Perustelut
Asian valmistelija: HR-juristi Anna Mäki-Jokela
Tausta
Palvelualuejohtaja on 4.6.2026 ilmoittanut oikaisuvaatimuksen tekijälle toistaiseksi voimassa olevan virkasuhteen irtisanomisesta. Viranhaltijapäätös asiasta on tehty 4.6.2026. Kyseisestä päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus 17.6.2026 (liite 2)
Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosaisena ollut oikeutettu tekemään oikaisuvaatimuksen, ja oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa. Näin ollen oikaisuvaatimus käsitellään aluehallituksen alaisen viranhaltijan päätöksen osalta aluehallituksessa.
Viranhaltijan kuulemistilaisuus on järjestetty 1.6.2026. Viranhaltijalle on kuulemisen jälkeen ilmoitettu työnantajan päätöksestä irtisanoa viranhaltijan virkasuhde.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 65 §:n mukaan irtisanomisesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen. Asiasta päättäminen on kuulunut näin päätöksen tehneen viranomaisen toimivaltaan.
Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö
Oikaisuvaatimuksen tekijä on toimittanut 17.6.2026 aluehallitukselle käsiteltäväksi oikaisuvaatimuksen vakinaisen virkasuhteen irtisanomisesta annettuun päätökseen (liite 1).
Oikaisuvaatimuksessa kerrotulla tavalla Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on 4.6.2026 tekemällään päätöksellä irtisanonut oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhteen.
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo oikaisuvaatimuksessaan tarkemmin kerrotulla tavalla työnantajan ratkaisun irtisanoa vakinainen virkasuhde olleen poikkeuksellisen ankara ja täysin kohtuuton seuraamus. Oikaisuvaatimuksen tekijän näkemyksen mukaan oikeasuhtainen seuraamus tehdystä inhimillisestä virheestä olisi ollut varoituksen antaminen.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei pysty oikaisuvaatimuksessaan suoraan sanoittamaan, mistä syystä hän ei ole päättänyt johdettavansa työntekijän palvelussuhdetta asianmukaisesti. Hän vetoaa asiassa kiireeseen, liialliseen työkuormaan sekä järkytykseensä tilanteessa.
Oikaisuvaatimuksen tekijä kertoo seuranneensa johdettaviensa työaikaa ja työaikakirjanpitoa, mutta hän on Vantaalta VAKEen siirtyessään tottunut erilaisiin käytäntöihin työajanseurannassa. Hän kertoo lisäksi käsitelleensä työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa yksikköönsä saapuneet epäkohtailmoitukset.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei tunnista, että hänen kanssaan olisi käyty puheeksiottokeskusteluja eikä hän tunnista niitä olleen nimellisestikään kuin yksi puheeksiottokeskusteluksi nimetty tilaisuus.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei tunnista häneen esihenkilönä kohdistuvaa laajaa tyytymättömyyttä henkilöstön keskuudessa. Oikaisuvaatimuksen tekijä kertoo, että palvelualuejohtajalle on tullut yksittäisiä palautteita, joista hänellä ei ole ollut tietoa ennen kuulemistilaisuutta. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että henkilöstökyselyn tuloksia ei voi käyttää irtisanomisperusteena. Oikaisuvaatimuksen tekijä kertoo oikaisuvaatimuksessaan lähijohtajan työtehtävistä ja vastuista, joista huolimatta hän on pyrkinyt huolellisuuteen ja noudattamaan ohjeita, joita on saanut.
Oikaisuvaatimuksen tekijä tuo oikaisuvaatimuksessaan myös esille kokemuksensa liiallisesta työkuormasta sekä siitä, että työnantajalla on ollut hänen nähdäkseen erilaiset ohjeistukset ja niiden muuttumisen VAKESSA sekä Vantaan sekä Keravan kaupunkien aikaiset erilaiset toimintatavat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa lopulta, että hänen nähdäkseen pitkä ja moitteeton virkasuhde huomioon ottaen oikeasuhtaisena toimenpiteenä tapauksessa olisi ollut enintään viranhaltijalaissa säädetyn pääsäännön mukainen varoituksen antaminen ennen palvelussuhteen irtisanomista.
Oikaisuvaatimuksen käsittely
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on irtisanonut 4.6.2026 oikaisuvaatimuksen tekijän vakituisen virkasuhteen. Virkasuhde on irtisanottu kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003, jäljempänä viranhaltijalaki) 8 luvun 35 §:ssa tarkoitetusta henkilöstä johtuvasta syystä.
Palvelussuhde on irtisanottu, sillä lapsiperheiden psykososiaalisten palvelujen tehtäväalueella keväällä 2026 tapahtuneen esihenkilövaihdoksen myötä työnantajan tietoon on tullut oikaisuvaatimuksen tekijän esihenkilötehtävissä tapahtuneet pitkään johtuneet ja laajamittaiset laiminlyönnit. Niin ikään irtisanomispäätökseen on vaikuttanut yleisesti heikoksi arvioitava suoriutuminen johtamistehtävissä, joka vastaavalla tavalla on tullut kokonaisuudessaan työnantajan tietoon keväällä 2026.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole huolehtinut erään työntekijän virkasuhteen päättämisestä HR-järjestelmässä asianmukaisesti 6.3.2025. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole toiminut tilanteessa työnantajan ohjeiden mukaisesti ja ottanut esimerkiksi henkilön irtisanoutumista kirjallisesti tai päättänyt hänen Apotti-tunnustaan. Tästä johtuen henkilölle on maksettu perusteetta palkkaa yli vuoden ajan ja asiasta on aiheutunut työnantajalle välittömästi noin 55 000 euron kustannukset sekä lisäksi välillisiä kustannuksia. Koska irtisanoutumista ei ole käsitelty asianmukaisesti, myöskään henkilön vakehyva.fi -tunnukset eivät ole de-aktivoituneet, jonka vuoksi henkilöllä on ollut tosiasiallinen mahdollisuus päästä hyvinvointialueen tietojärjestelmiin ohjelmien selainversioiden kautta. Kyseessä on kokonaisuudessaan ollut laaja ja räikeä ohjeiden vastainen teko, josta on myös aiheutunut työnantajalle merkittävä tietoturva- ja tietosuojariski.
Oikaisuvaatimuksen tekijä kertoo, että hänellä on taustallaan pitkä ja moitteeton virkasuhde. Kuitenkin työnantajan arvion mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä on laiminlyönyt myös muita esihenkilövelvoitteitaan laajamittaisesti ja pitkäaikaisesti, kuten täsmällisyyden johdettaviensa alaistensa työajan ja työturvallisuuden seurannassa. Tällaiseksi laiminlyönniksi työnantaja katsoo esimerkiksi kaikkien oikaisuvaatimuksen tekijän johdettavan yksikön työntekijöiden työajanseurannan hyväksymisten laiminlyönnit työajanseurantajärjestelmä Neptonissa sekä lisäksi laiminlyönnit käsitellä työntekijöiden tekemät Haipro- ja työturvallisuusilmoitukset asianmukaisesti järjestelmässä. Työaikakirjanpidon laiminlyönnit ovat aiheuttaneet ongelmia ja haasteita esimerkiksi työntekijöiden palkanmaksuun sekä lomiin ja vapaisiin. Haipro- ja työturvallisuusilmoitusten käsittelyn laiminlyönnit ovat olleet omiaan aiheuttamaan sekä henkilöstön työturvallisuuden että asiakasturvallisuuden vaarantumisen.
Oikaisuvaatimuksen tekijä viittaa oikaisuvaatimuksessaan merkittävään työkuormaan sekä liiallisiin työtehtäviin. Oikaisuvaatimuksen tekijällä on kuitenkin johdettavanaan 11 henkilöä, jolloin työnantajan arvion mukaan lähijohtajan työkuorma on mitoitettu varsin kohtuulliseksi.
Työnantajan arvion mukaan oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole myöskään muilta osin suoriutunut johtamistehtävässään tehtävässä odotetulla tavalla. Oikaisuvaatimuksen tekijä on esimerkiksi saanut toistuvasti erittäin huonoja tuloksia yksikölle tehdyistä henkilöstökyselyistä (pulssikysely). Lisäksi työnantaja (tehtäväaluepäällikkö sekä palvelualuejohtaja) on saanut useita suoria palautteita oikaisuvaatimuksen tekijän toiminnasta esihenkilönä.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tukea ja ohjausta työssään. Oikaisuvaatimuksen tekijän edeltävät esihenkilöt (tehtäväaluepäällikkö sekä yksikköesihenkilö) ovat käyneet hänen kanssaan säännöllisiä one to one- keskusteluja. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on myös annettu toiminnasta palautetta sekä hänen kanssaan on käyty puheeksiottokeskusteluja ainakin 25.6.2024 sekä 28.6.2024, joista laadituissa muistioissa on myös selkeästi todettu, mitä parannuksia oikaisuvaatimuksen tekijältä hänen työssään edellytetään. Työnantajan asiakirjoista käy ilmi, että palautteen saamisen jälkeen hetkellisesti tilanne on parantunut, mutta hieman myöhemmin tilanne on ollut jälleen korjaamista vaativalla tasolla.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 17 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Pykälän 2 momentin mukaan viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.
Viranhaltijalain 35 §:n 1 momentin mukaan työnantaja ei saa irtisanoa virkasuhdetta viranhaltijasta johtuvasta syystä, ellei tämä syy ole asiallinen ja painava. Tällaisena syynä voidaan pitää virkasuhteesta, laista tai määräyksistä johtuvien, virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä sekä sellaisten viranhaltijan henkilöön liittyvien työntekoedellytysten olennaista muuttumista, joiden vuoksi viranhaltija ei enää kykene selviytymään tehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan.
Pykälän 3 momentin mukaan viranhaltijaa, joka on laiminlyönyt virkasuhteesta johtuvien velvollisuuksiensa täyttämisen tai rikkonut niitä, ei kuitenkaan saa irtisanoa ennen kuin hänelle on varoituksella annettu mahdollisuus korjata menettelynsä. Pykälän 4 momentin mukaan työnantajan on ennen irtisanomista selvitettävä, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla viranhaltija muuhun virkasuhteeseen.
Viranhaltijalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 196/2002 vp) on 35 §:n 1 momenttia koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, että viranhaltijasta johtuvana asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena voitaisiin pitää ensinnäkin virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä. Tavallisin irtisanomisperusteena arvioitava virkavelvollisuuksien vastainen menettely on viranhaltijan virantoimitusvelvollisuuden laiminlyönti, joka voi ilmetä muun muassa yksittäisen virkatehtäviin kuuluvan tehtävän täyttämättä jättämisenä, virkatehtävien puutteellisena hoitona, luvattomana työstä poissaolona taikka jatkuvana tai usein toistuvana myöhästelynä. Irtisanomisperuste voisi olla myös viranhaltijan ilmeinen huolimattomuus työssä, työnantajan direktio-oikeuden tai muun toimivallan rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättäminen ja epäasianmukainen käyttäytyminen.
Hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että viranhaltijan irtisanominen virkasuhteeseen kuuluvien velvoitteiden rikkomisen tai laiminlyönnin perusteella on sallittua ainoastaan silloin, kun menettely kohdistuu kyseisen virkasuhteen kannalta olennaisena pidettäviin velvollisuuksiin. Julkisen vallan käyttämisessä korostuu toiminnan laillisuuden, tasapuolisuuden ja julkisen toiminnan luotettavuuden vaatimus. Näillä seikoilla on merkitystä myös arvioitaessa irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta.
Viranhaltijan henkilöön liittyvän irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan. Tämä tarkoittaisi sitä, että voimassa olevan oikeuden tapaan irtisanomisperusteen riittävyyttä olisi arvioitava kaikkien tapauksessa ilmenevien seikkojen kokonaisharkinnalla. Yksilöperusteisessa irtisanomisessa arvioinnissa vaikuttavia seikkoja voisivat olla esimerkiksi viranhaltijan rikkeen laatu ja vakavuus, viranhaltijan asema ja hänen suhtautumisensa tekoonsa tai käyttäytymiseensä, työn luonne, työn teettämiseen liittyvät erityispiirteet ja työnantajan asema.
Työnantajan näkemyksen mukaan oikaisuvaatimuksen tekijän kohdalla kyseessä on ollut viranhaltijalain 35§:n 1 momentissa tarkoitettu asiallinen, painava ja vakava virkasuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden rikkomus ja esihenkilövelvollisuuksien vakava ja laajamittainen laiminlyönti, jonka takia työnantajan luottamus palvelussuhteen jatkamisen edellytyksiin on erittäin olennaisesti heikentynyt. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioidessaan on otettu huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan.
Edelleen tässä tilanteessa työnantaja on katsonut, ettei erillistä varoitusta ole ollut tarpeen antaa viranhaltijalain 35§:n perusteella, koska asiaa on arvioitu sen vakavuuden perusteella kokonaisuutena. Laajamittaiset esihenkilötehtävien laiminlyönnit ovat tulleet työnantajan tietoon kokonaisuudessaan samanaikaisesti palkanmaksuepäselvyyteen liittyvän selvitystyön aikana. Varoitusta ei ole ollut tarvetta antaa siitäkään syystä, että kyseessä on samalla myös vakava yksittäinen eskalaatio, joka on omiaan aiheuttamaan työnantajalle mittavan taloudellisen menetyksen.
Ennen irtisanomista työnantaja viranhaltijalain 35 § 3 momentin mukaisesti myös arvioinut, olisiko virkasuhteen jatkaminen viranhaltijalain edellä kerrotun mukaisesti mahdollista muussa tehtävässä. Vallitsevassa tilanteessa tällaista vaihtoehtoa ei ole ollut kuitenkaan käytettävissä. Työnantajalla vallitsee vakava luottamuspula viranhaltijaa sekä hänen kyvykkyyttään virkatehtävän asianmukaista hoitamista kohtaan.
Todettakoon myös, että sittemmin irtisanomisilmoituksen toimittamisen jälkeen esiin on tullut, että oikaisuvaatimuksen tekijä on jättänyt kategorisesti hoitamatta lukuisia muitakin lähijohtajan velvoitteitaan. Kesän aikana on tullut ilmi, että esimerkiksi työntekijöiden lomien sekä matkalaskujen käsittelyissä on ollut puutteita ja merkittäviä viiveitä. Niin ikään oikaisuvaatimuksen tekijän vastuulle kuuluneiden Follo-sovittelujen laskuttaminen on jäänyt hoitamatta merkittävissä määrin jopa lokakuulta 2025 lähtien, joka on aiheuttanut työnantajalle taloudellista haittaa.
Yhteenveto
Työnantaja on arvioinut, että oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole noudattanut viranhaltijalain 17 §:n 1 mom. mukaisia viranhaltijan yleisiä velvollisuuksia. Työnantaja on arvioinut, että työnantajalla on ollut viranhaltijalain 35 § 1 momentin mukaan asiallinen ja painava syy irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde. Työnantaja on syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on ottanut huomioon työnantajan ja viranhaltijan olosuhteet kokonaisuudessaan.
Viranhaltijalain 43 §:n 1 momentin mukaan ennen työnantajan suorittamaa irtisanomista tai purkamista viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Viranhaltijalla on oikeus häntä kuultaessa käyttää avustajaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijälle on 1.6.2026 varattu tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Oikaisuvaatimuksen tekijä on saapunut hänelle varattuun kuulemistilaisuuteen ja käyttänyt tilaisuudessa avustajaa. Kuulemistilaisuudessa työnantaja on käynyt selkeästi läpi perusteet, joiden nojalla työnantaja on harkinnut viranhaltijan virkasuhteen päättämistä. Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut kertoa oman näkemyksensä työnantajan perusteista.
Kuulemisen jälkeen tehdyn kokonaisarvion perusteella työnantaja ei ole nähnyt edellytyksiä oikaisuvaatimuksen tekijän virkasuhteen jatkamiselle. Perusteet virkasuhteen irtisanomiselle on avattu tarkemmin liitteessä 3 (1.6.2026 pidetyn kuulemistilaisuuden muistio).
Hallintolain 45 §:n mukaan hallintopäätös on perusteltava ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun.
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on kokonaisuudessaan perusteltu ja siinä on mainittu seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisuun.
Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva viranhaltijapäätös (liite 1), oikaisuvaatimus (liite 2), perusteet irtisanomiselle (liite 3 ja liite 4, 1.6.2026 ja 4.6.2026 pidettyjen kuulemistilaisuuden muistiot) sekä tarkempi selvitys oikaisuvaatimuksen perusteista (liite 5) ovat tämän päätösesityksen liitteinä.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuusvirheitä, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös olisi syytä kumota. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei myöskään ole oikaisuvaatimuksessa esittänyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä arvioida uudelleen päätöksen perusteita tai tarkoituksenmukaisuutta. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.