Aluehallitus, kokous 17.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Valtuustoaloite koskien psykiatrisen sairaanhoitajan palvelujen ottamista osaksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen oppilashuoltoa peruskouluissa

VAKEDno-2022-67

Perustelut

Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Pauliina Koschke

Aluevaltuuston kokouksessa 20.12.2022 § 114 jätettiin Marjo Vackerin valtuustoaloite "Psykiatrisen sairaanhoitajan palvelut osaksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen oppilashuoltoa peruskouluissa".  Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 27 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme seuraavaa:

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilastojen mukaan jopa joka neljäs lapsi ja nuori kärsii mielenterveysongelmista. Osalla oppilaista ongelmat ovat niin pahoja, ettei koulunkäynnistä tule mitään. Covid-19 pandemia on nostanut nämä ongelmat jo aiempaa huolestuttavammalle tasolle sekä nyt käsillä oleva maailmantilanne luo haasteita edelleen.

Matalankynnyksen palveluna myös ilman ajanvarausta toteutettava palvelu tulisi saada juuri sinne missä lapset ja nuoret ovat, kouluihin. Tilanteet kouluissa ovat oppilashuollon tiimoilta erittäin kuormittuneita ja usein myös ajanvarausta tarvitaan kohtaamiseen. Tällä psykiatrisen sairaanhoitajan mallilla mahdollistaisimme kynnyksettömän palvelun lasten ja nuorten mielenterveyden ennaltaehkäisyyn ja akuuttitilanteiden tavoittamiseen. Etenkin nyt kun valtakunnallisesti on haasteita psykologien ja kuraattorien saatavuuteen, olisi tällä järjestelyllä todella tarvetta.

Avun saamisen tulisi olla käden ulottuvilla ja apua tulisi olla mahdollista hakea ilman huomion herättämistä. Kaikilla ei ole ihmistä tai paikkaa missä tai kenelle puhua. Puhuminen vaikeista asioista on pelottavaakin. Tiedämme jo entuudestaan kuormittuneista mielenterveydenpalveluista, joihin emme pysty vastaamaan halutun aikaikkunan sisällä. Erityisesti aikojen saamattomuus tai pitkittyminen lisää lasten ja nuorten turhautumista, tämä tuo mukanaan luottamuspulaa sekä palveluiden piiriin hakeutumisessa pyörii vielä epätietoisuus, vaikkakin mielenterveyden tietoisuutta on lisätty.

Kun yhteiskunnassa panostetaan kasvavaan sukupolveen, voidaan vaikuttaa siihen, että he saavat mahdollisuuden ehjään ja terveeseen pohjaan elämälle myös mielenterveydessä. Myös lasten ja nuorten mielenterveyden ennaltaehkäisyyn panostamisella ehkäisemme ketjureaktiota. Jos lapsi tai nuori voi huonosti, vaikuttaa se myös perheeseen ja ympäristöön, jolloin vastassa saattaa olla myöhemmin myös vanhempien mielenterveys -ja/tai päihdeongelmat.

Me allekirjoittaneet esitämme viranhaltijoille tämän kaltaisen vakanssien tarkastelua, osana olemassa olevia oppilashuollon resursseja käyttäen, mikäli lisävakansseille ei ole mahdollisuutta.

Varmastikin lähes jokainen meistä haluaa turvata lasten ja nuorten ehjän kasvun myös Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella, nyt mahdollisuus tehdä konkreettisia tekoja ja panostaa väestömme hyvinvointiin, kasvavaan sukupolveen.
Tämä on yksi tärkeimmistä investoinneista, mikä maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti."

Ehdotus

Aluehallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 20.6.2023 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.