Aluehallitus, kokous 17.12.2024

§ 271 Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien ohjeiden päivittämistä vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille omaishoitajien jaksamisen tukemiseen liittyvässä päätöksenteossa

VAKEDno-2024-2098

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelija: aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden toimialajohtaja Kirsi Leväpelto

Aluevaltuuston kokouksessa 29.4.2024 § 32 jätettiin Keskustan aluevaltuustoryhmän valtuustoaloite "Ohjeiden päivittäminen vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille omaishoitajien jaksamisen tukemiseen liittyvässä päätöksenteossa". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 27 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Omaishoitajien jaksamisen tukeminen on Vantaan ja Keravan valtuuston tahtotilan mukaista palvelutoimintaa.

Me aloitteen allekirjoittaneet edellytämme, että hyvinvointialue ryhtyy päivittämään asiakaslähtöiset ohjeet vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille omaishoitajien jaksamisen tukemiseen liittyen. Näin jaksamisen tuen tarpeessa olevat vammaisten lasten ja/tai aikuisten omaishoitajat saavat heille tarpeelliset palvelut nopeammin, ennakoivammin ja tarvittaessa myös ympärivuorokautisesti.

Lisäksi edellytämme, että hyvinvointialueen budjettiin vuodelle 2024 omaishoitajien jaksamisen tukemiseen varattu summa 100 000 € liitetään mukaan päivitettyihin ohjeisiin siten, että budjettiin varattu summa käytetään omaishoitajien yksilöllisen jaksamisen tukemiseen – kunkin omaishoitajan ja omaishoidettavan asiakkaan tilanne erikseen huomioiden.

Selkeät, päivitetyt ja YK:n vammaisten oikeuksien sopimukseen perustuvat ohjeet tehostavat myös vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden työn tekemistä. Ohjeet vapauttavat sosiaalityöntekijöiden työaikaa esimerkiksi omaishoitajien kuulumisten kyselyyn ja myös vammaisten lasten ja aikuisten palvelusuunnitelmien päivittämiseen."

Aluehallitus päätti kokouksessaan 14.5.2024 § 105 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden toimialajohtajan valmisteltavaksi.  

Vastaus valtuustoaloitteeseen:

Omaishoitajien rooli on korvaamaton, ja heidän jaksamisensa tukeminen on tärkeää sekä omaishoitajien että hoidettavien hyvinvoinnin kannalta. Omaishoitajat mahdollistavat monien ikääntyneiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden asumisen kotona, mikä vähentää laitoshoidon tarvetta ja keventää sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta.

Omaishoidon tukea haettaessa, palvelutarpeen arvioinnissa selvitetään aina omaishoitoperheen kokonaistilanne ja arvioidaan, millaisten palvelujen avulla perheen hyvinvointia voidaan parhaiten tukea. Arvioinnissa huomioidaan sekä perheen voimavarat ja haasteet, joita he kohtaavat arjessaan. Lopulliseen päätökseen omaishoidon tuesta vaikuttavat perheen kokonaistilanne sekä muut myönnetyt palvelut. Näiden perusteella pyritään löytämään perheelle oikea-aikaiset ja tarkoituksenmukaiset tukitoimet.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vammaispalveluiden tavoitteena on edistää omaishoitajien tukemista käytettävissä olevien resurssien ja voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Erillisiä omaishoitoon tai sen tukemiseen suunnattuja ohjeita vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille ei ole laadittu, vaan tukea tarjotaan ensisijaisesti asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden ja omaishoitoon liittyvien palvelujen myöntämisen perusteiden mukaisesti.

YK:n vammaissopimus korostaa vammaisten henkilöiden oikeuksia ja heidän täysimääräistä osallistumistaan yhteiskuntaan, tarjoten samalla työntekijöille olennaiset tiedot näiden oikeuksien käytännön edistämiseksi. Sopimuksen tuntemus on keskeistä, sillä se tukee päätöksentekoa ja varmistaa, että toiminta on linjassa sopimuksen periaatteiden kanssa. Hyvinvointialueen työntekijöillä on mahdollisuus syventää osaamistaan lokakuussa valmistuvalla koulutustallenteella, jossa perehdytään YK:n vammaissopimukseen ja sen käytännön soveltamiseen vammaispalveluissa.

Vuonna 2023 vammaispalvelujen palvelualue käytti 100 000 euroa omaishoitajien jaksamisen tukemiseen. Tällä summalla tarjottiin omaishoitajille erilaisia virkistyspalveluita sekä heidän hyvinvointiansa ja arjen jaksamista tukevia tapahtumia sekä tilaisuuksia. Vuoden 2024 budjettiin ei ole voitu sisällyttää vastaavaa rahaa. Hyvinvointialueen taloudellinen tilanne on haastava, minkä vuoksi palveluiden järjestäminen on sopeutettava käytettävissä olevien määrärahoihin.

Vammaispalveluissa kehitetään jatkuvasti omaishoitajien tukipalveluita. Vuoden 2024 loppuun mennessä käyttöön otettava digitaalinen HYTE-palvelutarjotin tarjoaa hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluita omaishoitajien tueksi. Vuoden 2025 aikana panostetaan edelleen omaishoitajien jaksamiseen tarjoamalla heille neuvontaa, ohjausta ja hyvinvointia tukevia koulutuksia yhteistyössä alueellisten järjestöjen kanssa. Lisäksi omaishoitajille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa he voivat jakaa kokemuksia ja saada käytännön apua arjen haasteisiin. Vammaispalveluissa toteutetaan myös sähköinen Webropol-kysely, jonka avulla selvitetään omaishoitajien tyytyväisyyttä ja tunnistetaan palveluiden kehittämistarpeita. Kyselyn avulla varmistetaan, että omaishoitajat saavat tarpeidensa mukaista tukea ja apua vuonna 2025 sekä tulevina vuosina.

Ehdotus

Aluehallitus päättää: 

  1. antaa Keskustan valtuustoryhmälle ja 27 valtuustoaloitteen allekirjoittaneelle aluevaltuutetulle yllä selostusosassa olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen;

  2. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Ehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Aluevaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Perustelut

Asian valmistelija: aikuissosiaalityön ja vammaispalveluiden toimialajohtaja Kirsi Leväpelto

Aluevaltuuston kokouksessa 29.4.2024 § 32 Keskustan aluevaltuustoryhmän valtuustoaloite "Valtuustoaloite koskien ohjeiden päivittämistä vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille omaishoitajien jaksamisen tukemiseen liittyvässä päätöksenteossa". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 27 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti: 
 
"Omaishoitajien jaksamisen tukeminen on Vantaan ja Keravan valtuuston tahtotilan mukaista palvelutoimintaa.

Me aloitteen allekirjoittaneet edellytämme, että hyvinvointialue ryhtyy päivittämään asiakaslähtöiset ohjeet vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille omaishoitajien jaksamisen tukemiseen liittyen. Näin jaksamisen tuen tarpeessa olevat vammaisten lasten ja/tai aikuisten omaishoitajat saavat heille tarpeelliset palvelut nopeammin, ennakoivammin ja tarvittaessa myös ympärivuorokautisesti.

Lisäksi edellytämme, että hyvinvointialueen budjettiin vuodelle 2024 omaishoitajien jaksamisen tukemiseen varattu summa 100 000 € liitetään mukaan päivitettyihin ohjeisiin siten, että budjettiin varattu summa käytetään omaishoitajien yksilöllisen jaksamisen tukemiseen – kunkin omaishoitajan ja omaishoidettavan asiakkaan tilanne erikseen huomioiden.

Selkeät, päivitetyt ja YK:n vammaisten oikeuksien sopimukseen perustuvat ohjeet tehostavat myös vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden työn tekemistä. Ohjeet vapauttavat sosiaalityöntekijöiden työaikaa esimerkiksi omaishoitajien kuulumisten kyselyyn ja myös vammaisten lasten ja aikuisten palvelusuunnitelmien päivittämiseen."

Vastaus aloitteeseen käsiteltiin aluehallituksessa 8.10.2024 § 203 ja aluevaltuustossa 28.10.2024 § 71. Aluevaltuusto päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi. 

Vastaus valtuustoaloitteeseen: 

Omaishoitajien rooli on korvaamaton, ja heidän jaksamisensa tukeminen on tärkeää sekä omaishoitajien että hoidettavien hyvinvoinnin kannalta. Omaishoitajat mahdollistavat monien ikääntyneiden, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden asumisen kotona, mikä vähentää laitoshoidon tarvetta ja keventää sosiaali- ja terveydenhuollon kuormitusta.

Omaishoidon tukea haettaessa, palvelutarpeen arvioinnissa selvitetään aina omaishoitoperheen kokonaistilanne ja arvioidaan, millaisten palvelujen avulla perheen hyvinvointia voidaan parhaiten tukea. Arvioinnissa huomioidaan sekä perheen voimavarat ja haasteet, joita he kohtaavat arjessaan. Lopulliseen päätökseen omaishoidon tuesta vaikuttavat perheen kokonaistilanne sekä muut myönnetyt palvelut. Näiden perusteella pyritään löytämään perheelle oikea-aikaiset ja tarkoituksenmukaiset tukitoimet.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vammaispalveluiden tavoitteena on edistää omaishoitajien tukemista käytettävissä olevien resurssien ja voimassa olevan lainsäädännön puitteissa. Erillisiä omaishoitoon tai sen tukemiseen suunnattuja ohjeita vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöille ei ole laadittu, vaan tukea tarjotaan ensisijaisesti asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden ja omaishoitoon liittyvien palvelujen myöntämisen perusteiden mukaisesti.

YK:n vammaissopimus korostaa vammaisten henkilöiden oikeuksia ja heidän täysimääräistä osallistumistaan yhteiskuntaan, tarjoten samalla työntekijöille olennaiset tiedot näiden oikeuksien käytännön edistämiseksi. Sopimuksen tuntemus on keskeistä, sillä se tukee päätöksentekoa ja varmistaa, että toiminta on linjassa sopimuksen periaatteiden kanssa. Hyvinvointialueen työntekijöillä on mahdollisuus syventää osaamistaan lokakuussa valmistuneella koulutustallenteella, jossa perehdytään YK:n vammaissopimukseen ja sen käytännön soveltamiseen vammaispalveluissa.

Vuonna 2023 vammaispalvelujen palvelualueella oli erillismäärärahaa käytössä omaishoitajien jaksamisen tukemiseen. Tämän jälkeen omaishoitajien tukeminen on rahoitettu perusrahoituksella. Perusrahoitus tukee omaishoitajien hyvinvointia ja arjen jaksamista sekä varmistaa, että lakisääteiset velvoitteet täyttyvät.

Vammaispalveluissa kehitetään jatkuvasti omaishoitajien tukipalveluita. Hyvinvointialueella käyttöön otettava digitaalinen HYTE-palvelutarjotin tarjoaa hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluita omaishoitajien tueksi. Vuoden 2025 aikana panostetaan omaishoitajien jaksamiseen tarjoamalla heille neuvontaa, ohjausta ja hyvinvointia tukevia koulutuksia yhteistyössä alueellisten järjestöjen kanssa. Lisäksi omaishoitajille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa he voivat jakaa kokemuksia ja saada käytännön apua arjen haasteisiin. Vammaispalveluissa toteutetaan myös sähköinen Webropol-kysely, jonka avulla selvitetään omaishoitajien tyytyväisyyttä ja tunnistetaan palveluiden kehittämistarpeita.

Päätösehdotus

Aluehallitus päättää: 

  1. antaa Keskustan aluevaltuustoryhmälle ja 27 valtuustoaloitteen allekirjoittaneelle aluevaltuutetulle yllä selostusosassa olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen;
  2. esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee saadun selvityksen tiedoksi vastauksena valtuustoaloitteeseen ja toteaa valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.