Aluevaltuusto, kokous 8.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Henkilöstön siirtosopimusta koskevan luonnoksen hyväksyminen ja neuvotteluiden käynnistäminen koskien henkilöstön liikkeenluovutusta

VAKEDno-2022-13

Perustelut

Väliaikainen valmistelutoimielin 16.2.2022 § 16
Aluevaltuusto, 08.03.2022

Lain sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta (voimaanpanolaki) 10 §:n mukaan valmistelutoimielimen tehtävänä on yhteistyössä niiden viranomaisten kanssa, joista tehtäviä ja niitä hoitavaa henkilöstöä siirtyy hyvinvointialueelle selvittää hyvinvointialueille siirtyvä henkilöstö ja valmistella aluevaltuustolle ehdotukset henkilöstön siirtosuunnitelmaksi ja -sopimuksiksi.

Voimaanpanolain 18 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirto kunnista ja kuntayhtymistä hyvinvointialueelle sekä hyvinvointiyhtymään katsotaan liikkeenluovutukseksi. Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevien opiskeluhuollon psykologien ja kuraattoreiden siirtyminen hyvinvointialueelle ja hyvinvointiyhtymään.

Liikkeenluovutukseksi katsotaan myös kunnan 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtävien ja tehtäviä hoitavan henkilöstön siirrot, jos tehtävää hoitavan henkilön tosiasiallisista tehtävistä vähintään puolet on 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien tukitehtäviä.

Jos tämän lain 29 §:n perusteella yksityisen palvelutuottajan kanssa tehty ostopalvelusopimus on mitätön tai hyvinvointialue irtisanoo ostopalvelusopimuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja edellä 2 momentissa tarkoitettuja tukitehtäviä hoitava henkilöstö siirtyy sopimuksen päätyttyä liikkeenluovutuksena hyvinvointialueelle, jos henkilöstöä on aiemmin ostopalvelusopimuksen perusteella siirtynyt ostopalvelutuottajan palvelukseen.

Henkilöstön siirtosopimus tehdään luovuttavien työnantajien ja hyvinvointialueen kesken. Henkilöstön siirtosopimus käsitellään sekä luovuttajan että hyvinvointialueen yhteistoimintaelimessä ennen päätöksentekoa.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen väliaikaisen valmistelutoimielimen yhteistoimintaryhmä käsitteli ehdotusta henkilöstön siirtosopimukseksi kokouksessaan 2.2.2022. Luonnos henkilöstön siirtosopimuksesta on liitteenä.

Tarkoituksena on, että aluevaltuuston käsittelyn jälkeen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen henkilöstöhallinto aloittaa neuvottelut Vantaan kaupungin, Keravan kaupungin, Eteva-kuntayhtymän ja Kårkulla-kuntayhtymän kanssa henkilöstön liikkeenluovutuksesta. Luonnos henkilöstön siirtosopimuksesta toimii neuvotteluiden pohjana, ja sitä täsmennetään neuvotteluiden aikana. Neuvotteluiden pohjalta täsmennetty henkilöstön siirtosopimus sekä tarkempi listaus siirtyvästä henkilöstöstä tuodaan loppuvuodesta erikseen päätöksentekoon.

Liitteet:
Luonnos henkilöstön siirtosopimuksesta

Päätösehdotus 

Väliaikainen valmistelutoimielin päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

  1. valtuuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen HR-valmistelujohtajan aloittamaan neuvottelut Vantaan kaupungin, Keravan kaupungin, Eteva-kuntayhtymän ja Kårkulla-kuntayhtymän kanssa henkilöstön liikkeenluovutuksesta;
  2. hyväksyä liitteenä olevan luonnoksen henkilöstön siirtosopimuksesta neuvotteluiden pohjaksi.

 

Kokouskäsittely

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen. Päätöksenteon jälkeen HR-valmistelujohtaja Anne Sivula poistui kokouksesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Lisätietoja päätöksestä antaa: HR-valmistelujohtaja Anne Sivula, etunimi.sukunimi@vantaa.fi.

____________________________________________________________________________________________

 

Aluevaltuusto, 08.03.2022

Liitteet
Luonnos henkilöstön siirtosopimuksesta
 

Ehdotus

Väliaikainen valmistelutoimielin esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää:

1. valtuuttaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen HR-valmistelujohtajan aloittamaan neuvottelut Vantaan kaupungin, Keravan kaupungin, Eteva-kuntayhtymän ja Kårkulla-kuntayhtymän kanssa henkilöstön liikkeenluovutuksesta;

2. hyväksyä liitteenä olevan luonnoksen henkilöstön siirtosopimuksesta neuvotteluiden pohjaksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua. 

Lisätietoja päätöksestä antaa HR-valmistelujohtaja Anne Sivula, anne.sivula@vantaa.fi.