Aluevaltuusto, kokous 9.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 62 Valtuustoaloitteet (lisäpykälä)

Perustelut

Kokouksen aikana jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet:

1. Ulla Kaukolan valtuustoaloite "Valtuustoaloite Myyrmäen keskustan viihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 33 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Me aloitteen allekirjoittaneet olemme huolissamme Myyrmäestä, erityisesti keskustan alueesta (Paalutori, aseman edusta, Liesitori, Myyrmannin edusta). Ihmisten pahoinvointi on lisääntynyt ja se näkyy katukuvassa. Erilaisten päihteiden käyttäjiä on paljon. Järjestyshäiriöt, jopa väkivalta, ovat yleisiä. Päihteitä käytetään näkyvästi ja huumeiden myynti on avointa. Myyrmäen keskustan alueella sijaitsevat asukkaiden oleelliset palvelut (mm. Kilterin koulu, terveysasema, nuorisotila, kirjasto, taidemuseo, kauppakeskus, Vantaa-info, asukastila), ja jokaisen pitäisi voida näitä palveluita pelotta käyttää. 

Myyrmäen keskustan ongelmien ratkaiseminen edellyttää Vantaan kaupungin ja hyvinvointialueen yhteistyötä, mahdollisesti yhteistyötä myös kolmannen sektorin, seurakuntien ja poliisin kanssa. Ongelmia on muuallakin Vantaalla, mutta ratkaisujen etsiminen ja löytäminen Myyrmäessä voisi olla pilotointi hyvinvointialueen, kaupungin ja kolmannen sektorin yhteistyölle, jonka ehdottomasti pitää tiivistyä ja olla organisoidumpaa. 

Esitämme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue yhdessä Vantaan kaupungin kanssa määrittelee konkreettiset toimenpiteet Myyrmäen keskustan viihtyisyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi. 

Vastaavanlainen aloite on jätetty elokuussa myös Vantaan kaupunginvaltuustossa. 

Aloite jätetään Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valtuustossa 9.9.2024"

 

2. Tarja Eklundin valtuustoaloite "Hakunilan terveysaseman jatko turvattava". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 27 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Hakunilan terveysaseman tilanne on huolestuttava. Korjaustarve on osoittautunut ajateltua suuremmaksi ja on epäselvää milloin tiloihin voidaan palata jos ollenkaan. Näillä näkymin vuoden vaihteeseen asti Länsimäen terveysasema palvelee nyt myös Hakunilan asukkaita. Tämä ei jatkossa ole kestävä ratkaisu tulevaa Hakunilan alueen kehittymistä ajatellen. Hakunilassa pitää olla jatkossakin toimiva terveysasema. Se on myös Vantaa- Kerava hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelman mukainen. Ihmettelemään ei pidä nyt jäädä. 

Me allekirjoittaneet edellytämme että Hyvinvointialue etsii aktiivisesti sopivia tiloja Hakunilan alueelta yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa sekä varmistaa Hakunilan terveysasemapalvelujen jatkumisen alueella."


3. Antero Eerolan valtuustoaloite "Sote-palveluiden turvaaminen digitaidottomille ja digisyrjäytyneille". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 21 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Sosiaali- ja terveyspalveluiden digitalisointi on myönteinen kehityssuunta. Parhaimmillaan se lisää palveluiden saatavuutta, saavutettavuutta, tuottavuutta, monipuolisuutta ja käyttäjäystävällisyyttä. Esimerkiksi terveyspalveluissa helppojen vaivojen hoitaminen etänä tai digitaalinen ajanvaraus säästävät myös kustannuksia. Näin voidaan purkaa hoitojonoja ja vapauttaa voimavaroja sellaiseen hoitoon, ja sellaisille asiakasryhmille, jotka vaativat henkilökunnan fyysistä kohtaamista. 
  
Samalla pitää kuitenkin varmistaa se, että digitaalisia sote-palveluita tarjotaan vain niille, jotka haluavat ja osaavat niitä varmasti käyttää. Suomessa on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat osittain tai kokonaan digitaalisen maailman ulkopuolella. 

Digi- ja väestötietoviraston uusimman Digitaitoraportin (https://dvv.fi/documents/16079645/0/Digitaitoraportti_2023_saavutettava.pdf/) mukaan noin neljäsosalla suomalaisista ei ole edes perusdigitaitoja. Esimerkiksi 75-89-vuotiaiden keskuudessa perus- tai tätä paremmat taidot on vain 22 prosentilla väestöstä. Toisaalta myös alle 44-vuotiaiden keskuudessa digitaalisen maailman ulkopuolella on 6-7 prosenttia väestöstä. Koko maassa tämä tarkoittaa kymmeniä tuhansia ihmisiä. 
  
Perustuslain 19. mukaan julkisen vallan on turvattava ”jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä”. Tämä oikeus ei voi olla riippuvainen ihmisten tietoteknisistä taidoista. Heikot digitaidot tai suoranainen digitaalinen syrjäytyminen eivät saa olla portti syrjäytymiseen myös sote-palveluista. 
  
Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet aluevaltuutetut teemme seuraavan aloitteen: 

* Vantaan ja Keravan hyvinvointialue kokoaa yhteen toimenpiteet, joilla sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan täysimääräisesti myös digitaalisten palveluiden ulkopuolella oleville hyvinvointialueen asukkaille. Vantaalla aluevaltuuston kokouksessa 9.9.2024"

 

4. Tiina Keskimäen valtuustoaloite "Välitön toimenpidepyyntö koronarokotteiden aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi​​​​​". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 1 aluevaltuutettu. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Kiirehtimispyyntö Valta kuuluu kansalle aluevaltuustoryhmä ry:n 4.3.2024 jättämään valtuustoaloitteeseen: "Kriisiryhmän perustaminen ja hoitopolun kehittäminen koronarokotehaitoista kärsiville": https://vakehyva.cloudnc.fi/fi FI/Toimielimet/Aluevaltuusto/Kokous_432024/Valtuustoaloitteet_lisapykala(11923) 

Me allekirjoittaneet vaadimme Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta välittömiä toimenpiteitä koronarokotteiden aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi. 

1. Johdanto 

Hyvinvointialueiden tehtävänä on taata kaikkien alueellaan asuvien kansalaisten terveys ja turvallisuus. Viime aikoina on herännyt vakavia huolia Suomen valtion rokotepolitiikasta ja sen vaikutuksista kansalaisten hyvinvointiin. Erityisesti on tullut esiin kysymyksiä koronarokotteiden saatavuudesta ja niiden turvallisuudesta. Tämä aloite esitetään tarkoituksena turvata jokaisen hyvinvointialueella asuvan kansalaisen oikeudet ja turvallisuus, perustaen sen rikosoikeudellisiin ja oikeusopillisiin näkökohtiin. 

1.1. Rokotepolitiikan nykytila

Koronarokotteiden saatavuuden laajentaminen apteekkeihin on merkittävä muutos, jonka tarkoituksena on helpottaa kansalaisten rokotteen saantia ja näin edistää kansanterveyttä. 
(https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet). 

Kuitenkin, samalla on tärkeää varmistaa, että tämä muutos ei vaaranna kansalaisten terveyttä ja turvallisuutta. On ilmennyt huolia rokotteiden turvallisuudesta ja haittavaikutuksista, mikä vaatii perusteellista tarkastelua ja valvontaa. 

Hyvinvointialueiden ensisijainen tehtävä on suojella, taata ja edistää kaikkien alueellaan asuvien kansalaisten terveyttä ja hyvinvointia. Viimeaikaiset raportit koronarokotteiden mahdollisista vakavista haittavaikutuksista ovat herättäneet perusteltuja huolia. 
Tilastot ylikuolleisuudesta, alhaisesta syntyvyydestä, syöpien lisääntymisestä ja muista terveyshaitoista edellyttävät välittömiä toimenpiteitä. Tämä aloite esitetään ottaen huomioon rikosoikeudelliset ja oikeusopilliset näkökohdat. 
 
2. Ongelman kuvaus 

2.1. Ylikuolleisuus 
Tilastot osoittavat, että Suomessa ylikuolleisuus on noussut 40,5 %. 
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronarokotuksista-kysyttya/koronarokotteiden-kehittamisesta-kysyttya 
https://thl.fi/-/fimea-ja-thl-seuraavat-koronarokotteiden-haittavaikutuksia-ja-turvallisuutta-tarkasti-yllattavia-haittavaikutuksia-ei-ole-ilmennyt?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset%2Fajankohtaista%2Finfektio-ja-rokotusuutiset 

Tämä merkittävä kasvu edellyttää perusteellista selvitystä ja kiireellisiä toimenpiteitä. On tutkittava, onko koronarokotteilla suora yhteys tähän ilmiöön. 

 2.2. Alisyntyvyys 
Suomessa on raportoitu huomattavaa alisyntyvyyttä. Tämä demografinen muutos voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä kansantalouteen ja yhteiskunnan rakenteisiin. On tärkeää selvittää, onko rokotteilla osuutta tähän kehitykseen. 

2.3. Syöpien lisääntyminen 
Syöpätapausten räjähdysmäinen kasvu on toinen vakava huolenaihe. On olemassa viitteitä siitä, että koronarokotteet saattavat vaikuttaa syöpien esiintyvyyteen. Tämä edellyttää välitöntä ja kattavaa tutkimusta. 
https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet/koronarokotuksista-kysyttya/koronarokotteiden-kehittamisesta-kysyttya 

2.4. Veritukokset ja muut terveyshaitat 
Veritukokset, sydänkohtaukset ja muut vakavat terveyshaitat on raportoitu lisääntyneen koronarokotteiden käyttöönoton jälkeen. Näiden tapausten tarkempi tutkiminen ja mahdollisten syy-seuraussuhteiden selvittäminen on ensiarvoisen tärkeää. 
https://thl.fi/-/fimea-ja-thl-seuraavat-koronarokotteiden-haittavaikutuksia-ja-turvallisuutta-tarkasti-yllattavia-haittavaikutuksia-ei-ole-ilmennyt?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset%2Fajankohtaista%2Finfektio-ja-rokotusuutiset 
 
3. Oikeudelliset näkökohdat 

3.1. Perustuslaki 
Suomen perustuslain 7 §:n mukaisesti jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Hyvinvointialueen on varmistettava, että rokotepolitiikka ei vaaranna näitä perusoikeuksia. 

 3.2. Rikoslaki 
Rikoslaki asettaa säännökset, jotka koskevat ruumiinvamman tai sairauden aiheuttamista toiselle henkilölle (RL 21 luku 5 §). Hyvinvointialueen on huolehdittava, että rokotepolitiikka ei johda tilanteisiin, joissa kansalaisille aiheutetaan tahallaan tai tuottamuksellisesti haittaa. 

3.3. Potilaslaki 
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) määrittelee potilaan oikeudet terveydenhuollossa. Potilaalla on oikeus saada riittävästi tietoa hoidoista ja niiden vaikutuksista, jotta hän voi tehdä tietoisen päätöksen hoidosta. 

4. Toimenpide-ehdotukset 

4.1. Riippumaton tutkinta 
Hyvinvointialueen tulee perustaa riippumaton ja puolueeton tutkintakomitea, joka selvittää koronarokotteiden mahdolliset haittavaikutukset perusteellisesti ja objektiivisesti. Tämä komitea koostuu lääketieteen asiantuntijoista, tilastotieteilijöistä ja oikeusoppineista. 

 4.2. Kattava tiedonkeruu 
On perustettava järjestelmä, joka kerää ja analysoi tietoja kaikista rokotteiden mahdollisista haittavaikutuksista. Tämä sisältää kansalaisten ilmoittamat oireet, sairauskertomukset ja tilastotiedot. 
https://thl.fi/-/fimea-ja-thl-seuraavat-koronarokotteiden-haittavaikutuksia-ja-turvallisuutta-tarkasti-yllattavia-haittavaikutuksia-ei-ole-ilmennyt?redirect=%2Ffi%2Fweb%2Finfektiotaudit-ja-rokotukset%2Fajankohtaista%2Finfektio-ja-rokotusuutiset 

4.3. Välitön tiedottaminen ja koulutus 
Hyvinvointialueen tulee tiedottaa kansalaisille kattavasti ja läpinäkyvästi rokotteiden mahdollisista riskeistä. Lisäksi on järjestettävä koulutustilaisuuksia terveydenhuollon ammattilaisille, jotta he osaavat tunnistaa ja raportoida rokotteiden haittavaikutuksia. 

4.4. Rokotepolitiikan uudelleenarviointi 
Hyvinvointialueen on arvioitava uudelleen rokotepolitiikkansa perusteella saatuja tutkimustuloksia. Mikäli rokotteiden haittavaikutukset osoittautuvat merkittäviksi, on harkittava vaihtoehtoisia toimenpiteitä kansanterveyden suojelemiseksi. 
 
5. Johtopäätös 

VAKE-hyvinvointialueella on velvollisuus turvata jokaisen kansalaisen terveys ja turvallisuus. Tämä aloite esittää konkreettisia toimenpiteitä, joilla voidaan varmistaa, että rokotepolitiikka on turvallista ja eettisesti kestävää. 
 
Pyydämme hyvinvointialueen johtoa käsittelemään tämän aloitteen kiireellisenä ja ryhtymään toimenpiteisiin sen toteuttamiseksi. 

--- 

Lähteet: 
Yle: Koronarokotteen saatavuus apteekeista https://yle.fi/a/74-20099305 
THL: Koronarokotteiden kehittämisestä kysyttyä https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-ja-rokotusohjelma/koronarokotteet/koronarokotteiden-kehittamisesta-kysyttya 
THL: Koronarokotteiden haittavaikutukset ja turvallisuus https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-ja-rokotusohjelma/koronarokotteet/koronarokotteiden-haittavaikutukset 
 
Lisäperuste kiirehtimispyynnölle: 
Kaksi erikoislääkäriä Tamara Tuuminen (kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri lääketieteellisen mikrobiologian dosentti) ja Sylvi Silvennoinen-Kassinen (kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri immunologian dosentti) ovat sähköpostitse lähestyneet kaikkia Suomen hyvinvointialueita, kaikkia Suomen aluevaltuutettuja ja Suomen kansalaisiakin avoimella kirjeellä tässä asiassa 30.8.2024. 
 
Erikoislääkäreiden vetoomus on kaikkine liitteineen luettavissa linkissä: 

https://pelastetaansuomenlapset.fi/erikoislaakarit-vetoavat-c19-injektioiden-lopettamiseksi/ 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuustossa 9.9.2024"

 

5. Antero Eerolan valtuustoaloite "Yksityisistä perintäyhtiöistä luovuttava sote-maksujen perinnässä​​​​​". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 8 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Suomessa toimivan talousjärjestelmän keskeisiin perusteisiin kuuluu, että laskut maksetaan ajallaan. Tämä koskee myös sosiaali- ja terveyspalveluista perittäviä maksuja. 
 
Joskus eteen tulee kuitenkin tilanteita, joissa maksaminen ajallaan ei onnistu esimerkiksi pienten tulojen, toimeentulovaikeuksien tai elämänhallinnan horjumisen kuten päihteiden tai mielenterveyden ongelmien takia. Maksujen viivästyminen harvoin johtuu maksajan kevytmielisyydestä tai piittaamattomuudesta, sillä pitkät maksuviivästykset voivat johtaa muihin ongelmiin – pahimmillaan jopa luottotietojen menettämiseen. 
 
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella on sopimus maksujen perinnästä ylikansallisen Intrum Oy:n kanssa. Näin hyvinvointialue tarjoaa suurelle kansainväliselle velkaperintäyhtiölle mahdollisuuden bisneksen tekemiseen hyvinvointialueen asiakkaiden kustannuksella. 
 
Kun maksut menevät yksityisen yhtiön perittäväksi, summat kasvavat nopeasti, jopa moninkertaisiksi alkuperäisestä. Tämä vaikeuttaa entisestään syystä tai toisesta maksuvaikeuksissa olevien ihmisten tilannetta. Samalla kynnys maksun suorittamiseen kasvaa entisestään. Tämä ei ole myöskään hyvinvointialueen etu, sillä maksut merkitsevät sille tuloa. Tilanteessa ainoa hyötyjä on yksityinen perintäyritys. 
 
Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut teemme seuraavan valtuustoaloitteen: 
* Vantaan ja Keravan hyvinvointialue luopuu yksityisten perintäyhtiöiden käytöstä asiakasmaksujen perinnässä. 
 
Vantaalla aluevaltuuston kokouksessa 9.9.2024"

Päätös

Aluevaltuusto päätti yksimielisesti merkitä tiedoksi saapuneet valtuustoaloitteet ja lähettää ne aluehallituksen valmisteltavaksi.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.