Aluehallitus, kokous 17.12.2024

§ 265 Hyvinvointialueen henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2025

VAKEDno-2024-5441

Perustelut

Asian valmistelija: henkilöstöjohtaja Anne Sivula

Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella edellyttää vuosittaisen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman valmistelua ja sen käsittelyä yhteistoiminnassa (631/2021 4 a §). Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma kertoo hyvinvointialueen tulevasta henkilöstörakenteesta ja sen kehittymisestä, koulutustarpeesta, työnantajapolitiikasta sekä lain edellyttämien yleisten periaatteiden soveltamisesta; hyvinvointialueen palvelussuhdemuotojen käytöstä, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä sekä työkyvyttömyysuhan, työttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden tukemisesta työelämässä.   

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa kuvataan henkilöstön määrän kehittymistä ja rakennetta. Taloudellisen tilanteen vuoksi henkilöstön määrän ei ole mahdollista kehittyä palvelutarpeen mukaisen kasvun mukaisesti. Niinpä jo vuoden 2024 alussa aloitettiin toimialoilla henkilöstörakenteen suunnittelua niin, että rakennetta muuttamalla voitaisiin vastata kasvavaan kysyntään soveltuvin osin. Keskeistä kuitenkin on itse palvelutuotannossa tapahtuvat toimenpiteet, joita uudistusohjelmaan on suunniteltu. Henkilöstösuunnittelu pitemmällä kuin yhden vuoden aikajänteellä on käynnissä ja sen tarkoituksena on tukea uudistusohjelman toteuttamista ja muuttaa henkilöstörakennetta, työtehtäviä, vastuita jne niin, että lähivuodetkin pystytään palvelutuotannosta suoriutumaan ilman henkilöstölisäyksiä.

Henkilöstösuunnitelman mukaan henkilöstömäärä kasvaa talousarviopäätöksellä vain kahdella vuonna 2025. Sen sijaan palveluja on otettu omaksi tuotannoksi systemaattisesti jo vuoden 2024 aikana ja sitä jatketaan edelleen vuonna 2025 uudistusohjelman mukaisesti. Se lisää oman henkilöstön määrää ja vähentää ostopalvelukustannuksia. Henkilöstösuunnitelman mukainen henkilöstömeno sisältyy vuoden 2025 talousarvioesitykseen.    

Oppimista ja osaamisen kehittämistä toteutetaan monin tavoin ja muodoin: työssä oppien, työyhteisössä oppien, itseopiskellen tai koulutukseen osallistumalla. Koulutussuunnitelmassa kuvataan oppimisen ja osaamisen kehittämisen tarpeita ja kehittämisen keinoja vuonna 2025. Osaamistarvetta on lähestytty strategisten osaamistarpeiden kautta toisaalta ja toisaalta ammatillisen osaamisen kautta. Näistä rakentuu hyvinvointialueen koulutusohjelma, jolla hyvinvointialue vastaa osaamisen kehittämistarpeisiin.  

Suunnitelma on kooste useista eri asiakokonaisuuksista, joita on työstetty eri tahoilla ja eri asioiden yhteydessä. Sitä on käsitelty yhteistoiminnallisesti HR-toimikunnassa ja hyvinvointialueen yhteistyökokouksessa 5.12.2024.

Päätösehdotus

 Aluehallitus päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2025.