Aluehallitus, kokous 22.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 194 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien kevyen tuen palvelua iäkkäille, jotka eivät täytä kotihoidon tai kuntoutustarpeen edellytystä

VAKEDno-2023-36

Perustelut

Asian valmistelija: vanhusten palvelujen toimialajohtaja Minna Lahnalampi-Lahtinen 

Aluevaltuuston kokouksessa 14.3.2023 § 23 jätettiin Gashaw Bibanin valtuustoaloite "Kevyen tuen palvelu iäkkäille, jotka eivät täytä kotihoidon tai kuntoutustarpeen edellytystä”. Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 15 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti: 

"Vantaa- Keravan hyvinvointialueen palvelutarjonnasta ei löydy jatkuvaa tukipalvelua itsenäisille ikääntyneille ennaltaehkäisyn keinona sekä ikääntyneiden kotona asumisen tueksi ja arjessa selviytymisen parantamiseksi. 

VAKEn palveluvalikoimaan tulee lisätä kevyen palvelun tuki, joka mahdollistaa rinnalla kulkemisen ilman määräaikoja. Sen tavoitteena on ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen sekä hyvinvointia edistävien olosuhteiden vahvistaminen. 

Palvelun avulla tuemme iäkkäiden selviytymistä yksin arjessa ja lisäksi ehkäisemme syrjäytymistä. Monelle on kohtuuttoman vaikeaa selviytyä mm. palvelutarjonnan kartoittamisesta. Palvelu olisi mahdollista toteuttaa nykyisten rakenteiden puitteissa, esim.seniorineuvonnan kautta. 

Ennaltaehkäisy on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevä keino tukea lisääntyvää ikäihmisten tuen tarvetta. 

Me allekirjoittaneet esitämme edellä mainituin perustein lisäämään palveluvalikoimaan ikäihmisten kevyen tuen palvelun VAKEn palveluvalikoimaan." 

Aluehallitus päätti kokouksessaan 14.3.2023 § 23 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen vanhusten palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 14.9.2023 mennessä. 

Vastaus valtuustoaloitteeseen: 

Hyvinvointialueen palveluissa varmistetaan Ikääntyneiden sosiaali- ja terveydenhuollon lakisääteisten sekä toimintakyvyn heikentymistä estävien palvelujen neuvonta, ohjaus sekä tuottaminen palvelujen myöntämisen perusteiden mukaisesti. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen keskitetty Seniorineuvonta on avoin kaikille Hyvinvointialueen asukkaille ja heidän läheisilleen sekä yhteistyökumppaneille. Seniorineuvonta ohjaa ja neuvoo matalalla kynnyksellä ja monikanavaisesti puhelimitse, sähköpostitse, jalkautumispisteillä (Länsi-Vantaa, Itä-Vantaa ja Kerava) sekä Maisan kautta. Myös ammattilaisten välistä konsultaatiota toteutetaan pääosin Apotin viesteillä ja puhelimitse. Seniorineuvonnan työntekijöiltä saa tietoa ja ohjausta yhteydenottajan tarpeen mukaisesti eri asioista ja palveluista. Seniorineuvonnasta saa tietoa olemassa olevista toiminnoista ja palveluista kuten kaupunkien, järjestötoimijoiden ja seurakunnan toiminnasta. Seniorineuvonnassa on tietoa eri hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisen toimijoista ja ohjausta annetaan esimerkiksi kulttuuriluotsi toimintaan, Rastien avoimeen toimintaan, korttelikerhoihin tai asukastilojen toimintaan. Myös meneillään olevien ennaltaehkäisevien hankkeiden kuten ikääntyneiden mielenhyvinvoinnin tukemisen ohjelman ja HyväIkä -hankkeen kanssa tehdään yhteistyötä. Seniorineuvonnassa ammattilainen arvioi ja ohjaa palvelutarjonnan verkostossa tarpeen mukaisen toimintaan tai palveluun. Verkkosivuja kehitetään, jotta myös sähköisten alustojen kautta olisi helposti pääsy tarvittavan tiedon äärelle.   

Ikääntyvillä on myös oikeus itse valita mihin haluavat osallistua ja minkälaiseen palveluun ovat valmiita sitoutumaan. Korona-aikana palvelujen ulkopuolella oleville +85-vuotiaille tehtyjen soittojen perusteella ilmeni, että hyvinvointialueella asuu lukuisia ikäihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä omaan elämäänsä ja haluavat sitä hallita ilman yhteiskunnan tukea. Tärkeää on mahdollistaa jokaisen hyvinvointialueen ikäihmisen itsenäisyys ja tukea kevyen palvelun tarvitsijoita mahdollisimman helposti saatavalla tiedolla mihin ottaa yhteyttä, mikäli palvelun tai tiedon saamisen tarvetta ilmenee. Ikäihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä tuetaan parhaiten tekemällä tiivistä yhteistyötä hyvinvointialueen, kaupunkien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Siellä missä ikäihmiset liikkuvat tulee olla saatavilla tietoa, mihin voi ohjata ikäihmisen ottamaan yhteyttä silloin kun tulee kysymyksiä tuen tai pienen avun tarpeesta, joka ei välttämättä edellytä sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilön apua. Tärkeitä yhteistyökumppaneita tässä ovat yhdistykset, järjestöt, kirjastot, vapaaehtoistoimijat ja seurakunnat. Hyvänä esimerkkinä Keikka-apu-hanke, jossa alueen seurakuntien vapaaehtoistoimijat tulevat apuun arjen tilanteissa esimerkiksi saattoavuksi asiointikäynneille silloin kun ei läheisillä ole mahdollisuutta osallistua. 

Hyvinvointialueen strategian mukaisiin tavoitteisiin pyrimme vanhuspalveluissa vastaamaan erilaisin kehittämishankkein kuten Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisella Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen VaKeHyva–Hyvät palvelut -hankkeella. Hankkeen tavoitteena on tukea heikossa ja haavoittuvassa asemassa olevia kuntalaisia.  

VaKeHyva- Hyvät palvelut Hyväikä kehittämiskärjessä tuetaan ikäihmisten kotona asumista kohdentamalla palveluja ennakoivalla otteella ja selkiyttäen ikäihmisten kotiin tuotettavien palveluiden kokonaisuutta hyvinvointialueella nivoen se luontevasti koko sosiaali- ja terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Ikäihmisten oikea-aikainen palveluihin piiriin pääsy paranee ennakoivalla otteella, piileviä tukitarpeita ja ongelmia varhain tunnistamalla ja toimintakykyinen kotona asuminen on mahdollista kaupunkilaisille suunnattujen avoimien hyvinvointia tukevien palvelujen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuella. HyväIkä -hanke tulee luomaan senioritoimintamallin, jonka avulla helpotetaan yhteydenottoa huoli tilanteissa ja tavoitetaan ennakoivasti ikäihmiset. Hankkeessa jatketaan ja edelleen kehitetään MEK-työn ja etsivän vanhustyön toimintamalleja osaksi vanhuspalvelujen valikkoa yhteistyössä järjestöjen, vapaaehtoisten, kaupunkien peruspalvelujen (kuten kulttuuri ja liikuntapalvelut) sekä hyvinvointialueen yhteistyönä.   

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella kehitetään osana VakeHyva -Hyvät palvelut hanketta –HyväHyte kehittämiskärjessä hyte-palvelukonseptia. HyväHytessä on tavoitteena, että kuntien kulttuuri- luonto- ja liikuntatoiminta ja järjestöjen toiminta tulee osaksi sosiaali- ja terveyshuollon palveluvalikkoa. Hankkeessa kehitettävän toimintamallin avulla kotona asuvia ikääntyneitä ohjataan kuntien ja kolmannen sektorin hyvinvointia ja terveyttä edistäviin palveluihin, kuten liikunta-, luonto- ja kulttuuripalveluihin ja yhteisölliseen toimintaan kehitettävän palvelutarjottimen ja ohjauksen mallin avulla systemaattisesti ja kehitetään yhtenäisiä kattavia toimintatapoja valittujen kohderyhmien tarpeisiin. 

Näiden koko hyvinvointialuetta koskevien kehittämistöiden rinnalla käynnistyy keväällä 2023 Päivikki ja Sakari Sohlberg säätiön rahoittama ohjelma, Havukosken ja Myyrmäen alueilla. Ohjelmassa rakennetaan verkostomaisesti toimiva palvelukokonaisuus ja malli, joka kykenee tarjoamaan monipuolisesti ja nopeasti oikea-aikaista tukea ikäihmisille. Ohjelma toteutetaan viiden työpaketin kautta, joista ikääntyneiden mielen hyvinvoinnin tuen työpaketin tavoitteena on haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden löytäminen verkostoyhteistyössä alueen kotihoidon, gerontologisen sosiaalityön ja palvelutarpeenarvioinnin ammattilaisten kanssa. Ohjelmassa Helsingin Diakoniasäätiö ja Helsinki Missio tuottavat etsivää vanhustyötä, senioripysäkki- ja tukihenkilöpalvelua alueen ikääntyneille ja kehittävät toimintaa yhdessä vanhuspalvelujen ja alueiden eri toimijoiden kanssa. Keskeistä on luoda toimivat käytänteet, joiden avulla ikäihminen löytää itselleen sopivat tukitoimet ja saa tähän tarvittavan tuen eri järjestötoimijoilta, Seniorineuvonnasta tai hyvinvointialueen palveluntuottajilta.  

Hyvinvointia ja terveyttä edistävässä työssä keskeisessä roolissa ovat kaupunkien hyvinvointia tukevat palvelut, kuten kulttuuri ja liikuntapalvelut sekä alueella toimivat järjestötoimijat ja heidän palvelunsa. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on käytössä myös lähetepohjainen hyvinvointimentori toimintamalli, jossa kaupungin liikuntapalvelujen sekä terveyspalvelujen yhteistyöllä tarjotaan elintapaohjausta ja neuvontaa sitä tarvitseville. Yhteistyötä kaupungin ja järjestöjen kanssa tulee jatkossakin tehdä tiiviisti ja tätä yhteistyötä varmistetaan hyvinvointi- ja osallisuussuunnitelmien avulla sekä nyt hankkeissa kehitettävien toimintamallien, sähköisten välineiden ja yhteistyömallien kautta.   

Hyvinvointialue valmistelee parhaillaan lakisääteistä alueellista hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa. Hyvinvointisuunnitelma sisältää ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelman. Hyvinvointisuunnitelmassa kuvataan muun muassa ikääntyneiden erilaisia palveluja sekä painopisteet, tavoitteet ja toimenpiteet ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Hyvinvointisuunnitelmassa huomioidaan muun muassa ikääntyneiden toimintakyvyn tukeminen sekä hyvinvointia edistävien olosuhteiden vahvistaminen. 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen tärkeä tehtävä on turvata kaikille ikääntyville heidän tarpeensa mukaiset lakisääteiset palvelut. Asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantamisessa on ensiarvoisen tärkeää mahdollistaa tietoa eri palveluista tarjoten jokaiselle heille sopivaa kevyttä tukea ja toimintaa. Kaupunkien ja hyvinvointialueen hyte-suunnitelmien ja toimenpiteiden avulla pyritään vastaamaan hyvinvointia ja toimintakykyä ylläpitävien toimintojen palveluvalikon ja yhteistyön laajuus ja toteutuminen. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella tämä kevyiden palvelujen tuki sopivan toiminnan löytämiseksi mahdollistetaan Seniorineuvonnan työllä ja useiden eri toimijoiden järjestämien palvelujen ja toimintojen avulla. Tiedon jakamisen ja ohjauksen parantamiseksi on käynnistynyt useita eri hankkeita, joiden avulla pystytään tulevaisuudessa paremmin varmistamaan kevyen tuen oikea aikainen toteutuminen. Senioritoimintamallin kehittämisen sekä hyvän viestinnän avulla pystymme ohjaamaan asiakkaat oikea aikaisesti sopivien kevyiden palvelujen piiriin. Seniorineuvonnan työ ja palvelu on jo osa hyvinvointialueen palveluvalikkoa ja tällä työllä pystymme varmistamaan tiedon saavutettavuutta eri toiminnoista ja tarvittaessa etsimään sopivan tuen palveluun pääsemiseksi mm. vapaaehtoistoiminnan, järjestötyön ja hankkeiden avulla. 

Ehdotus

Aluehallitus päättää: 

  1. antaa Gashaw Bibanille sekä 15 muulle valtuustoaloitteen allekirjoittaneelle aluevaltuutetulle yllä selostusosassa olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen;
  2. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.