täytä hankintayksikön asettamia vähimmäisvaatimuksia, on suljettava tarjouskilpailusta.   

Kaikki soveltuvuusvaatimukset täyttäneiden tarjoajien tarjoukset täyttivät myös tarjouspyynnössä hankinnan kohteelle asetetut vähimmäisvaatimukset.

 

Tarjousvertailu

Valintaperusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Sopimuskumppaniksi valitaan halvimman vertailuhinnan tarjonnut tarjoaja.  Hankinnan kohteen laatutekijät on varmistettu hankinnalle asetetuilla vähimmäisvaatimuksilla.

Halvimman kokonaishinnan tarjouksessaan antanut tarjoaja on osa-alueen voittaja, ja valitaan etusijajärjestyksessä osa-alueen 1. toimittajaksi. Toiseksi halvimman kokonaishinnan tarjouksessaan antanut tarjoaja valitaan etusijajärjestyksessä osa- alueen 2. toimittajaksi jne. Puitejärjestelyssä alle 60 000 euron ostot tehdään miltä tahansa osa-alueen toimittajalta ja yli 60 000 euron hankinnat tehdään etusijaperiaatteen mukaisesti.

Hintavertailu ilmenee liitteestä 1 Hintavertailu.

 

Sovelletut oikeusohjeet

Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Hallintolaki (434/2003)

Päätös

Päätän hankkia Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle työnantajakuvan kehittämisen ja rekrytointimarkkinoinnin palvelun seuraavilta toimittajilta osa-alueittain etusijajärjestyksessä:

-          Osa-alue 1 Rekrytointinäkyvyys: 1. Duunitori Oy

-          Osa-alue 2 Rekrytointimarkkinointikampanjat: 1. Barona Oy, 2. Duunitori Oy, 3. Jobilla Oy, 4. LAURA Rekrytointi Oy

-          Osa-alue 3 Sisällöntuotanto rekrytointi- ja työnantajakuvaviestintään: 1. Duunitori Oy, 2. Refedo Oy, 3. Creative Crue Oy

Hankinnan arvioitu kokonaisarvo sopimuskaudelle on noin 600 000 euroa (alv. 0 %).

Päätän hylätä:

-          osa-alueessa 1: FCG Finnish Consulting Group Oy:n

-          osa-alueessa 2: Amesan Oy:n ja FCG Finnish Consultig Group Oy:n ja

-          osa-alueessa 3: Filmbutik Oy:n ja Wellpack Oy:n tarjoukset edellä mainituin perustein.

Tämä päätös on ehdollinen siihen saakka, kun ylemmällä toimielimellä on mahdollisuus käyttää hallintosäännön 28 §:n mukaista otto-oikeuttaan. Sitova sopimus ei synny vielä hankintapäätöksen tiedoksi antamisella, vaan vasta myöhemmin tehtävällä erillisellä kirjallisella sopimuksella.

Allekirjoitus

Anne Sivula, henkilöstöjohtaja

Organisaatiotieto

Hankinta