Perustelut
Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Kerttu Pöntinen
Aluevaltuuston kokouksessa 9.12.2024 § 91 jätettiin Antero Eerolan valtuustoaloite "Vuokratyövoimayritysten käyttö lopetettava hyvinvointialueella". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 6 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:
"Suomessa hyvinvointialueet kyntävät syvissä talousvaikeuksissa. Niiden alijäämät ovat niin syviä, että kaikella todennäköisyydellä enemmistö alueista ei pysty kattamaan alijäämiä lain edellyttämään vuoden 2026 loppuun mennessä. Myös Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on ilmoittanut tämän julkisuuteen.
Päättäessään vuoden 2025 talousarvion 2025 ja taloussuunnitelman 2025–2027 hyväksymisestä aluevaltuusto vahvistanee, että realistinen aikataulu vajeen umpeen kuromiseen on aikaisintaan vasta vuonna 2028.
Tulojen ja menojen epäsuhdan taustatekijöitä ovat paitsi poliittiset syyt, alan palkkojen harmonisointi ja kiihtynyt inflaatio, merkittävältä osiltaan myös se, että yksityiset palveluntuottajat ovat nostaneet hintojaan. Suuri kustannuserä on etenkin vuokratyövoiman käyttö.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n selvityksen (https://www.kt.fi/uutiset-ja-tiedotteet/2023/hyvinvointialueiden-vuokratyovoiman-ja-ostopalvelujen-kustannukset) mukaan hyvinvointialueiden rahoja upposi keikka- ja vuokralääkäribisnekseen viime vuonna peräti 625 miljoonaa euroa. Summa on valtava suhteessa kaikkien hyvinvointialueiden alijäämiin, jotka arvioidaan tänä vuonna noin 1,6 miljardiksi euroksi.
Taloussanomien selvityksen (https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010733774.html) mukaan vuokrafirman kustannus esimerkiksi lääkärien kohdalla saattaa olla jopa kolminkertainen verrattuna omiin virkalääkäreihin. Sama selvitys kertoo, että vuokra-alan yritykset tekevät muhkeita voittoja pienelläkin liikevaihdolla. Tässä ei ole bisnestä rahoittavien hyvinvointialueiden kannalta mitään järkeä.
Yksityinen vuokratyövoimabisnes käy syvällä veronmaksajien taskulla. Tämä tasku on nyt syytä sulkea. Myös hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö on julkisuudessa todennut, että hyvinvointialueiden pitäisi sopia kategorisesti vuokralääkäreiden käytön lopettamisesta.
Vantaa ja Kerava voisi olla tässä suhteessa suunnannäyttäjä.
Edellä olevan perusteella, me allekirjoittaneet aluevaltuutetut teemme seuraavan valtuustoaloitteen:
* Vantaan ja Keravan hyvinvointialue selvittää, kuinka paljon vuokratyövoiman käyttöön kuluu rahaa, kuinka suuri on erotus verrattuna omiin virkoihin ja lopettaa yksityisten, voittoa tekevien vuokrayritysten käytön palveluissaan."
Päätösehdotus
Aluehallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen konsernipalvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 9.6.2025 mennessä.