Aluehallitus, kokous 4.3.2025

§ 59 Valtuustoaloite koskien kiinteistöriskien vähentämistä

VAKEDno-2025-682

Perustelut

Asian valmistelija: hallinnon erityisasiantuntija Kerttu Pöntinen

Aluevaltuuston kokouksessa 10.2.2024 § 91 jätettiin Sirpa Siru Kauppiseen ja Tiina Tuomelan valtuustoaloite "Valtuustoaloite kiinteistöriskien vähentämiseksi". Valtuustoaloitteen on allekirjoittanut 15 aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:

"Hyvinvointialueiden käyttöön on siirtymässä kaupunkien omistamia sote-kiinteistöjä. Ennen siirtoa tilojen kunto on kartoitettava perusteellisesti, ja kuntokartoitusten rinnalla on syytä käyttää myös oirekyselyä. On huomioitava jatkossa myös kuumentuvien kesien ja etenkin viistosateiden lisääntyminen Työntekijöiden saannin ja pysyvyyden kannalta sisäympäristötekijät ovat tärkeitä. 

 Ei kuitenkaan ole helppoa tunnistaa rakennuksia, jotka tuottavat terveyshaittaa käyttäjilleen. Terveyshaitaksi lasketaan mm. ilmanvaihdon riittämättömyys, liian korkea tai matala lämpötila, meluisuus kuin myös varsinaiset kosteus- ja homeongelmat.  

Kevyt oire/sisäympäristökysely on toimiva työkalu tunnistaa myös rakenteiden sisällä olevat yllätykset. On myös syytä tarkastella rakennusten kestävyyttä tulevaisuuden ympäristörasitusten kannalta.  

Esitämme, että Vantaa-Keravan tulee ennen sitoutumistaan kiinteistöjen pitkäaikaisiin vuokrasopimuksiin tai ostamiseen selvittää päätöksenteon pohjaksi myös rakennuksen sisäympäristötilanne sekä kestävyys tulevaisuuden ilmastorasituksiin, jotta alue ei joudu sitoutumaan ongelmarakennuksiin."

Päätösehdotus

Aluehallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen konsernipalvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 10.8.2025 mennessä.