Perustelut
Asian valmistelija: konsernipalvelujen toimialajohtaja Mikko Hokkanen
Aluevaltuuston kokouksessa 2.2.2026 § 12 jätettiin Elina Nykyrin valtuustoaloite "Hyvinvointialueelle palkattava esteettömyys- ja saavutettavuuskoordinaattori sekä perustettava esteettömyys- ja saavutettavuustyöryhmä". Valtuustoaloitteen on Nykyrin lisäksi allekirjoittanut 11 muuta aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:
"Me allekirjoittaneet aluevaltuutetut esitämme, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) palkkaa esteettömyys- ja saavutettavuuskoordinaattorin sekä perustaa laajapohjaisen esteettömyys- ja saavutettavuustyöryhmän.
Esteettömyys ja saavutettavuus ovat perus- ja ihmisoikeuksia, jotka takaavat asukkaille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua, vaikuttaa ja käyttää palveluita. Väestön ikääntyessä liikkumisen ja toimintakyvyn haasteet korostuvat. Silloin esteettömyydestä tulee välttämättömyys yhä useammalle asukkaalle.
Esteettömyys ja saavutettavuus ovat kaikkea rampeista, hisseistä ja opasteista viestintään (selkokielisyys, tulkkauspalvelut, ruudunlukuohjelmat ja tekstitys). Esteettömyydestä ja saavutettavuudesta hyötyvät kaikki, mutta erityisesti ikäihmiset, lapsiperheet, vammaiset henkilöt sekä muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvat. Erityistä huomiota on kiinnitettävä pienituloisiin sekä niihin, jotka eivät voi käyttää Internettiä. Kaikkien hyvinvointialueen asukkaiden on voitava käyttää hyvinvointialueen palveluita.
Esteettömyys- ja saavutettavuuskoordinaattorin tulee toimia esteettömyys- ja saavutettavuusasioiden asiantuntijana hyvinvointialueella. Koordinaattorin pitää myös vetää juuri perustettavaa esteettömyys- ja saavutettavuustyöryhmää. Koordinaattorin tehtävänä on lisäksi varmistaa alueella lainsäädännön vaatimusten täyttyminen esteettömyyden ja saavutettavuuden suhteen.
Esteettömyys- ja saavutettavuustyöryhmän tulee koostua paikallisista viranhaltijoista, järjestöjen edustajista, vaikuttamistoimielinten (vammais- ja vanhusneuvostot, monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta, nuorisovaltuusto) jäsenistä sekä kokemusasiantuntijoista.
Esteettömyys- ja saavutettavuustyöryhmän tulee kartoittaa sekä auttaa korjaamaan hyvinvointialueen tilojen esteettömyyshaasteet sekä tehdä tiivistä yhteistyötä Vantaan ja Keravan kaupunkien, HUS:n sekä ostopalvelutuottajien kanssa esteettömyys- ja saavutettavuusasioissa. On muistettava kaikki tilat, joissa hyvinvointialue toimii - myös vuokratilat.
Esteettömyyden ja saavutettavuuden edistäminen on hyvinvointialueelle inhimillisesti ja taloudellisesti viisasta. Se vähentää tapaturmia, helpottaa palveluiden käyttöä ja vähentää syrjäytymistä. Vastuu esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvien oikeuksien toteutumisesta kuuluu viranomaiselle, eikä se voi levätä pelkän vapaaehtoistyön varassa.
Esitämme, että hyvinvointialue ryhtyy välittömiin toimiin esteettömyys- ja saavutettavuuskoordinaattorin palkkaamiseksi sekä esteettömyys- ja saavutettavuustyöryhmän työn käynnistämiseksi."
Aluehallitus päätti kokouksessaan 10.2.2026 § 32 merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen edelleen konsernipalvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi 2.8.2026 mennessä.
Vastaus valtuustoaloitteeseen:
Esteettömyys ja saavutettavuus ovat hyvinvointialueella keskeinen osa palveluita ja toimintaa. Järjestämislain (612/2021) 4 §:n mukaan hyvinvointialueen on turvattava järjestämisvastuullaan olevien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen esteettömyys ja saavutettavuus.
Hyvinvointialueella laaditaan parhaillaan osallisuus- ja yhdenvertaisuusohjelmaa, jonka on tarkoituksena edetä aluevaltuuston päätöksentekoon syksyllä. Ohjelmassa käsitellään hyvinvointialueen asukkaiden ja asiakkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia ja yhdenvertaisuutta, sekä näiden teemojen edistämistä. Näin ollen siitä tulee keskeinen asiakirja myös esteettömyyden ja saavutettavuuden kehittämisessä hyvinvointialueella.
Osallisuus- ja yhdenvertaisuusohjelmassa toimintaympäristön esteettömyys ja saavutettavuus tunnistetaan edellytyksinä sille, että vammaiset henkilöt voivat toimia ja elää itsenäisesti, mutta esteetön ja saavutettava ympäristö hyödyttää laajasti muitakin ryhmiä. Esteettömyydellä ja saavutettavuudella tarkoitetaan ympäristön suunnittelua ja toteutusta niin, että se huomioi erilaisten ihmisten tarpeet. Esteettömyydellä viitataan perinteisesti fyysiseen ympäristöön, kun taas saavutettavuudella viitataan yleensä digitaalisiin ympäristöihin, kuten verkkosivuihin tai digipalveluihin.
Osallisuus- ja yhdenvertaisuusohjelman tavoitteisiin ja toimenpiteisiin on kirjattu esteettömyyden ja saavutettavuuden kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä. Digitaalisten viestintäkanavien saavutettavuutta kehitetään jatkuvasti, tietoa jaetaan verkkosivujen lisäksi esimerkiksi paperisilla esitteillä, infotauluilla, tapahtumiin jalkautumalla ja kotitalousjakeluilla, sekä keskeisin tieto tuotetaan selkokielelle. Lisäksi selvitetään tarpeita keskeisimpien sisältöjen kääntämiseksi viittomakielelle. Hyvinvointialueen viestintä on lisäksi laatinut verkkosivuille tietoa tuottavalle henkilöstölle saavutettavuusohjeet.
Esteettömyyden osalta osallisuus- ja yhdenvertaisuusohjelman luonnokseen toimenpiteeksi on kirjattu, että hyvinvointialueen tilojen suunnittelussa huomioidaan esteettömyys ja saavutettavuus. Nykyisten tilojen esteettömyysnäkökohdat on tunnistettu myös hyvinvointialueen palveluverkkosuunnitelmassa vuosille 2024–2034, johon sisältyy kirjaus, että esteettömyyttä pyritään parantamaan palvelujen uudelleen sijoittamisen tai uusien rakennushankkeiden kautta. Hyvinvointialueen tilakeskus suunnittelee ja toteuttaa yksiköihin tarvittavia muutostöitä. Esimerkiksi uusia yksiköitä suunniteltaessa esteettömyys on keskeinen arvioitava näkökulma. Hyvinvointialue suunnittelee asiakkaiden tarpeiden edellyttämät muutostyöt asumispalvelujen kohteisiin yhteistyössä toimialojen kanssa.
Lisäksi vammais- ja vanhusneuvosto sekä vammaispalvelujen asiakasraati ovat tärkeitä olemassa oleva toimijoita, joita hyvinvointialue voi kuulla ja joilta saada näkemyksiä esteettömyyden ja saavutettavuuden kehittämiseen.
Palvelujen esteettömyys ja saavutettavuus ovat keskeisiä hyvinvointialueen toiminnassa, ja esteettömyyden ja saavutettavuuden edellytyksellä on vahva lakipohja. Syksyn 2026 aikana aluevaltuuston päätöksentekoon tuleva osallisuus- ja yhdenvertaisuusohjelma toimenpiteineen nähdään esteettömyyttä ja saavutettavuutta kehittävänä asiakirjana, jonka toimenpiteitä seurataan ja raportoidaan. Hyvinvointialue ei ehdota erillisen esteettömyys- ja saavutettavuuskoordinaattorin vakanssin perustamista, vaan hyvinvointialue panostaa esteettömyyteen yllä kuvatuilla toimenpiteillä.