Aluevaltuusto, kokous 8.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Aluevaalilautakunnan vaali

VAKEDno-2022-7

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Vaalilain 12 a §:n mukaan aluevaltuuston on asetettava hyvinvointialueelle toimikaudekseen aluevaalilautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa hyvinvointialueella edellisissä aluevaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka aluevaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi aluevaaleissa, ei voi osallistua aluevaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. 

Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen, hyvinvointiyhtymän ja hyvinvointialueiden välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta aluevaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia. 

Vaalilain 12 b §:n mukaan aluevaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Jos varajäsen on kuollut taikka estynyt tai esteellinen, aluehallitus saa tarvittaessa määrätä väliaikaisen varajäsenen. Aluevaalilautakunnan jäsenen ja varajäsenen esteellisyydestä säädetään hallintolain 27–30 §:ssä. Aluevaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Se päättää muiden kuin sen kokouksiin tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

Aluevaalilautakuntaan ei sovelleta hyvinvointialueesta annetussa laissa tarkoitetun hallintosäännön määräyksiä aluehallituksen edustajan ja hyvinvointialuejohtajan läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissa eikä oikeudesta ottaa asia ylemmän toimielimen käsiteltäväksi.

Ehdotus

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto: 

  1. valitsee hyvinvointialueen aluevaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä valtuustokaudelle 2022–2025; 

  1. vahvistaa valittavien varajäsenten lukumääräksi 5; 

  1. valitsee varajäsenet asetettuna siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa: väliaikaisen valmistelutoimielimen puheenjohtaja Timo Aronkytö, etunimi.sukunimi@vantaa.fi.

Ehdotus

Väliaikainen valmistelutoimielin esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto: 

  1. valitsee hyvinvointialueen aluevaalilautakuntaan puheenjohtajan,​ varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä valtuustokaudelle 2022–2025;​ 

  1. vahvistaa valittavien varajäsenten lukumääräksi 5;​ 

  1. valitsee varajäsenet asetettuna siihen järjestykseen,​ jossa he tulevat jäsenten sijaan. 

Päätös

Aluevaltuusto päätti yksimielisesti:

  1. valita hyvinvointialueen aluevaalilautakuntaan puheenjohtajan,​ varapuheenjohtajan ja kolme jäsentä valtuustokaudelle 2022–2025 seuraavasti:

    • Eero Ahola (kok.)

    • Ilppo Alatalo (sd.)

    • Anne Korkalainen (vihr.)

    • Niilo Kärki (ps.)

    • Katja Komeza (vas.)

  1. vahvistaa valittavien varajäsenten lukumääräksi 5;​ 

  1. valita varajäsenet asetettuna siihen järjestykseen,​ jossa he tulevat jäsenten sijaan seuraavasti:

    1. Sari Virrankari (kesk.)
    2. Päivi Enden (liik.)
    3. Lauri Rantalainen (kd.)
    4. Mona Lanaeus (r.)
    5. Samuli Porio (vkk.)


Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi