Aluevaltuusto, kokous 29.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 20 Aluevaltuustoryhmien muodostaminen ja valtuustoryhmien nimien hyväksyminen

VAKEDno-2022-44

Perustelut

Aluehallitus 15.03.2022 § 4

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 97 §:n mukaan valtuutetut ja varavaltuutetut voivat muodostaa valtuustoryhmiä aluevaltuustotyöskentelyä varten.

Valtuustoryhmän muodostamisesta,​ nimestä ja puheenjohtajasta on annettava aluevaltuuston puheenjohtajalle kirjallinen ilmoitus. Kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen on allekirjoitettava ilmoitus. Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua,​ jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.

Aluevaltuusto hyväksyy valtuustoryhmien nimet. Nimi ei saa olla sopimaton. Puolueen valtuustoryhmästä eronneiden valtuutettujen uudelle valtuustoryhmälleen antama nimi ei saa aiheuttaa sekaantumisvaaraa.

Valtuustoryhmiä on pyydetty toimittamaan ilmoitukset valtuustoryhmien muodostamisesta. Ilmoituksia on saapunut tähän mennessä seuraavasti:

-​ Vihreä valtuustoryhmä
-​ Aluevaltuustoryhmä Valta kuuluu kansalle
-​ Svenska folkpartiets fullmäktigegrupp
-​ Kristillisdemokraatit,​ KD

Loput ilmoitukset sekä mahdolliset päivitykset jo saapuneisiin ilmoituksiin pyydetään toimittamaan aluevaltuuston kokoukseen 29.3.2022 mennessä.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä ilmoitetut valtuustoryhmien nimet.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti keskustelun jälkeen.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö,​ timo.aronkyto@vantaa.fi.

____________________________________________________________________________________

Ehdotus

Aluevaltuusto 29.03.2022

Aluevaltuusto päättää hyväksyä ilmoitetut valtuustoryhmien nimet.

Päätös

Aluevaltuusto päätti yksimielisesti keskustelun jälkeen hyväksyä ilmoitetut valtuustoryhmien nimet seuraavasti:

    • Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä
    • Perussuomalaisten aluevaltuustoryhmä
    • Keskustan valtuustoryhmä
    • Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
    • Svenska folkpartiets fullmäktigegrupp
    • Liike Nyt aluevaltuustoryhmä
    • Kristillisdemokraatit, KD
    • Aluevaltuustoryhmä Valta kuuluu kansalle
    • Kokoomuksen aluevaltuustoryhmä
    • Vihreä valtuustoryhmä
       

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi

Kokouskäsittely

Valtuustoryhmät toimittivat loput ilmoitukset valtuustoryhmien perustamisesta kokouksen aikana.