Aluevaltuusto, kokous 30.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 78 Valtuustoaloitteet (lisäpykälä)

Perustelut

​Kokouksen aikana jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet:

1. Pirjo Luokkalan valtuustoaloite "Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen lähipalvelujen suunnitteluun tulee osallistaa alueen asukkaat, asukas- ja muut yhdistykset sekä alueella toimivat yritykset". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 30 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen toimipaikkojen ja palvelujen sisällön suunnitteluun tulee osallistaa alueella asuvat asukkaat, asukas- ja muut yhdistykset sekä alueella toimivat yritykset.

Lähellä toteutettu palvelu on usein alueella asuvien asukkaiden ja alueella toimivien yhdistysten ja yritysten edun mukaista. Myös lähiluonto kiittää, kun palvelupisteeseen pääsee helposti kävellen tai vaikka pyörällä. Lähipalvelu voi parhaimmillaan olla myös energiatehokasta ja taloudellisesti kannattavaa.

Kaikessa palvelutoiminnan ja palvelupaikkojen suunnittelussa tulee huomioida se, että palvelun käyttäjät ovat pääsääntöisesti palveluidensa sisällön parhaita asiantuntijoita. 

Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme, että palvelujen käyttäjiltä kysytään, mihin palvelupaikat tulisi Vantaan ja Keravan asuinalueella sijoittaa ja millaisia palveluita käyttäjät omalla lähialueellaan tarvitsevat."
 

2. Eve Rämön valtuustoaloite "Vantaan-Keravan hyvinvointialue mukaan Mielenturvaa-verkostoon". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 28 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Mielenterveyskriisi näkyy vahvasti suomalaisessa työelämässä. Suomessa menetetään yli 17 miljoonaa työpäivää vuodessa mielenterveyshäiriöiden takia, ja yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä. Joka viides aikuinen kärsii häiriöistä vuosittain, mutta silti vain puolet uskaltaisi mielenterveysjärjestöjen tutkimusten mukaan puhua niistä työpaikallaan.

 Mielenterveyden haasteet ovat suuria, ja vahvemmille toimenpiteille ja yhteistyölle on tarvetta niiden selättämiseksi.

Mielenturvaa-verkosto on työmarkkinajärjestöjen, mielenterveysjärjestöjen ja työnantajien verkosto, joka tukee ja sitouttaa jäseniä ratkaisemaan työelämän mielenterveyskriisiä. Mielenturvaa-mallin avulla halutaan haastaa suomalaiset työpaikat mukaan vahvistamaan mielenterveyttä, ja tarjoamaan kattavampia mielenterveyspalveluita työntekijöilleen.

Mielenturvaa-malli on tutkittuun tietoon perustuva malli, jolla ennaltaehkäistään mielenterveyden häiriöitä, madalletaan kynnystä mielenterveyspalveluihin hakeutumiseen ja tuetaan elämän kriisitilanteissa olevia työntekijöitä nopeasti ja vaikuttavasti. Malli on kustannusneutraali, sillä asetetuilla panoksilla luodaan säästöjä vähentämällä sairaspoissaoloja. 

Me allekirjoittaneet esitämme, että Vantaa-Keravan hyvinvointialue liittyy mukaan Mielenturvaa-verkostoon, tekee verkostoon kuuluvan Hyvän mielen työpaikka -suunnitelman ja ottaa käyttöön Mielenturvaa-mallin työntekijöiden mielenterveyden vahvistamiseksi."

 

3. Marjo Vackerin, Pia Lohikosken ja Laura Tulikorven valtuustoaloite "Etsivän vanhustyön pysyvän toiminnan järjestäminen  Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 30 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Aiemmin Vantaalla on toteutettu etsivää vanhustyötä ainakin hankemuodossa vuoteen 2021. Keravalla toimii löytävän vanhustyön työryhmä, jossa on mukana Keravan kaupungin vanhuspalveluiden edustajien lisäksi eri kolmannen sektorin toimijoita.

Hyvinvointialueen tulisi varmistaa järjestöyhteistyö ja järjestöjen tuki myös jatkossa. Tavoitteena on tavoittaa ikääntyneitä, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet syrjään erilaisista verkostoista tai palveluista.

Ajankohtainen tilanne ikääntyvän väestömme osalta on huolestuttava ja kaikki mahdollinen tuen tarjoaminen myös heille on selvitettävä. Etsivän vanhustyön osalta myös ennakoiminen on prioriteeteissa kärjessä ja tällaisella pysyvällä toiminnalla pystyisimme reagoimaan jo hyvissä ajoin niihin haastaviinkin tilanteisiin. Liian moni ikäihminen on niin sanottua ”hiljaista kansaa”. Heille etsivän vanhustyön tuottama palvelu olisi erityisen tärkeää.

Jokaisella on oikeus arvokkaaseen ikääntymiseen

Me allekirjoittaneet esitämme, että Vantaa ja Kerava hyvinvointialue tekisi selvityksen kyseisen palvelun osalta ja kartoittaisi pysyvän toiminnan ratkaisuja jo ennen Vantaa ja Kerava hyvinvointialueelle siirtymistä

Tarkennamme vielä, että palvelu integroitaisiin osana Vantaa ja Kerava hyvinvointialuetta. Hyvinvointialueella olisi palvelusta seuranta- ja palvelunjärjestämisvastuu, vaikka palveluntuottaja kumppaneina olisikin kolmannen sektorin toimijoita."

Päätös

Aluevaltuusto päätti yksimielisesti merkitä tiedoksi saapuneet valtuustoaloitteet ja lähettää ne aluehallituksen valmisteltavaksi.

Lisätietoja päätöksestä antaa päätöksenteon valmistelupäällikkö Riikka Liljeroos,​ riikka. liljeroos@vantaa.fi.