Aluehallitus, kokous 17.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Valtuustoaloite koskien erityisnuorisotyön ottamista osaksi lastensuojelun palvelutarpeenarviointia

VAKEDno-2022-67

Perustelut

Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Pauliina Koschke

Aluevaltuuston kokouksessa 20.12.2022 § 144 jätettiin Gashaw Kaisa Bibanin valtuustoaloite "Erityisnuorisotyö osaksi lastensuojelun palvelutarpeenarviointia". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 18 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Hyvinvointialue tekee aktiivista, yhteistä ja monialaista työtä nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi Vantaan ja Keravan kaupunkien sekä järjestöjen ja viranomaisten kanssa.

Nuorten kasvavien haasteiden vuoksi nuorisotyön merkitystä tulisi korostaa entisestään jo osana palvelutarpeenarviointia, jotta nuoren tilanteesta saadaan jo arviointivaiheessa kokonaisvaltainen kuva. Nuorisotyön lähtökohtana on nuoren elinympäristön hahmottaminen ja sen myötä nuoren oman toimijuuden vahvistaminen niin yksilö- kuin ryhmätilanteissa. Erityis-nuorisotyöntekijän tulisikin toimia sosiaalityöntekijän työparina palvelutarpeen arvioinnissa kokonaisvaltaisen ja moniammatillisen toiminnan kehittämiseksi sekä nuoren kriisiytymisen ennaltaehkäisemiseksi.

Perusteita aloitteelle:

  • Nuoreen kontaktin saamisen tueksi, mikäli ilmenee vaikeuksia sosiaalityön puolella
  • Ympäristön tuoma toimintamalli
  • Vuoropuhelun ja yhteistyön lisääminen nuorten edun mukaista
  • Nuorisotyö tuo mukanaan erilaisen lähestymisen, jota voidaan hyödyntää systemaattisemmin, jotta saadaan nuoren kannalta paras tulos
  • Nuorisotyön joka tuntee nuoren ennestään, on helpompi saada käsitys nuoren kokonaistilanteesta (vahvuudet, voimavarat, kiinnostuksen kohteet, ympäristö, ystäväpiiri)"

Ehdotus

Aluehallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 20.6.2023 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.