Aluehallitus, kokous 28.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 297 Aluehallituksen kevään 2024 kokousaikataulun täsmentäminen

VAKEDno-2023-3656

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: vt. hallintojohtaja Riikka Liljeroos

Hallintosäännön 140 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös,​ milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielin jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.   

Päätösehdotuksessa on ehdotus aluehallituksen ja aluevaltuuston koko vuoden 2024 kokousaikataulusta. Ehdotetussa on huomioitu aluehallituksen ja aluevaltuuston kokousten sujuva rytmitys,​ sekä se,​ etteivät kokoukset menisi päällekkäin Vantaan kaupungin tai Keravan kaupungin kaupunginvaltuustojen tai kaupunginhallitusten kokousten kanssa.

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. hyväksyä kevään 2024 kokousaikataulut seuraavasti:  
    • aluehallituksen kokous tiistaina 23.1.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 18.1.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 13.2.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 8.2.2024 klo 14
    • aluehallituksen iltakoulu tiistaina 27.2.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 5.3.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 29.2.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 26.3.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 21.3.2024 klo 14
    • aluehallituksen seminaari to-pe 4.-5.4.2024
    • aluehallituksen kokous tiistaina 16.4.2024 klo 9.30, selostustilaisuus to 11.4.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 14.5.2024 klo 9.30, selostustilaisuus (+iltakoulu) to 2.5.2024 klo 14
    • aluehallituksen iltakoulu tiistaina 28.5.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 18.6.2024 klo 9.30, selostustilaisuus to 13.6.2024 klo 14
  2. esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä kevään 2024 kokousaikataulut seuraavasti: 
    • valtuustojen yhteinen hyte-seminaari keskiviikkona 14.2.2024 klo 9-12 (yhdessä Keravan ja Vantaan kaupunginvaltuustojen kanssa)
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 4.3.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 29.2.2024 klo 17
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 29.4.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 25.4.2024 klo 17
    • aluevaltuuston talous- ja strategiaseminaari to-pe 23.-24.5.2024
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 10.6.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 6.6.2024 klo 17
  3. hyväksyä syksyn 2024 kokousaikataulut seuraavasti:  
    • aluehallituksen kokous tiistaina 20.8.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 15.8.2024 klo 14
    • aluehallituksen iltakoulu tiistaina 3.9.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 17.9.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 12.9.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 8.10.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 3.10.2024 klo 14
    • aluehallituksen iltakoulu torstaina 10.10.2024 klo 14
    • aluehallituksen seminaari torstaina 23.10.2024
    • aluehallituksen kokous tiistaina 5.11.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 23.10.2024 (seminaarin yhteydessä)
    • aluehallituksen iltakoulu tiistaina 19.11.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 26.11.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 21.11.2024 klo 14
    • aluehallituksen kokous tiistaina 17.12.2024 klo 9.30, selostustilaisuus torstaina 12.12.2024 klo 14
  4. esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä syksyn 2024 kokousaikataulut seuraavasti: 
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 9.9.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 5.9.2024 klo 17
    • aluevaltuuston talous- ja strategiaseminaari ma 23.9.2024
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 28.10.2024 klo 18, selostustilaisuus keskiviikkona 23.10.2024 klo 17
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 9.12.2024 klo 18, selostustilaisuus keskiviikkona 4.12.2024 klo 17


Muutokset kokousaikatauluun ovat mahdollisia. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Lisätietoa päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Kokouskäsittely

Todettiin teknisenä korjauksena seuraavat muutokset päätösehdotukseen: 18.8.2024 -> 18.1.2024, 21.10.2024 -> 21.11.2024.

Ehdotus

Aluehallitus:

  1. esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä kevään 2024 kokousaikataulut seuraavasti: 
    • valtuustojen yhteinen hyte-seminaari keskiviikkona 14.2.2024 klo 9-12 (yhdessä Keravan ja Vantaan kaupunginvaltuustojen kanssa)
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 4.3.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 29.2.2024 klo 17
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 29.4.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 25.4.2024 klo 17
    • aluevaltuuston talous- ja strategiaseminaari to-pe 23.-24.5.2024
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 10.6.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 6.6.2024 klo 17
  2. esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä syksyn 2024 kokousaikataulut seuraavasti: 
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 9.9.2024 klo 18, selostustilaisuus torstaina 5.9.2024 klo 17
    • aluevaltuuston talous- ja strategiaseminaari ma 23.9.2024
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 28.10.2024 klo 18, selostustilaisuus keskiviikkona 23.10.2024 klo 17
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 9.12.2024 klo 18, selostustilaisuus keskiviikkona 4.12.2024 klo 17


Muutokset kokousaikatauluun ovat mahdollisia.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Perustelut

​​​​​​Aluehallitus on kokouksessaan 10.10.2023 § 252 päättänyt vuoden 2024 kokousaikatauluistaan ja edelleen aluevaltuusto on kokouksessaan 23.10.2023 § 112 päättänyt vuoden 2024 kokousaikatauluistaan. Kokousaikataulujen vahvistamisen jälkeen on kuitenkin havaittu tarve täsmentää osittain aluehallituksen kevään 2024 kokousaikataulua.

Ehdotus

Aluehallitus päättää täsmentää kevään 2024 kokousaikataulua seuraavasti:

  • Aluehallituksen selostustilaisuus to 18.1. klo 14 siirretään ajankohtaan ke 17.1. klo 9.
  • Aluehallituksen iltakoulu ti 27.2. siirretään ajankohtaan ke 28.2. klo 16.30
  • Aluehallituksen selostustilaisuus to 21.3. klo 14 siirretään ajankohtaan ke 20.3. klo 14
  •  Aluehallituksen iltakoulu ti 28.5. klo 14 siirretään ajankohtaan ke 29.5. klo 14
  • Aluehallituksen selostustilaisuus to 13.6. siirretään ajankohtaan to 6.6. klo 15

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.