Pelastuslautakunta, kokous 13.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2023

VAKEDno-2024-1168

Perustelut

Asian valmistelijat: apulaispelastusjohtaja Jussi Rahikainen, talouspäällikkö Henna Sandvik ja vs. riskienhallintapäällikkö Outi Linnolahti

 

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimintakertomuksessa (liitteenä) tarkastellaan pelastuslaitoksen palveluiden toteutumista vuoden 2023 aikana. Tilinpäätösosiossa esitetään pelastuslaitoksen toimintavuosi taloudellisten tunnuslukujen valossa. Pelastuslaitoksen tilinpäätös on valmisteltu yhteistyössä pelastuslaitoksen ja talouspalveluiden kanssa.  

Pelastuslautakunta päätti 20.9.2022 kokouksessa § 14 alustavasta talousarvioesityksestä vuodelle 2023, jota esitettiin hyväksyttäväksi VaKe aluehallitukselle ja -valtuustolle, toimintamenojen ollessa yhteensä 46,74 milj. euroa. 

Aluevaltuuston 20.12.2022 hyväksymään vuoden 2023 talousarvioon tehtiin aluevaltuustossa 5.9.2023 muutos. Tuolloin hyväksyttiin toimialojen väliset muutokset, joiden suuruus ja oikea kohdistuminen ei ollut talousarviota laadittaessa tiedossa. Muutos korotti toimialan määrärahaa 0,9 milj. eurolla, joka kohdistui konsernihallintoon keskitettyjen palkankorotusmäärärahojen siirrosta toimialalle. Tuottotavoitetta ei korotettu.  

Lisäksi aluevaltuusto korotti 12.12.2023 toimialan menomäärärahaa 0,9 milj. eurolla. Määrärahan muutosesitys perustui elokuun lopun tilanteen vuoden 2023 ennusteeseen ja koostui pääosin henkilöstökuluista (0,6 milj. euroa) ja muiden toimintakulujen vuokrista (0,3 milj. euroa). Talousarviossa kokonaiskulujen loppusummaksi muodostui näin ollen 48,55 milj. euroa. 

Koko pelastuslaitoksen Muut asiakastulot ylittivät talousarvion (AV 12.12.23) n. 1 400 000 eurolla, johtuen pääosin ensihoidon lisälaskutuksesta. 

  

Koko pelastuslaitoksen toimintakulut alittivat talousarvion (AV 12.12.23) yhteensä n. 600 000 euroa. Toimintakuluissa huomioitiin konsernipalveluiden yleiskulujen vyörytykset ja poistot.  

 

  • Henkilöstömenot ylittivät (AV 12.12.2023) talousarvion noin 50 000 euroa.  
  • Palvelujen ostot alittivat (AV 12.12.2023) talousarvion n. 100 000 euroa. 
  • Aineet, tarvikkeet ja tavarat alittivat (AV 12.12.2023) talousarvion n. 300 000 euroa. 
  • Muut toimintakulut, sisältäen leasingvuokrat ja kiinteistöjen vuokrakulut, toteutuivat hieman suurempina kuin syksyllä 2022 ennakoitiin, mutta alittivat (AV 12.12.2023) talousarvion vajaalla 300 000 eurolla. Merkittävimmät säästöt saatiin investointien muuttamisella leasingvuokrauksesta omaan taseeseen hankkimiseen.  

 

Pelastustoimen toimintakulut ylittivät säästötoimenpiteiden jälkeen alkuperäisen talousarvion (AV 20.12.22) vain n. 200 000 eurolla. Lopullinen talousarvio (AV 12.12.23) alitettiin n.  1 400 000 eurolla. Pelastustoimen maksuosuudet vuoden 2023 osalta ovat Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle 15,2 milj. euroa ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle 16,1 milj. euroa.  Alkuperäisessä talousarviossa KEU maksuosuus oli 15,85 milj. euroa.  

Ehdotus

Pelastuslautakunta päättää

  1. esittää Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallitukselle pelastuslaitoksen vuoden 2023 toimintakertomuksen ja tilinpäätöstietojen liittämistä koko hyvinvointialueen tilinpäätökseen ja
  2. valtuuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen talousyksikkö tekemään mahdolliset tekniset muutokset tilinpäätösesitykseen.  

Päätös

Pelastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Lisätietoja päätöksestä antaa pelastusjohtaja Jyrki Landstedt, jyrki.landstedt@vakehyva.fi

Kokouskäsittely

Jäsen Annina Nuutinen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.30