Aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut -jaosto, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 6 Jaoston kokousaikataulu vuodelle 2023

VAKEDno-2022-807

Perustelut

Hallintosäännön 139 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.  

Valmistelussa on pohdittu alustavasti, että kaikkien tulevaisuusjaostojen kokouksia voitaisiin pitää noin neljä kertaa vuodessa:

  • helmikuun puolivälin jälkeen
  • toukokuun alussa/lopussa
  • elokuun puolivälin jälkeen
  • marraskuun lopussa/joulukuun alussa

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi Leväpelto, Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja, kirsi.levapelto@vantaa.fi

Aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut -jaosto päättää vuoden 2023 kokousaikataulun seuraavasti:

  • to 16.2. klo 15
  • ke 3.5. klo 15
  • ke 23.8. klo 15
  • ke 29.11. klo 15

 

Muutokset kokousaikatauluun ovat mahdollisia.

Päätös

Aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut -jaosto päättää vuoden 2023 kokousaikataulun seuraavasti:

  • ti 7.2. klo 15
  • ke 3.5. klo 15
  • ke 23.8. klo 15
  • ke 29.11. klo 15

 

Lisätietoja päätöksestä antaa aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelujen toimialajohtaja Kirsi Leväpelto, kirsi.levapelto@vantaa.fi.