Aluehallitus, kokous 18.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 127 Toimitilan vuokraaminen neuvolan käyttöön Myyrmäessä

VAKEDno-2024-2807

Perustelut

Asian valmistelija: tilakeskuspäällikkö Pasi Salo

Vantaan kaupunki käynnistää Martinlaaksossa Kivimäen koulun peruskorjauksen tammikuussa 2025. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen Kivimäen koulun tiloissa toimivan Martinlaakson neuvolan toiminta päättyy tuolloin. Martinlaakson neuvolan asiakkaina on ollut 1830 lasta, jotka ovat iältään 0-6-vuotiaita. Neuvolassa on kuukaudessa noin 1000-1400 asiakaskäyntiä. Lisäksi neuvolan palveluihin on kuulunut perhevalmennuksia.

Kivimäen toimipisteessä on työskennellyt 15-17 työntekijää. Nykyisten, toimintaan nähden ahtaiden 568 m2:n tilojen vuoksi alueen kolme terveydenhoitajaa on sijoitettu muiden alueiden neuvoloihin, joiden saavutettavuus asiakkaiden näkökulmasta ei ole optimaalinen.

Neuvolan tilat on aikaisemmin suunniteltu sijoitettavaksi Lännen perhekeskus -hankkeen yhteydessä osoitteeseen Rajatorpantie 8, 01600 sijaitseviin tiloihin. Valtioneuvosto ei kuitenkaan ole tehnyt myönteistä rahoituspäätöstä Lännen perhekeskus -hankkeen toimitilojen vuokrauksen osalta. Neuvolalle on haettu väistötiloja Lännen perhekeskuksen epäselvän tilanteen takia, mahdolliseksi väistötilaratkaisuksi on löydetty Kauppakerros Myyrmannista tilat, jotka on mahdollista ottaa käyttöön pienehköjen muutostöiden jälkeen. Tiloissa on olemassa olevia vesipisteitä.

Citycon Oyj (Y-tunnus 0699505-3) omistaa Vantaan Myyrmäessä osoitteessa Iskostie 4 sijaitsevassa Myyrmannin kauppakeskuksessa sijaitsevat toimitilat. Citycon Oyj tarjoaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen neuvolan käyttöön osoitteessa Iskostie 4, 01600 Vantaa sijaitsevan rakennuksen toisen, kolmannen ja neljännen kerroksen toimitiloja, joiden pinta-ala on yhteensä 587m2.

Toimitilojen vuokra on yhteensä 10 566 euroa/kk. Vuokraan ja muihin maksuihin lisätään arvonlisävero voimassa olevan arvonlisäkannan mukaisesti. Vuokra ja korvaukset on sidottu elinkustannusindeksiin. Vuokra-aika alkaa 1.12.2025. Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja sen irtisanomisaika on 6 kk.

Ehdotus

Aluehallitus päättää:

  1. hyväksyä osoitteessa Rajatorpantie 8, 01600 Vantaa sijaitsevien toimitilojen vuokrasopimuksen pääehdot seuraavasti:
    • Vuokranantajana: Citycon Oyj
    • Vuokrakohteen käyttötarkoitus: Neuvola
    • Vuokrakohde: Toimistotilat pinta-ala noin 587 m2
    • Vuokrakohteen osoite: Iskoskuja 3, 01600
    • Vuokran määrä: kokonaisvuokra 10 566,00 euroa/kk
    • Vuokraan lisätään arvonlisävero voimassa olevan arvonlisäverokannan mukaisesti
    • Vuokra-aika alkaa 1.11.2024.
    • Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi
    • Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on 6 kk
       
  2. oikeuttaa tilakeskuspäällikön tekemään ja allekirjoittamaan lopullisen vuokrasopimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa konsernipalvelujen toimialajohtaja Mikko Hokkanen, mikko.hokkanen@vakehyva.fi.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana esittelijä totesi tekniset korjaukset selostustekstiin ("Vuokra-aika alkaa 1.12.2025" päivämäärä korjataan muotoon "1.11.2024") ja päätösehdotukseen ("toisteiseksi" -> "toistaiseksi"). Lisäksi korjataan selostusosasta sekä otsikosta termi "lasten neuvola" muotoon "neuvola". Muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.