§ 19 Järjestöyhteistyön Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön Olohuonetoiminnan sopimukseen sitoutuminen

Lataa 

VAKEDno-2023-4800

Päätöspäivämäärä

21.12.2023

Päätöksen tekijä

Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja

Päätöksen peruste

Hallintosäännön 32 §:n mukaan toimialuejohtaja päättää toimialaansa koskeviin hankkeisiin osallistumisesta sekä sopimuksista, sitoumuksista, sekä hankinnoista 46 §:n mukaisesti.

Kuvaus

Sopimuksen kohteena on Helsingin Diakonissalaitoksen matalan kynnyksen kohtaamispaikka Olohuone, jolle on saatu hankeavustus (C-hanke) Sosiaali -ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksesta (STEA) ajalle 4/2023-12/2025.

Olohuonetoiminnan tavoitteena on lisätä nuorten hyvinvointia ja osallisuutta suhteessa omaan elämään ja ympäröivään yhteiskuntaan sekä vähentää nuorten syrjäytymisriskiä ja yksinäisyyttä.  Lisäksi tavoitteena on nuorten osaamisen, yhteiskuntataitojen ja kansalaistaitojen lisääntyminen sekä yhteisöllisyyden ja kuulumisen kokemuksen kasvaminen. Kohderyhmänä Olohuoneella on alaikäisenä turvapaikanhakijana ilman huoltajaa Suomeen tulleet, nyt 18-25-vuotiaat nuoret. Nuoret voivat osalistua Olohuoneen toimintaan myös kaverinsa kanssa, eli myös muut kuin yksin tulleet saavat osallistua toimintaan. Olohuone-toiminta on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa yhden katon alla on yhteisö, tuki ja toiminta. Nuori voi tulla Olohuoneelle viettämään aikaa, syömään välipalaa ja juttelemaan kuulumisiaan, saamaan apua läksyissä tai muissa arjen asioissa, tai mukaan yhteisölliseen toimintaan ja tekemiseen.

Sopimuksen osapuolet toimivat yhteistyössä seuraavalla tavalla:

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr vastaa toiminnan toteuttamisesta hankkeen toimintasuunnitelman mukaisesti. Hyvinvointialueen rooli on ohjata nuoria toimintaan.

Yhteistyöhön ei sisälly taloudellisia velvoitteita. Sopimus astuu voimaan kaikkien sopijaosapuolten allekirjoitettua sopimuksen. Sopimus päättyy sopimusajan päätyttyä 31.12.2025 tai yhteiseen sopimukseen sopimuksen purkamisesta.

Päätös

Päätän hyväksyä liitteenä olevan sopimuksen koskien järjestöyhteistyötä Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön Olohuonetoiminnan kanssa.

Allekirjoitus

Kirsi Leväpelto, Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja

Organisaatiotieto

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue