Nuorisovaltuusto, kokous 11.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialan palveluverkon esittely

VAKEDno-2023-3688

Perustelut

Palveluverkolla tarkoitetaan kansalliseen lainsäädäntöön, paikallisiin linjauksiin ja asukkaiden palvelutarpeeseen perustuvaa, yhden tai useamman toimialan palveluiden muodostamaa kokonaisuutta. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palveluverkkosuunnittelun keskeisenä tavoitteena on alueen asukkaiden palvelutarpeiden mukaisen taloudellisesti ja toiminnallisesti tehokkaan sekä monikäyttöisen palveluverkon kehittäminen. Palveluverkkosuunnitteluprosessissa arvioidaan ja ennakoidaan palvelutarpeiden muutoksia, palvelujen kehittämistarpeita sekä keinoja vastata muuttuviin tarpeisiin.

Lasten, nuorten ja perheiden toimiala muodostuu kolmesta palvelualueesta, jotka ovat perheiden ennaltaehkäisevien palvelujen palvelualue, perheitä tukevien palvelujen palvelualue ja perheiden erityispalvelujen palvelualue. Aluevaltuusto on osaltaan käsitellyt hyvinvointialueen palveluverkkoa aluevaltuuston talous- ja strategiaseminaarissa 25.9.2023. Toimialojen tulevaisuusjaostot käsittelevät palveluverkkoja lokakuun kokouksissaan seuraavasti:

  • vanhusten palvelut -jaosto 4.10.
  • lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaosto 10.10.
  • terveydenhuollon palvelut -jaosto 11.10.
  • aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut -jaosto 19.10. 

 

Perheitä tukevien palvelujen palvelualuejohtaja Reetta Voutilainen antaa nuorisovaltuustolle tilannekatsauksen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialan palveluverkosta.

Ehdotus

Nuorisovaltuusto merkitsee tilannekatsauksen tiedoksi.

Päätös

Nuorisovaltuusto merkitsi tilannekatsauksen tiedoksi.