Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta, kokous 20.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Korson Kyläneuvoston ehdotus hyvinvointialuefoorumin järjestämisestä

VAKEDno-2023-4313

Perustelut

Korson kyläneuvosto esitteli lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnalle toimintaansa 16.10.2023 lautakunnan kokouksen yhteydessä. Kyläneuvosto on esittänyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle järjestettäväksi loppuvuoden 2023/alkuvuoden 2024 aikana ”hyvinvointifoorumin” Korsossa. Kyläneuvoston toiveet foorumiin liittyen ovat seuraavat:

  • Tapahtuma olisi hyvinvointialueen järjestämä ja fasilitoima
  • Asukkaat voisivat lähettää etukäteen kysymyksiä, joihin toivovat vastauksia
  • Ajankohta olisi helmikuu 2024
  • Hyvinvointialueelta toivotaan paikalle hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö sekä virkahenkilöitä eri toimialoilta. Toiveena, että he esittelisivät oman toimialansa asioita aluksi sovituissa puheenvuoroissa, jonka jälkeen jakauduttaisiin teemaryhmiin. Virkahenkilöt fasilitoivat ryhmiä. Lopuksi tehdään yhteenveto teemoista ja eri ehdotuksista.

Vantaan kaupunki on järjestänyt säännöllisesti 2 kertaa vuodessa asukasfoorumeita, joihin hyvinvointialueen edustajat ovat myös osallistuneet. Asukasfoorumit ovat kiertäneet eri Vantaan alueilla säännöllisesti. Seuraava asukasfoorumi järjestetään Jokiniemessä 20.11.2023. Asukasfoorumi on järjestetty yhteistyössä Vantaan Järjestöringin kanssa. Foorumia edeltää ennakkokysely, jonka pohjalta illan teemat ja näkökulmat valitaan. Foorumissa käsitellään laajasti hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistä erilaisin painotuksin. Jokiniemen tilaisuuden teemat ovat: julkisen tilan turvallisuus, lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointi, hyvinvointi ja yhteisöllisyys sekä osallistuva budjetointi. Myös Keravan kaupunki on järjestänyt asukastilaisuuksia alueellaan.

Ehdotus

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta käy kokouksessaan keskustelua asiasta ja sopii mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Päätös

Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta päätti pyytää viranhaltijoita laatimaan lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnalle ehdotuksen siitä, millä tavalla alueellisten tilaisuuksien järjestäminen voitaisiin hyvinvointialueella toteuttaa.

Yhteistyötä Korson Kyläneuvoston kanssa selvitetään tämän yhteydessä.

 

Lisätietoja päätöksestä antaa vt. hallintojohtaja Riikka Liljeroos, riikka.liljeroos@vakehyva.fi