Perustelut
Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Kerttu Pöntinen
Aluevaltuuston kokouksessa 14.9.2025 § 59 jätettiin Elina Nykyrin valtuustoaloite "Köyhyysohjelman ja -oppaan laatiminen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut Nykyrin lisäksi 8 muuta aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:
"Köyhyys on yleistynyt viime vuosina. Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli vuonna 2024 Suomessa peräti 958 000 ihmistä. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen onkin syytä kehittää uusia keinoja vähävaraisten asukkaiden auttamiseksi ja tukemiseksi. Myös pitää kehittää keinoja köyhyyden vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi.
Köyhyys/vähävaraisuus aiheuttaa jatkuvaa turvattomuutta sekä kasautuvaa huono-osaisuutta, jolla on suoria vaikutuksia ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Köyhyysrajan alapuolella elävillä ihmisillä on usein suurin tarve sosiaali- ja terveyspalveluille, mutta muun muassa korkeat asiakasmaksut ja hajanainen palvelujärjestelmä estävät heitä saamasta tukea, apua ja hoitoa.
Asukkaiden yhdenvertaisuus ei hyvinvointialueella toteudu, elleivät alueen palvelut ole myös kaikkein vähäosaisimpien saavutettavissa. Asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentäminen ja ennaltaehkäisy ovat hyvinvointialueen ydintehtäviä. Ne myös säästävät pitkällä aikavälillä alueen taloudellisia resursseja.
Me tämän valtuustoaloitteen allekirjoittaneet esitämme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE):
- Perustaa monialaisen köyhyystyöryhmän, johon kutsutaan edustajat Kelasta, Vantaan ja Keravan kaupungista ja kaikista aluevaltuustoryhmistä sekä alueen vaikuttamistoimielimistä, Kelasta, seurakunnista, asukkaista, työntekijöistä, järjestöistä ja oppilaitoksista. Vaikuttamistoimielimiämme ovat nuorisovaltuusto, vammais- ja vanhusneuvostot, monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta.
- Laatii alueelle köyhyysohjelman, jossa asetetaan selkeät tavoitteet ja toimenpiteet köyhyyden, syrjäytymisen ja terveys- ja hyvinvointierojen vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi Vantaalla ja Keravalla.
- Julkaisee köyhyysoppaan, johon kootaan alueen vähävaraisia asukkaita varten selkeästi tietoa tarjolla olevista palveluista, tuista ja niiden hakuohjeista. Opas julkaistaan hyvinvointialueen verkkosivuilla sekä painettuna versiona. Opasta voidaan jakaa alueen järjestöjen kautta sekä mm. kirjastoissa ja Vantaa-infoissa.
- Huomioi aloitteen talousvaikutukset hyvinvointialueen vuoden 2027 talousarvion valmistelussa."
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen voimassa olevan hallintosäännön mukaan mikäli vähemmän kuin 15 valtuutettua on allekirjoittanut aloitteen, vastaa aloitteeseen toimivaltainen viranhaltija suoraan aloitteen ensimmäiselle allekirjoittajalle. Vastaus on annettava puolen vuoden kuluessa sen jättämisestä. Vastaus on annettava tiedoksi myös aluehallitukselle.