Aluehallitus, kokous 7.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Hankintaoikaisuvaatimus Unident Oy suun terveydenhuollon instrumenttien, pienlaitteiden ja aputuolien hankinta

VAKEDno-2023-377

Perustelut

Asian valmistelijat: hankinnan erityisasiantuntija Tarja Kokkonen ja hankintajuristi Kari Leppäkoski 

Kuvaus 

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen kynnysarvon. 

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua, jos lain soveltamisessa on tapahtunut virhe. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). 

Hankinnan kohde 

Hankinnan kohteena on Suun terveydenhuollon instrumenttien, pienlaitteiden ja aputuolien hankinta ajalle 1.7.2023 – 30.6.2025 + (optiot 1 + 1 v). 

Hankinta oli jaettu kolmeen (3) osa- alueeseen, joiden sisällä osatarjoukset olivat mahdollisia positiokohtaisesti:  

  • Osa- alue 1 / Instrumentit, positiot 101000–166011  
  • Osa- alue 2 / Pienlaitteet, positiot 171000–232209  
  • Osa- alue 3 / Aputuolit (työtuolit), positiot 240000–25000  
     

Jokaisessa osa- alueessa valittiin positiokohtaisesti yksi (1) hinnaltaan halvin tuote.  Poikkeuksena valittiin useampi tuote niissä positioissa, joissa positiokohtaisesti tarjouspyynnössä on mainittu valittavan esimerkiksi useampi koko tai malli. 

Nyt kyseessä olevassa asiassa asianosainen hakee muutosta aluehallituksen päätökseen  22.12.2022 § 291 osa-alueen 1 Instrumentit positioiden 133000–133007 osalta, osa-alueen 2 Pienlaitteet positioiden 191000, 191200, 193000–193005, 193007, 193009, 193012, 13023, 193024, 195200, 202000, 202002 ja 202003 osalta. 

Hankintamenettely 

Kyseessä on avoimella menettelyllä toimeenpantu EU-kynnysarvot ylittävä hankinta, josta on julkaistu EU-hankintailmoitus Hilma –ilmoituskanavassa 22.9.2022. 

Hankintapäätös on allekirjoitettu ja annettu asianosaisille tiedoksi 28.12.2022. Päätöksen mukaan toimittajaksi valittiin oikaisuvaatimuksen kohteena olevien positioiden osalta osa-alueessa 1 Instrumentit positioissa 133000–133007 JH Hammastuote Oy. Kyseisten positioiden osalta Unident Oy:n tarjous hylättiin tarjouspyyntöä vastaamattomana. Osa-alueessa 2 Pienlaitteet positioissa 191000, 193000–193005, 193007, 193009, 193012, 13023 ja 193024 Toimittajaksi valittiin Flinno Oy sekä positioissa 195200, 202000, 202002 ja 202003 Plandent Oy. 

Oikaisuvaatimuksen perusteet 

Unident Oy on hankintaoikaisuvaatimuksellaan 3.1.2023 vaatinut, että hankintayksikön 22.12.2022 päivätty hankintapäätös tulee oikaista 

Osa-alueessa 1 instrumentit  

  • positioiden 133000–133007 (tuotteen mukana pesu-/autoklaaviteline) osalta, koska Unident Oy:n tarjous oli hylätty, vaikka tarjotut tuotteet sisältävät sterilointikasetin/telineen. 
     

Osa-alueessa 2 Pienlaitteet 

  • position 191000 osalta, koska Flinno Oy:n tarjouksen valittu tuote ei ole yhteensopiva position 1911 valittujen tarvikkeiden kanssa. 
  • position 191200 osalta, koska kyseistä positiota ei ole hankintapäätöksen (22.12.2022) vertailutaulukossa. Hankintayksikkö huomauttaa, että positiota 191200 ei ole 22.12.2022 tehdyssä hankintapäätöksessä, mutta Hankintayksikkö olettaa, että oikaisuvaatimus kohdistuu positioon 192000, sillä Unident Oy viittaa oikaisuvaatimuksessaan positioon 192000 sisältyvään keskusyksikköön ja käsikappaleeseen.  
  • Positioiden 193000–193004 osalta, koska Flinno Oy:n tarjouksen valitut tuotteet ovat 2 kpl pakkauksia, kun on pyydetty 6 kpl pakkauksia. 
  • positioiden 193005, 193007, 193009, 193012, 193023 ja 193024 osalta, koska Flinno Oy:n tarjouksen valitut tuotteet ovat 1 kpl pakkauksia, kun on pyydetty 2 kpl pakkauksia. 
  • position 195200 osalta, koska Plandent Oy:n tarjouksen valittu tuote ei sisällä soodapuhallinta. 
  • position 202000 osalta, koska Plandent Oy:n tarjouksen valitussa tuotteessa ei ole ”OK merkintää”. 
  • position 202002 osalta, koska Plandent Oy:n tarjouksen valittu tuote on imupussi, kun on pyydetty imusäiliötä.  
  • position 202003 osalta, koska Plandent Oy:n tarjouksen valittu tuote on imupurkki, kun on pyydetty ylivirtauspulloa. 
     

Vastine oikaisuvaatimukseen 

Oikaisuvaatimuksen johdosta Hankintayksikkö on arvioinut tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden uudelleen.  

  1. Positiot 133000, 133001, 133002, 133003, 133004, 133005, 133006, 133007 
    Ko. positioiden osalta tarjouspyynnön vähimmäisvaatimuksena oli pesu-/autoklaaviteline. Tarjousten uudelleen tarkastamisen jälkeen, Hankintayksikkö on todennut, että Unident Oy:n tarjoamat tuotteet sisältävät sterilointikasetin / telineen. Tämän vuoksi Unident Oy:n tarjous edellä mainittuihin positioihin on tarjouspyynnön mukainen, jonka vuoksi hankintayksikkö tulee tekemään 22.12.2022 tehtyyn hankintaan itseoikaisun näiden positioiden osalta. 

  1. Positio 191000  
    Ko. positiossa ei ole pyydetty tarjoamaan laitteeseen yhteensopivia tarvikkeita. Tuoteryhmässä 1911 pyydetään unit-liitännäisien hammaskivenpoistolaitteiden muita tarvikkeita, eikä näiden tarvikkeiden tule olla yhteensopivia positiossa 191000 pyydettyyn laitteeseen. Valittu Flinno Oy:n tarjoama laite positioon 191000 täyttää tarjouspyynnössä esitetyt vaatimukset ja on siten tarjouspyynnön mukainen. 

  1. Positio 192000 
    Ko. position osalta pyydettiin tarjoamaan myös lisäosat positioihin (192100, 192200, 192203, 192209). Tarjouspyynnössä oli kerrottu position 192000 osalta, että valitaan ensisijaisesti tuote, joka on autoklavoitavissa 134 asteessa ja pestävissä desinfioivassa pesussa 90 asteessa. Tarjoajan tuli tuoda tarjouksessaan esille “OK”-merkinnällä, mikäli tarjottu tuote täyttää ko. vaatimuksen. Tarjouspyynnössä edelleen oli määritelty, mikäli kyseisen vaatimuksen täyttäviä tuotteita ei ole tarjottu, valitaan siinä tapauksessa tuotteita, jotka eivät täytä ko. vaatimusta. Unident Oy:n tarjoamaan laitteen lisäosissa positiot (192200 ja 192209) ei ole merkitty tuotteelle ”OK-merkintää”. Hankintayksikkö huomauttaa, että laite ja määritellyt lisäosat valitaan yhdeltä Toimittajalta, jolloin kyseiset positiot linkittyvät toisiinsa tuotevalintojen näkökulmasta, jonka vuoksi valinnassa on huomioitu laitteeseen pyydetyt lisäosat. Valinta tehtiin edellä mainittuun positioon Flinno Oy:n laitteesta, koska valitun laitteen lisäosat tulee valita tarjoajalta, jonka laite on valittu positioon 192000 ja tämän lisäksi valitut tuotteet ovat autoklavoitavissa 134 asteessa ja pestävissä desinfioivassa pesussa 90 asteessa. 

  1. Positiot 193000, 193001, 193002 ja 193004  
    Ko. positioiden osalta tarjouspyynnössä oli vaadittu, että pakkaukset ovat 6 kpl pakkauksia. Tarjousten uudelleen tarkastamisen jälkeen, Hankintayksikkö on todennut, että Flinno Oy:n valitut tuotteet ovat 2 kpl pakkauksia. Tämän vuoksi Flinno Oy:n tarjous edellä mainittuihin positioihin ei ole tarjouspyynnön mukainen, jonka vuoksi Hankintayksikkö tulee oikaisemaan 22.12.2022 tehdyn hankintapäätöksen ko.  position osalta. 

  1. Positiot 193005, 193007, 193009, 193012, 193023 ja 193024  
    Ko. positioiden osalta tarjouspyynnössä oli vaadittu, että pakkaukset ovat 2 kpl pakkauksia. Tarjousten uudelleen tarkastamisen jälkeen, Hankintayksikkö on todennut, että Flinno Oy:n valitut tuotteet ovat 1 kpl pakkauksia. Tämän vuoksi Flinno Oy:n tarjous ko. positioihin ei ole tarjouspyynnön mukainen, jonka vuoksi Hankintayksikkö tulee oikaisemaan 22.12.2022 tehdyn hankintapäätöksen ko. position osalta. 

  1. Positio 195200 
    Ko. position osalta tarjouspyynnössä vähimmäisvaatimuksena oli, että tarjoajan tuli tarjota soodapuhallin KaVo liitäntään. Hankintayksikkö on tehnyt Plandent Oy:lle lisätietopyynnön vähimmäisvaatimuksen täyttymisen varmistamiseksi. Saapuneen täsmennyksen mukaan Plandent Oy:n tarjoama tuote ei täytä tarjouspyynnössä asetettua vähimmäisvaatimusta, sillä tarjottu tuote ei sisällä soodapuhallinta. Tämän vuoksi Plandent Oy:n tarjous ko. positioon ei ole tarjouspyynnön mukainen, jonka vuoksi Hankintayksikkö tulee oikaisemaan 22.12.2022 tehdyn hankintapäätöksen ko.  position osalta.  

  1. Positio 202000 
    Hankintayksikkö toteaa, että Unident Oy:n tarjousriville ko. positioon on Hankintayksiköstä johtuvasta syystä epähuomiossa merkintä ”Ilman OK-merkintää olevia tuotteita valitaan vain, jos OK-merkittyjä ei ole ko. positioon tarjottu”. Koska yhdenkään tarjoajan tarjouksessa ei ole ”Ok-merkintää” tulee valinta tarjouspyynnön mukaan tehdä halvimman hinnan mukaan, jos tarjottu tuote täyttää tuotteelle asetetut vähimmäisvaatimukset. Koska ko. positioon on pyydetty tarjoamaan myös laitteen lisäosat positioihin 202001, 202002 ja 202003, tulee 22.12.2022 päätöksessä tehdyt tuotevalinnat korjata myös näiden lisäosia koskevien positioiden osalta. Tarjousten uudelleen tarkastamisen jälkeen, Hankintayksikkö toteaa, että Plandent Oy:n tarjous ei ole hinnaltaan halvin vaan Unident Oy:n tarjous, jonka vuoksi Hankintayksikkö tulee oikaisemaan 22.12.2022 tehdyn hankintapäätöksen ko.  position osalta.  

  1. Positio 202002  
    Tarjouspyynnössä on ko. position osalta pyydetty tarjoamaan Imusäiliö 2000 ml. Plandent Oy on tarjonnut laitteen tarjouksessaan “Imupussi” nimellä. Valittu laite on sertifioitu ja tuotteen käyttötarkoitus on sama kuin imusäiliöllä. Plandent Oy:n tarjous on siten edellä mainittuun positioon tarjouspyynnön mukainen.  

  1. Positioon 202003  
    Tarjouspyynnössä on ko. position osalta pyydetty tarjoamaan ylivirtauspulloa. Tarjousten uudelleen tarkastamisen jälkeen, Hankintayksikkö on todennut, että Plandent Oy:n tarjoama laite on imupurkki. Hankintayksikkö on tehnyt Plandent Oy:lle lisätietopyynnön vähimmäisvaatimuksen täyttymisen varmistamiseksi. Saapuneen täsmennyksen mukaan  Plandent Oy on tehnyt tarjouksen virheellisesti väärään positioon. Tämän vuoksi Plandent Oy:n tarjous ko. positioon ei ole tarjouspyynnön mukainen, jonka vuoksi Hankintayksikkö tulee oikaisemaan 22.12.2022 tehdyn hankintapäätöksen ko.  position osalta. 

Ehdotus

Aluehallitus päättää edellä mainituin perustein, että  

  1. positioiden 191000, 192000 ja 202002 osalta se ei muuta 22.12.2022 tehtyä hankintapäätöstä Unident Oy:n oikaisuvaatimuksen johdosta. 
  2. positioiden 133000–133007, 193000–193002, 193004, 193005, 193007, 193009, 193012, 193023, 193024, 195200, 202000 ja 202003 osalta Unident Oy:n oikaisuvaatimuksen johdosta 22.12.2022 § 291 tehtyä hankintapäätöstä tulee muuttaa ja Hankintayksikkö tekee oikaisun johdosta kyseiseen hankintapäätökseen erillisen itseoikaisun. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.