Perustelut
Asian valmistelija: erityisasiantuntija Fanni Ali-Melkkilä ja projektipäällikkö Reetta Kyyrö
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 25 §:n mukaan lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan tehtävänä on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen saralla vastata muun muassa hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelusta sekä edistää hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta.
Lautakunnan työskentelyä varten on jo tehty pohjatyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön sekä hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman valmistelun pohjaksi. Työtä on koordinoinut erityisasiantuntija Fanni Ali-Melkkilä ja hänen tukenaan kaupunkien, hyvinvointialueen ja sote-uudistushankkeen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön parissa työskentelevistä asiantuntijoista koostuva Vantaa-Kerava HYTE-työryhmä. Työryhmä on aloittanut toimintansa keväällä 2021, tavoitteena valmistella alustava hahmotelma hyvinvointialueen rakenteista sekä hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman alustavaa runkoa.
Alueellisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhteistyön odotusten, edellytysten, rakenteiden sekä hyvinvointikertomus- ja suunnitelmaprosessien kartoittamiseksi järjestettiin yhteensä seitsemän työpajaa syksyllä 2021 sekä kahdeksan työpajaa syksyllä 2022. Syksyn 2021 työpajoissa oli mukana muun muassa Vantaan ja Keravan kaupunkien eri toimialojen, pelastuslaitoksen, poliisin, HUS-yhtymän, järjestöjen ja seurakuntien edustajia. Syksyn 2022 työpajoissa oli mukana hyvinvointialueen johtoa sekä toimialojen työntekijöitä. Työpajoissa käsiteltiin yhteisiä odotuksia ja yhteistyöstä syntyvää arvoa, yhteistyön rakennetta, rooleja ja vastuita, toimintaa yhdyspinnoilla sekä alueellisen hyvinvointikertomuksen visiota ja vaatimuksia, runkoa ja indikaattoreita sekä tiedon tuottamisen prosesseja. Työpajojen tuotosten pohjalta koostettiin hahmotelma rakenteista sekä hyvinvointikertomus ja -suunnitelmaprosessista, joiden pohjalta valmistelutyö on jatkunut.
Erityisasiantuntija Fanni Ali-Melkkilä sekä projektipäällikkö Reetta Kyyrö antavat kokouksessa tarkemman tilannekatsauksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön valmistelusta.
Ehdotus
Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta päättää:
1. käydä keskustelua ja antaa evästystä hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön sekä alueellisen hyvinvointikertomus ja -suunnitelmaprosessin jatkovalmisteluun; ja
2. lähettää valmistelutilanteen tiedoksi aluehallitukselle.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen. Lisätietoja päätöksestä antaa johtajaylilääkäri Olli Huuskonen, olli.huuskonen@kerava.fi.