Aluehallitus, kokous 8.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 227 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2023 alkaen

VAKEDno-2022-177

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Aluehallitus 18.5.2022 § 70

Kuvaus

Asian valmistelija: talousvalmistelujohtaja Hanna Heinikainen

Lain hyvinvointialueesta 22 §:n mukaan aluevaltuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista perittävistä asiakasmaksuista. Edelleen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 78 §:n mukaan aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Aluehallitus päättää tarkemmin maksujen perusteista ja euromääristä.  

Hyvinvointialueen sosiaali-​ ja terveydenhuollon palveluista veloittamat maksut perustuvat sovellettavaan lainsäädäntöön,​ lakiin sosiaali-​ ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (1201/2020) ja asetukseen sosiaali-​ ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (9.10.1992/912).  Asiakasmaksulaissa ja -​asetuksessa on määritelty tietyille palveluille enimmäismaksu,​ tai maksu on säädetty perittäväksi asiakkaan maksukyvyn mukaan.  Lainsäädännön perusteluissa on korostettu mm. asiakkaiden yhdenvertaisuutta sekä sitä,​ että sosiaali-​ ja terveydenhuollon maksut eivät saa aiheuttaa asiakkaalle taloudellista ahdinkoa. Hyvinvointialue on velvoitettu antamaan asiakkaalle tiedon maksun alentamisen ja perimättä jättämisen mahdollisuudesta. Maksun alentamisen ja perimättä jättämisen on oltava ensisijaista toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitettuun toimeentulotukeen nähden (asiakasmaksulaki § 11). 

Hyvinvointialueiden tuleva rahoitus perustuu pääsääntöisesti valtion rahoitukseen,​ mutta osittain myös asiakas-​ ja käyttömaksuihin. Vuoden 2023 rahoituksen ennakoidaan olevan niukka suhteessa arvioituihin kustannuksiin. Asiakasmaksutuloilla katetaan tällä hetkellä noin 5 % hyvinvointialueen palvelutuotannon menoista.  

Sekä Vantaan että Keravan kaupungin sosiaali-​ ja terveydenhuollossa tällä vuonna 2022 voimassa olevissa asiakasmaksuhinnastoissa on päädytty merkittävin osin velkomaan asiakasmaksulain ja -​asetuksen maksimiveloituksia alhaisempia hintoja. Lisäksi Vantaan ja Keravan 2022 voimassa olevat asiakasmaksuhinnastot poikkeavat toisistaan sekä hintojen että tuotettujen palvelujen osalta.  

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen määrittely toteutetaan aluevaltuuston määrittelemien yleisten perusteiden pohjalta.  Asiakasmaksuhinnasto 2023 tuodaan aluehallituksen päätettäväksi syksyllä 2022 vaikuttamistoimielinten lausuntokierroksen jälkeen. 

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää,​ että: 

  1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen kestävyys;​

  2. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta;​ 

  3. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään;​ 

  4. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;​ 

  5. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.
     

Muutettu päätösehdotus:

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää,​ että: 

  1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys,​ jota seurataan ja analysoidaan vuosittain;​ 
  2. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta;​ 
  3. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno-​ ja tulokertymään;​ 
  4. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;​ 
  5. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.
     

Kokouskäsittely

Päätettyään asiasta käydyn keskustelun aluehallituksen puheenjohtaja totesi, että Olga Gilbert oli tehnyt muutetusta pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosehdotuksen. Muutosehdotus kuului seuraavasti:

"Lisäys:
3. Terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulo- ja menokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta. 
Lisäys:
4. Aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista ja maksujen poistoista.
Uudet päätöskohdat:
6. Aluehallitukselle esitellään selvitys, mitkä asiakasmaksut aiheuttavat suurinta sosiaalista ja terveydellistä haittaa asiakkaille ja miten parhaiten pystytään maksuja poistamalla vähentämään tätä haittaa.
7. Aluehallitukselle esitellään selvitys asiakasmaksujen laskutuksen ja perinnän kustannuksista."

 

Eva Tawasoli ja Gashaw Bibani kannattivat Olga Gilbertin muutosehdotusta.

Koska oli tehty muutetusta pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosehdotus, totesi aluehallituksen puheenjohtaja tarpeen äänestää asiassa. Puheenjohtaja ehdotti äänestysten suorittamista sähköisellä äänestysjärjestelmällä, minkä aluehallitus hyväksyi äänestystavaksi. JAA merkitsi muutetun pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Olga Gilbertin muutosehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 14 aluehallituksen jäsentä (Tanja Aidanjuuri, Marja Ahava, Jukka Hako, Pirkko Letto, Jari Sainio, Teemu Purojärvi, Sakari Rokkanen, Pirjo Luokkala, Maarit Raja-Aho, Nina Korventaival, Riitta Särkelä, Jüri Linros, Lauri Kaira, Terhi Enjala) ja EI äänesti 3 aluehallituksen jäsentä (Eva Tawasoli, Olga Gilbert, Gashaw Kaisa Bibani), joten aluehallitus hyväksyi muutetun pohjaehdotuksen äänin 14-3.

Päätös

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää,​ että: 

  1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys,​ jota seurataan ja analysoidaan vuosittain;​ 
  2. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta;​ 
  3. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno-​ ja tulokertymään;​ 
  4. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;​ 
  5. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.
     

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö,​ timo.aronkyto@vantaa.fi.

______________________________________________________________________________

Ehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää,​ että: 

  1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys,​ jota seurataan ja analysoidaan vuosittain;​ 
  2. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta; 
  3. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno-​ ja tulokertymään;​ 
  4. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;​ 
  5. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.

Päätös

Aluevaltuusto päätti,​ että: 

  1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys,​ jota seurataan ja analysoidaan vuosittain;​ 
  2. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta; 
  3. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno-​ ja tulokertymään;​ 
  4. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;​ 
  5. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.


Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jari Sainio jätti päätökseen Sosialidemokraattisen aluevaltuustoryhmän pöytäkirjalausuman. Pöytäkirjalausuma kuului seuraavasti: "Uudistettu, 1.7.2021 voimaan tullut, asiakasmaksulaki laajentaa palvelujen maksuttomuutta ja kohtuullistaa maksuja sosiaali- ja terveydenhuollossa. Laissa säädetään kunnan velvollisuudesta antaa asiakkaalle tieto maksun alentamisesta ja perimättä jättämisestä.  Jatkossa tuo velvoite koskee hyvinvointialueita. Vantaa-Kerava hyvinvointialue edistää aktiivisesti asiakkaiden tietämystä mahdollisuudesta saada alennusta tai vapautusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista sekä varmistaa neuvonnalla ja ohjauksella, että paljon sote-palveluja käyttävien asiakkaiden maksukyky selvitetään asiakkaan kanssa ja häntä autetaan tekemään asiakasmaksun alentamista tai perimättä jättämistä koskeva hakemus liitteineen." Pirjo Luokkala ilmoitti Keskustan valtuustoryhmän yhtyvän pöytäkirjalausumaan. Lauri Kaira ilmoitti Kokoomuksen aluevaltuustoryhmän yhtyvän pöytäkirjalausumaan. Patrik Karlsson ilmoitti Svenska folkpartiets fullmäktigegrupp -aluevaltuustoryhmän yhtyvän pöytäkirjalausumaan. Jouko Jääskeläinen ilmoitti Kristillisdemokraatit, KD -aluevaltuustoryhmän yhtyvän pöytäkirjalausumaan. Marjo Vacker ilmoitti Liike Nyt aluevaltuustoryhmän yhtyvän pöytäkirjalausumaan. Pia Lohikoski ilmoitti Vasemmistoliiton valtuustoryhmän yhtyvän pöytäkirjalausumaan.

Lisäksi Laura Tulikorpi jätti päätökseen Vihreän valtuustoryhmän pöytäkirjalausuman. Pöytäkirjalausuma kuului seuraavasti: "Vihreä ryhmä edellyttää, että selvitetään mitkä asiakasmaksut aiheuttavat suurinta sosiaalista ja terveydellistä haittaa asiakkaille ja miten asiakasmaksuja kohdentamalla pystytään tehokkaimmin ennaltaehkäisemään raskaampien palveluiden käyttöä. Myös laskutuksen ja perinnän kustannukset on selvitettävä. Huojennuksien sijaan tulee edetä kohti palvelujen maksuttomuutta."

Päätöksenteon jälkeen pidettiin kokoustauko klo 19.54-20.07 Kokoustauon aikana Eve Rämö poistui kokouksesta ja varavaltuutettu Mikko Viilo saapui hänen tilalleen. Lisäksi kokoustauon aikana Pirjo Luokkala ja Mika Niikko poistuivat kokouksesta.

Kokouskäsittely

Mika Niikko saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 18.15.

Päätettyään asiasta käydyn keskustelun aluevaltuuston puheenjohtaja totesi, että Laura Tulikorpi oli tehnyt lisäysehdotuksen kohdiksi 6 ja 7. Lisäysehdotukset kuuluivat seuraavasti:
"6. Aluehallitukselle laaditaan selvitys, mitkä asiakasmaksut aiheuttavat suurinta sosiaalista ja terveydellistä haittaa asiakkaille ja miten asiakasmaksuja kohdentamalla pystytään tehokkaimmin ennaltaehkäisemään raskaampien palveluiden käyttöä.
7. Aluehallitukselle tehdään selvitys asiakasmaksujen laskutuksen ja perinnän kustannuksista."

Olga Gilbert kannatti Laura Tulikorven lisäysehdotuksia.

Lisäksi aluevaltuuston puheenjohtaja totesi, että Antero Eerola oli tehnyt muutosehdotuksen kohtaan 1 ja lisäysehdotuksen uudeksi kohdaksi 2 ja 7. Muutosehdotus ja lisäysehdotukset kuuluivat seuraavasti:
"1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys (sekä erityisesti pienituloisten ja runsaasti palveluita käyttävien maksukyky), joita seurataan ja analysoidaan vuosittain;
2. asiakasmaksujen taso ei saa estää palveluiden piiriin hakeutumista.
3. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta;
4. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno- ja tulokertymään;
5. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;
6. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.
7. maksujen perinnässä ei käytetä yksityisiä perintäyhtiöitä. samalla valmistellaan esitys perinnän järjestämisestä omana toimintana tai hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistyönä. selvityksessä arvioidaan myös maksujen perimiskulut sekä ulosottoon menneiden maksujen määrä."

Gashaw Bibani ja Jussi Saramo kannattivat Antero Eerolan muutos- ja lisäysehdotuksia.

Koska oli tehty kannatettuja muutos- ja lisäysehdotuksia, totesi aluevaltuuston puheenjohtaja tarpeen äänestää asiassa. Puheenjohtaja ehdotti äänestysten suorittamista sähköisellä äänestysjärjestelmällä, minkä aluevaltuusto hyväksyi äänestystavaksi. Hallintosäännön 118 §:n jos ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen on riippumaton muista ehdotuksista, sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä on äänestettävä erikseen. Tämän johdosta puheenjohtaja esitti, että ensin suoritetaan äänestys pohjaehdotuksen ja muutosehdotuksen välillä ja sen jälkeen jokainen lisäysehdotus erikseen.

Äänestys 1:

Ensin suoritettiin äänestys pohjaehdotuksen ja Antero Eerolan kohdan 1 muutosehdotuksen välillä. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Antero Eerolan muutosehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 50 aluevaltuutettua ja EI äänesti 18 aluevaltuutettua ja 1 aluevaltuutettu äänesti tyhjää, joten aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 50-18.

Äänestysluettelo:

  • JAA: Markku Pyykkölä, Sini Syrjäläinen, Otso Kivimäki, Hanna Holmberg-Soto, Loviisa Kaartokallio, Tarja Eklund, Jari Sainio, Marja Ahava, Jouko Jääskeläinen, Sakari Rokkanen, Anne Karjalainen, Nina Korventaival, Paula Lehmuskallio, Sami Kanerva, Anssi Aura, Marja Suomela, Ulla Kaukola, Pirkko Letto, Janne Hartikainen, Niina Saarinen, Sari Viinikainen, Muktar Osman, Heli Hakala, Oskari Iivarinen, Pirjo Luokkala, Ulla-Maija Kopra, Patrik Karlsson, Maarit Raja-Aho, Lauri Kaira, Mika Niikko, Timo Laaninen, Ida Tamminen, Riitta Särkelä, Soile Eriksson, Satu Ek, Suvi Karhu, Anniina Pylsy, Otto Aalto, Jouko Lindtman, Terhi Enjala, Säde Tahvanainen, Susanna Kaiju, Jüri Linros, Mika Kasonen, Sirkka-Liisa Kähärä, Inna Kallioinen, Marjo Vacker, Nina Nummela, Teemu Purojärvi, Tanja Aidanjuuri
  • EI: Pia Lohikoski, Gashaw Kaisa Bibani, Minttu Sillanpää, Jussi Saramo, Antero Eerola, Tiina Keskimäki, Funda Demiri, Eve Rämö, Tia Seppänen, Tuukka Saimen, Laura Tulikorpi, Olga Gilbert, Sirpa Siru Kauppinen, Hanna Valtanen, Reija Friman, Tuire Kaimio, Erika Veltheim, Sari Linnansalmi
  • Tyhjä: Vaula Norrena
     

Äänestys 2:

Seuraavaksi suoritettiin äänestys pohjaehdotuksen ja Antero Eerolan lisäysehdotuksen uudeksi kohdaksi 2 kanssa. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Antero Eerolan lisäysehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 52 aluevaltuutettua ja EI äänesti 17 aluevaltuutettua, joten aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 52-17.

Äänestysluettelo:

  • JAA: Anne Karjalainen, Anssi Aura, Oskari Iivarinen, Lauri Kaira, Marjo Vacker, Sami Kanerva, Jouko Jääskeläinen, Paula Lehmuskallio, Sini Syrjäläinen, Sakari Rokkanen, Ulla Kaukola, Markku Pyykkölä, Patrik Karlsson, Timo Laaninen, Loviisa Kaartokallio, Maarit Raja-Aho, Pirkko Letto, Teemu Purojärvi, Marja Ahava, Susanna Kaiju, Janne Hartikainen, Mika Kasonen, Terhi Enjala, Hanna Holmberg-Soto, Suvi Karhu, Jouko Lindtman, Anniina Pylsy, Jüri Linros, Soile Eriksson, Säde Tahvanainen, Satu Ek, Nina Nummela, Otso Kivimäki, Ida Tamminen, Tuukka Saimen, Inna Kallioinen, Mika Niikko, Jari Sainio, Niina Saarinen, Tarja Eklund, Nina Korventaival, Sirkka-Liisa Kähärä, Sari Viinikainen, Ulla-Maija Kopra, Riitta Särkelä, Tanja Aidanjuuri, Erika Veltheim, Muktar Osman, Sari Linnansalmi, Pirjo Luokkala, Otto Aalto, Heli Hakala
  • EI: Minttu Sillanpää, Antero Eerola, Funda Demiri, Vaula Norrena, Pia Lohikoski, Jussi Saramo, Tiina Keskimäki, Gashaw Kaisa Bibani, Olga Gilbert, Eve Rämö, Laura Tulikorpi, Sirpa Siru Kauppinen, Tuire Kaimio, Tia Seppänen, Reija Friman, Marja Suomela, Hanna Valtanen
     

Äänestys 3:

Seuraavaksi suoritettiin äänestys pohjaehdotuksen ja Antero Eerolan lisäysehdotuksen uudeksi kohdaksi 7 kanssa. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Antero Eerolan lisäysehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 46 aluevaltuutettua ja EI äänesti 20 aluevaltuutettua ja 3 aluevaltuutettua äänesti tyhjää, joten aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 46-20.

Äänestysluettelo:

  • JAA: Jouko Jääskeläinen, Tarja Eklund, Timo Laaninen, Marja Suomela, Säde Tahvanainen, Paula Lehmuskallio, Anssi Aura, Sirkka-Liisa Kähärä, Loviisa Kaartokallio, Markku Pyykkölä, Hanna Holmberg-Soto, Marja Ahava, Erika Veltheim, Oskari Iivarinen, Patrik Karlsson, Pirkko Letto, Soile Eriksson, Jari Sainio, Inna Kallioinen, Ulla Kaukola, Lauri Kaira, Anniina Pylsy, Sami Kanerva, Heli Hakala, Otso Kivimäki, Susanna Kaiju, Mika Kasonen, Terhi Enjala, Ida Tamminen, Nina Korventaival, Jüri Linros, Sakari Rokkanen, Satu Ek, Sini Syrjäläinen, Niina Saarinen, Maarit Raja-Aho, Nina Nummela, Otto Aalto, Marjo Vacker, Jouko Lindtman, Sari Viinikainen, Riitta Särkelä, Ulla-Maija Kopra, Olga Gilbert, Pirjo Luokkala, Anne Karjalainen
  • EI: Tuukka Saimen, Antero Eerola, Sari Linnansalmi, Jussi Saramo, Minttu Sillanpää, Funda Demiri, Gashaw Kaisa Bibani, Mika Niikko, Tiina Keskimäki, Pia Lohikoski, Tia Seppänen, Janne Hartikainen, Suvi Karhu, Teemu Purojärvi, Sirpa Siru Kauppinen, Hanna Valtanen, Tanja Aidanjuuri, Eve Rämö, Muktar Osman, Reija Friman
  • Tyhjä: Vaula Norrena, Tuire Kaimio, Laura Tulikorpi
     

Äänestys 4:

Seuraavaksi suoritettiin äänestys pohjaehdotuksen ja Laura Tulikorven lisäysehdotuksen uudeksi kohdaksi 6 kanssa. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Laura Tulikorven lisäysehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 51 aluevaltuutettua ja EI äänesti 18 aluevaltuutettua, joten aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 51-18.

Äänestysluettelo:

  • JAA: Jouko Jääskeläinen, Markku Pyykkölä, Patrik Karlsson, Pirjo Luokkala, Marja Ahava, Sari Linnansalmi, Jari Sainio, Paula Lehmuskallio, Anne Karjalainen, Soile Eriksson, Sari Viinikainen, Sami Kanerva, Mika Kasonen, Timo Laaninen, Tarja Eklund, Terhi Enjala, Janne Hartikainen, Loviisa Kaartokallio, Otto Aalto, Anssi Aura, Ulla Kaukola, Hanna Holmberg-Soto, Riitta Särkelä, Heli Hakala, Sakari Rokkanen, Säde Tahvanainen, Niina Saarinen, Pirkko Letto, Sirkka-Liisa Kähärä, Muktar Osman, Oskari Iivarinen, Susanna Kaiju, Mika Niikko, Lauri Kaira, Erika Veltheim, Tanja Aidanjuuri, Suvi Karhu, Satu Ek, Jüri Linros, Teemu Purojärvi, Marja Suomela, Maarit Raja-Aho, Jouko Lindtman, Anniina Pylsy, Otso Kivimäki, Ida Tamminen, Nina Korventaival, Inna Kallioinen, Ulla-Maija Kopra, Sini Syrjäläinen, Tuukka Saimen
  • EI: Tuire Kaimio, Minttu Sillanpää, Eve Rämö, Gashaw Kaisa Bibani, Tiina Keskimäki, Funda Demiri, Vaula Norrena, Marjo Vacker, Nina Nummela, Pia Lohikoski, Laura Tulikorpi, Antero Eerola, Olga Gilbert, Tia Seppänen, Hanna Valtanen, Reija Friman, Jussi Saramo, Sirpa Siru Kauppinen
     

Äänestys 5:

Seuraavaksi suoritettiin äänestys pohjaehdotuksen ja Laura Tulikorven lisäysehdotuksen uudeksi kohdaksi 7 kanssa. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Laura Tulikorven lisäysehdotuksen kannattamista. JAA äänesti 51 aluevaltuutettua ja EI äänesti 18 aluevaltuutettua, joten aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 51-18.

Äänestysluettelo:

  • JAA: Jouko Jääskeläinen, Sakari Rokkanen, Ulla Kaukola, Pirjo Luokkala, Sari Linnansalmi, Soile Eriksson, Patrik Karlsson, Marja Suomela, Marja Ahava, Heli Hakala, Markku Pyykkölä, Riitta Särkelä, Säde Tahvanainen, Otso Kivimäki, Ida Tamminen, Pirkko Letto, Tuukka Saimen, Inna Kallioinen, Otto Aalto, Sami Kanerva, Teemu Purojärvi, Sari Viinikainen, Anniina Pylsy, Jouko Lindtman, Paula Lehmuskallio, Timo Laaninen, Jüri Linros, Terhi Enjala, Susanna Kaiju, Sini Syrjäläinen, Tanja Aidanjuuri, Anne Karjalainen, Niina Saarinen, Hanna Holmberg-Soto, Mika Kasonen, Loviisa Kaartokallio, Oskari Iivarinen, Satu Ek, Nina Korventaival, Muktar Osman, Tarja Eklund, Ulla-Maija Kopra, Janne Hartikainen, Lauri Kaira, Suvi Karhu, Anssi Aura, Erika Veltheim, Jari Sainio, Mika Niikko, Sirkka-Liisa Kähärä, Maarit Raja-Aho
  • EI: Tiina Keskimäki, Jussi Saramo, Minttu Sillanpää, Tuire Kaimio, Funda Demiri, Gashaw Kaisa Bibani, Antero Eerola, Pia Lohikoski, Laura Tulikorpi, Olga Gilbert, Marjo Vacker, Sirpa Siru Kauppinen, Eve Rämö, Reija Friman, Nina Nummela, Tia Seppänen, Hanna Valtanen, Vaula Norrena
     

Perustelut

Asian valmistelija: Asiakasmaksujen valmistelupäällikkö Mia Mustaparta 

Lain hyvinvointialueesta 22 §:n mukaan aluevaltuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista perittävistä asiakasmaksuista. Edelleen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 78 §:n mukaan aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Aluehallitus päättää tarkemmin maksujen perusteista ja euromääristä.

Aluevaltuusto on kokouksessaan 31.5.2022 § 47 päättänyt hyvinvointialueen palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä periaatteista seuraavasti: 

  1. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen asiakasmaksujen valmistelun yleisenä lähtökohtana on hyvinvointialueen taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys,​ jota seurataan ja analysoidaan vuosittain;​ 
  2. lapsiperheiden kotipalvelujen maksuttomuuden osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta; 
  3. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksun osalta valmistellaan selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno-​ ja tulokertymään;​ 
  4. aluehallituksella on tarvittaessa mahdollisuus päättää perustellusti lainsäädäntöä matalammista asiakasmaksuista;​ 
  5. asiakasmaksuhinnaston käsittelyn yhteydessä aluehallitukselle esitellään asiakasmaksulain mukainen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelujen käyttäjältä, jollei palvelua ole säädetty maksuttomaksi. Aluehallitus päättää maksun suuruuden lain antamissa puitteissa.

Palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Tarkemmat säännökset lain täytäntöönpanosta on annettu asetuksella sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/1992). Asiakasmaksulaissa ja -asetuksessa on määritelty tietyille palveluille enimmäismaksu, tai maksu on säädetty perittäväksi asiakkaan maksukyvyn mukaan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksulakia on uudistettu 2021. Asiakasmaksulaissa ja asetuksessa olevat enimmäiseuromäärät tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin tai työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti. Seuraava indeksikorotus on tulossa 1.1.2024.

Talousvalmistelu on yhdessä fuusiotyöryhmien kanssa käynyt läpi Vantaan ja Keravan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut, ja niiden pohjalta luonut esitykset hyvinvointialueen asiakasmaksuista. Työtä on ohjannut tavoite pyrkiä sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Asiakasmaksujen palveluhinnaston tavoitteena on ollut yhdenmukainen ja tasavertainen kohtelu kaikille asiakaryhmille. Tämän lisäksi asiakasmaksuista on pyydetty lausuntoa kaikilta hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiltä eli vanhusneuvostolta, vammaisneuvostolta, nuorisovaltuustolta sekä monikulttuurisuusasiain neuvottelukunnalta. Muistiot vaikuttamistoimielinten kokouksista ovat oheismateriaalina.

Liitteenä olevassa asiakasmaksuhinnastossa on pääsääntöisesti lakiin perustuvia maksimihintoja asiakasmaksuista. Sen lisäksi esitetään päätettäväksi seuraavista asioista:

Yleiset asiat

Ateriat. Esitetään kaikille toimialaoille ja kaikille palveluille yhteneväisiä ateriahintoja, joiden hintoja ohjaa asiakasmaksulaki: palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Pääateria 5,20 euroa ja väliateria 2 euroa sekä kokopäivän ateriapaketin hinta 13,85 euroa. Erilliset ateriahinnat lisäävät asiakkaan valinnanvapautta sekä mahdollistavat asiakkaalle myös itsenäisen aterioinnin silloin, kun hänen toimintakykynsä mahdollistaa aterioiden valmistamisen. Tämän lisäksi esitetään kotona asuvan asiakkaan erilaisia ateriavaihtoehtoja lukujen 5.2 ja 6.2 mukaan.

Yhdenmukaistaminen. Esitetään aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen tuettua asumista maksuttomaksi, asiakas maksaa vain toteutuneista aterioista. Sekä sosiaalihuoltolain lyhytaikaisen asumisen päivämaksuksi 21,40 euroa kaikissa palveluissa, joissa sitä myönnetään. Esitetään yhdenmukaisia maksuja perhehoidon osalta vanhus- ja vammaispalveluissa: osavuorokautinen perhehoito asiakkaan luona 7,90 euroa/osapäivämaksu, lyhytaikainen perhehoito asiakkaan luona 11,60 euroa/päivämaksu, osavuorokautinen perhehoito perhehoitajan luona 18,20 euroa/osapäivämaksu ja lyhytaikainen perhehoito perhehoitajan luona 21,40 euroa/päivämaksu.

Esitetään työ- ja päivätoiminnan kuljetusmaksuksi 3,50 euroa/suunta vammaisille ja vanhuksille.

Esitetään myös, että asiakkaalta voidaan periä enintään 38,80 euroa päivää kohden tilapäisen kotisairaanhoidon erillisistä kotikäynneistä, joita voivat olla lääkärin kotikäynti, muun terveydenhuollon ammattihenkilön suorittama kotikäynti, kotikuntoutuksen fysioterapia tai toimintaterapia.

Maksuttomat palvelut. Esitetään maksuttomaksi sotainvalidien terveyspalveluita, lääkärin vastaanottokäyntejä ja kuntoutusta rintamaveteraaneille, diabeetikkojen ja reumapotilaiden jalkahoitoa, ryhmäfysioterapiaa, ravitsemusterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa, C-hepatiittihoitoa, työvoimaviranomaisen vaatimia tutkimuksia, kuntouttavaa työtoimintaa, työkyvyn tukea sekä laitoshoidon maksua maksavien asiakkaiden maksuja muiden terveyspalveluiden osalta.

Käyttämättä ja perumatta jätetyn palvelun maksu. Esitetään lain mahdollistaman käyttämättä ja perumatta jätetyn palvelun maksun perimistä lain määrittelemän hinnan mukaisesti, 51,50 euroa, seuraavista palveluista: terveyskeskuslääkärin vastaanottokäynti, suun terveydenhuollon vastaanottokäynnit, geriatrisen lääkärin vastaanottokäynnit, äitiysneuvolan lääkärin vastaanottokäynnit, lyhytaikainen hoito- tai asumispalvelupaikka vammaisten palveluissa, vanhusten palveluissa ja aikuisten sosiaalityön palveluissa. Peruuttamatta jääneen käynnin maksu peritään myös etävastaanotoista edellä mainituissa palveluissa. Maksu voidaan perumatta ja käyttämättä jätetystä palvelusta voidaan veloittaa, vaikka käynti itsessään olisi maksuton. Maksua ei peritä päihde- ja mielenterveyden perumattomien käyntien osalta.

Tämän lisäksi esitetään 25 euron maksua käyttämättä ja perumatta jätetystä palvelusta seuraavien hoitajakäyntien osalta: sairaanhoitajan vastaanottokäynnit, äitiysneuvolan terveydenhoitajanvastaanottokäynnit, terveysasemapalveluiden puhe-, fysio-, toiminta- ja ravitsemusterapeuttien vastaanottokäynnit. Peruuttamatta jääneen käynnin maksu peritään myös etävastaanotoista edellä mainituissa palveluissa. Maksua ei peritä psykiatristen sairaanhoitajien, päihdehoitajien eikä päihdepolikliinikoiden käyttämättä ja perumatta jääneiden ajanvarauksien osalta. Maksu voidaan perumatta ja käyttämättä jätetystä palvelusta voidaan veloittaa, vaikka käynti itsessään olisi maksuton.

Maksun käyttämättä ja perumatta jääneistä käynneistä saa kuitenkin periä vain, jos maksun perimistä ei ole pidettävä kohtuuttomana ja hyvinvointialue on varauksen yhteydessä ilmoittanut mahdollisuudesta periä tässä pykälässä tarkoitettu maksu sekä antanut ohjeet ajan tai paikan peruuttamiseksi ennalta. Maksun perimistä sekä ajan tai paikan peruuttamista koskevat tiedot on annettava siten, että asiakas riittävästi ymmärtää niiden sisällön.

Muut maksut: Esitetään seuraavanlaisia asiakirjoihin liittyviä maksuja: cd-maksu 20 euroa, terveydenhuollon asiakirjojen tulostusmaksu koon mukaan: A4 2 euroa ja A3 1 euron, maksut peritään, jos summa ylittää 10 euroa. Esitetään myös toistuvalle rekisterikyselylle 60 euron hintaa, jonka lisäksi tulee tulostusmaksu edellä mainittujen maksujen mukaisesti.

Lakimuutokset: Vammaispalvelulain muutokset aiheuttavat muutoksia myös muuhun lainsäädäntöön, jotka määrittelevät palveluita tai asiakasmaksuja. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi sosiaalihuoltolakia, ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annettua lakia, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia sekä yksityisistä sosiaalipalveluista annettua lakia. Laki astuu voimaan 1.1.2023 ja nämä muutokset on jo huomioitu tässä asiakasmaksuhinnastossa. Mikäli lain valmistelu ei etene hallituksen esityksen mukaisesti, hinnasto otetaan käsittelyyn uudestaan niiden kohtien osalta.
 

Terveydenhuollon palvelujen toimiala

Terveydenhuollon toimialan asiakasmaksujen osalta esitetään pääsääntöisesti lain mahdollistamia maksimihintoja, poikkeuksena sairaanhoitajan vastaanotosta perittävä käyttämättä ja perumatta jätetyn palvelun maksu 25 euroa. Esitetään etävastaanottojen hinnaksi samaa maksua kuin vastaanottokäynneistä. Esitetään kuntouttavia terapiapalveluita maksuttomaksi, pois lukien fysioterapia sekä sen etävastaanotto. Esitetään avoterveydenhuollon terveysasemalla tapahtuvan erikoislääkärin vastaanottokäynnin hinnaksi 41,80 euroa. Terveyskeskuslääkärin vastaanottokäynnin osalta liitteenä erillinen selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään.

Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimiala

Lapsiperheiden kotipalvelun osalta liitteenä erillinen selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään sekä palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta.
 

Aikuissosiaalityön ja vammaisten palvelujen toimiala

Esitetään aikuissosiaalityön työ- ja päivätoiminnan aterioita maksuttomaksi. Maksuttomuudella tuetaan asiakasta osallistumaan mielekkääseen päivätoimintaan.

Esitetään ympärivuorokautisen asumisen käyttövaraksi 210 euroa sekä vähennyksenä Kelan lääkekorvausjärjestelmän vuosiomavastuun huomioimista kaikille asiakkaille, joille palvelu on myönnetty. Esitetään yhteisöllisen asumisen kuukausimaksun määrittelemiseksi palvelutuntien määrään perustuvaa taulukkoa. Taulukko on muutoin asiakasmaksulain mukainen, mutta sitä on muokattu sisältämään tuntiasteikkoja palvelun joustavuuden lisäämiseksi.

Esitetään vammaisten asumispalveluiden maksuja hinnaston kohdan 5.7 mukaisesti.

Kehitysvammaisten ja vaikeavammaisten asiakkaiden omaishoitajan vapaan aikaiset palvelut esitetään maksuttomaksi silloin, kun hoito toteutetaan asiakkaan omassa kodissa.


Vanhusten palvelujen toimiala

Ympärivuorokautisen asumisen käyttövaraksi esitetään 210 euroa sekä vähennyksenä Kelan lääkekorvausjärjestelmän vuosiomavastuun huomioimista kaikille asiakkaille, joille palvelu on myönnetty. Esitetään ympärivuorokautisen palveluasumisen osavuorokautiseksi hoitomaksuksi 18,20 euroa /osapäivämaksu.

Esitetään jatkuvalle ja säännölliselle kotona annettavalle palvelulle palvelutuntien määrään perustuvaa taulukkoa. Taulukko on muutoin asiakasmaksulain mukainen, mutta sitä on muokattu sisältämään tuntiasteikkoja palvelun joustavuuden lisäämiseksi. Esitetään tilapäisen kotipalvelukäynnin maksuiksi: ajalle 0-1h 9,50 euroa, alle 2 h 11,80 euroa ja 2-4h 14,10 euroa.

Esitetään asunnon pienimuotoisen muutostyön hinnaksi 41 euroa, sekä siivouspalvelun hinnaksi 32,70 euroa ja turvapalvelun hinnaksi 35 euroa/kk.

Palveluhinnasto astuu voimaan 1.1.2023.

Ehdotus

Aluehallitus päättää: 

  1. merkitä tiedoksi laaditut selvitykset ja esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto merkitsee tiedoksi laaditut selvitykset:

    1. lapsiperheiden kotipalvelu: selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta tulokertymään ja palvelun raskaampaa palvelua ennaltaehkäisevästä vaikutuksesta

    2. terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksu: selvitys maksuttomuuden vaikutuksesta meno-​ ja tulokertymään;​ 

    3. asiakasmaksulain mukaisen asiakkaan taloudellisen tilanteen vaatiessa toteutettava maksujen alentamisprosessi.

  2. hyväksyä asiakasmaksuhinnaston liitteen mukaisesti 1.1.2023 lukien; 

  3. todeta, että hinnastossa on jo huomioitu uusi vammaispalvelulaki, jonka on tarkoitus astua voimaan 1.1.2023 lukien. Tarvittaessa asiakasmaksuhinnasto tuodaan uudelleen päätöksentekoon, mikäli vammaispalvelulaki ei etene eduskunnassa hallituksen esityksen mukaisesti.

Päätös

Aluehallitus päätti keskustelun jälkeen yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.

Kokouskäsittely

Todettiin, että esityslistan lähettämisen jälkeen on selvitetty asiakasmaksujen hyväksymisen toimivaltaa (Kuntaliiton hyvinvointialueiden hallintosääntömallin kirjaukset asiakasmaksuista suhteessa hyvinvointialuelain 22 §:ään). Kuntaliitolta 8.11.2022 saadun ohjeistuksen perusteella on lainmukaista, että asiakasmaksujen hyväksyminen viedään aluevaltuuston päätettäväksi ja hallintosääntöön tehdään tarvittavat täsmennykset asiakasmaksujen toimivaltaan. Kuntaliiton vastaus 8.11.2022 on oheismateriaalina.

Aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Paula Lehmuskallio saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 17.35.