Pelastuslautakunta, kokous 14.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 59 Oikaisuvaatimus koskien kuuden palomiehen viran täyttämistä Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle, päätös 13.10.2023 § 7

VAKEDno-2023-4631

Perustelut

Asian valmistelijat: HR-juristi Hannamari Harju

Pelastuspäällikkö Jorma Alho on päättänyt 13.10.2023 § 7 valita kuusi palomiestä palomiehen vakinaiseen virkaan 1.12.2023 alkaen.

Kyseistä virkavalintaa koskevasta päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus 29.10.2023.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on asianosaisena ollut oikeutettu tekemään oikaisuvaatimuksen ja oikaisuvaatimus on saapunut määräajassa. Oikaisuvaatimus käsitellään pelastuslautakunnassa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta 407/2011 6 §:n mukainen miehistöltä vaadittava pätevyys ja BC –luokan voimassa oleva ajokortti.  Hakuilmoituksessa on muun muassa lueteltu hakijan eduksi valmiudet toimia perustason ensihoidossa, palomiehen tehtävän hoitamiseen liittyvät lisäkoulutukset, aiempi soveltuva koulutus ja työkokemus, joka hyödyntää toimimista pelastustoimen tehtävässä ja Keski-Uudenmaan pelastustoimenalueen tunteminen. Hakuilmoituksessa on myös edellytetty hakijalta muun muassa savusukelluskelpoisuutta.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastustoimen palvelualueella on ollut kuusi palomiehen virkaa haettavana 25.8.2023-11.9.2023. Virkoihin on hakenut määräaikaan mennessä yhteensä 17 hakijaa, joista kolme ei ole täyttänyt viralle asetettuja kelpoisuusehtoja. Haastatteluun on kutsuttu ansiovertailun perusteella yksitoista ansioituneinta hakijaa.

Palomieheen virkaan valittujen henkilöiden valinta on perusteltu 13.10.2023 tehdyssä viranhaltijapäätöksessä (VAKEDno-2023–201) Kuuden palomiehen viran täyttäminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle. Päätöksen mukaan valinta on tehty koulutuksen, työkokemuksen ja henkilökohtaisten ominaisuuksien sekä hakemuksen ja haastattelun perusteella tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella. Virkoihin valitut henkilöt ovat parhaiten täyttäneet ne pätevyydet ja ominaisuudet, joita virkojen menetyksellinen hoitaminen edellyttää.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 56 §:n mukaan Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen pelastusjohtaja valitsee alaisena henkilöstön. Pelastusjohtaja on tehnyt 29.4.2023 § 11 viranhaltijapäätöksen toimivallan siirtämisestä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen henkilöstöasioissa. Virkojen täyttämisestä päättää edellä mainitun määräyksen nojalla pelastuspäällikkö Jorma Alho. Asiasta päättäminen on näin ollen kuulunut Jorma Alhon toimivaltaan.

Oikaisuvaatimuksen keskeinen sisältö

Oikaisuvaatimuksen (liite 2) perusteluiksi on esitetty seuraavia seikkoja:

Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että kaikki kuusi virkaa tulee laittaa uudelleen hakuun noudattaen hyvää hallintoa, läpinäkyvyyttä ja tasapuolisuutta kunnioittaen. Oikaisuvaatimuksessa vedotaan siihen, että viranhaltijapäätöksen tulisi muodoltaan olla sellainen, että hakija voi tulkita sen täyttävän hallintolain 8 §:n neuvonnan mukaisen hengen. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan päätöksessä on tapahtunut hallinnollinen muotovirhe.

Oikaisuvaatimuksen tekijä pyytää pelastuslautakuntaa arvioimaan, onko viranhaltijapäätöksessä tapahtunut yhdenvertaisuuslain 8 §:n syrjintäkielto, 10 § välitön syrjintä 13 §:n välillinen syrjintä ja 14 §:n häirintä mukaista henkilöön kohdistuvaa syrjintää ja ikään kohdistuvaa syrjintää ja ryhtyy tarvittaviin oikeasuhtaisiin toimiin.

Oikaisuvaatimuksen tekijä tuo aihetodistelua esille koskien häneen kohdistuvaa syrjintää. Väitteet perustuvat viestittelyyn pelastuslaitoksen johtohenkilöiden kanssa vuosilta 2015-2023. Oikaisuvaatimuksen tekijä kokee, että hän on tullut iän vuoksi syrjityksi valintatilanteessa. Oikaisuvaatimuksen tekijä toteaa, että asian osalta ei ole suoraa näyttöä, koska oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole päässyt tutustumaan ansioluetteloyhteenvetoihin pyynnöstä huolimatta.

Oikaisuvaatimuksen käsittely

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 5 §:n mukaan julkisesti haettavan olleeseen virkaan voidaan ottaa vain henkilö, joka on hakenut sitä kirjallisesti ennen hakuajan päättymistä ja silloin täyttää kelpoisuusvaatimukset.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 6 §:n 1 momentin mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty taikka kunnan tai hyvinvointialueen päättämä erityinen kelpoisuus. 

Virkanimityspäätöksiin sisältyy harkintaa, jota ohjataan ja rajoitetaan lainsäädännöllä. Harkinnan lähtökohtana on perustuslain (731/1999) 125 §:n 2 momentti. Säännöksen mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja, kun taas kyvyllä tarkoitetaan tehtävän tuloksellisen hoitamisen kannalta tarpeellisia kykyjä ja ominaisuuksia. Kansalaiskunnolla viitataan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuihin, viran hoidon kannalta merkityksellisiin ansioihin sekä nuhteettomaan käytökseen.

Oikaisuvaatimuksen tekijällä on ollut pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen 407/2011 6 §:n mukainen miehistöltä vaadittava pätevyys. Oikaisuvaatimuksen tekijällä ei kuitenkaan ole ollut hakuilmoituksessa mainittua savusukelluskelpoisuutta eikä esimerkiksi valmiuksia toimia perustason ensihoidossa, jotka ovat olleet ansiovertailussa arvioitavina tekijöinä.

Pelastuslain 39 §:ssä säädetään pelastustoimintaan osallistuvan toimintakyvystä. Säännöksen mukaan Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokunnan henkilöstöön kuuluvan pelastustoimintaan osallistuvan henkilön tulee ylläpitää tehtäviensä edellyttämiä perustaitoja ja kuntoa. Pelastustoimintaan kuuluvien eri tehtävien edellyttämien perustaitojen ja kunnon tasosta sekä kuntotestien järjestämisestä voidaan antaa tarkempia säännöksiä sisäministeriön asetuksella. Oikaisuvaatimuksen tekijä on tehnyt palomiehen tai paloesimiehen töitä vuosina 1997-2005, 2006-2008. Viimeisin kokemus hänellä on operatiivisen palomiehen ja paloesimiehen tehtävistä vuodelta 2008. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole suorittanut sisäministeriön ohjeissa vaadittavaa kuntotestiä, joka edellytetään henkilöitä, jolla on palomiehen pätevyys mutta ei ole työkokemusta viime vuosilta.

Ansiovertailu on toteutettu asianmukaisesti vertailutaulukolla niin, että pisteytyksessä on huomioitu hakuilmoituksessa esitetty kelpoisuusehto, savusukelluskelpoisuus, työkokemus, ensihoidon velvoitteet, muu soveltuva tutkinto sekä haastattelu. Vertailutaulukon avulla hakijoita on vertailtu toisiinsa. Oikaisuvaatimuksen tekijä on kutsuttu haastatteluun 27.9.2023. Yhdeksän muuta hakijaa on yltänyt pisteytyksessä korkeampiin pisteisiin kuin oikaisuvaatimuksen tekijä.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on katsonut, että häneen on kohdistunut ikään perustuvaa syrjintää. Ikä ei ole ollut ansiovertailussa arvioitavana olevana vertailukohtana eikä näin ollen ole vaikuttanut päätökseen. Tässä tapauksessa kyse on puhtaasti ansiovertailusta, jossa oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole ollut yhtä ansioitunut kuin yhdeksän muuta hakijaa.

Hallintolain 45 §:n mukaan hallintopäätös on perusteltava ja perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun.

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös on kokonaisuudessaan perusteltu ja siinä on mainittu seikat ja selvitykset, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisuun. Palomiehen virkaan valitut henkilöt täyttävät tehtävän kelpoisuusvaatimukset ja omaavat koulutuksensa, työkokemuksensa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa sekä haastattelussa esille tulleiden seikkojen perusteella parhaat edellytykset virkasuhteen menestykselliseen hoitamiseen.

Oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut laajemmin puhelinkeskustelussa perustelut päätökselle. Oikaisuvaatimuksen tekijälle on myös myöhemmin toimitettu hänen pyytämänsä aineistot.

Oikaisuvaatimuksen kohteena oleva viranhaltijapäätös (Liite 1, VAKEDno-2023–201 Kuuden palomiehen viran täyttäminen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle) ja oikaisuvaatimus (Liite 2, oikaisuvaatimus) ovat tämän päätösesityksen liitteinä.

Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuusvirheitä, joiden perusteella oikaisuvaatimuksen kohteena olevaa päätöstä olisi syytä muuttaa tai kumota. Oikaisuvaatimus ei ole myöskään perusteineen tarkoituksenmukainen siten, että sen voisi hyväksyä. Päätös on syntynyt oikeassa järjestyksessä, eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

Ehdotus

Pelastuslautakunta päättää merkitä liitteenä 2 olevan oikaisuvaatimuksen käsitellyksi ja hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Pelastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti. 

 

Lisätietoja päätöksestä antaa pelastusjohtaja Jyrki Landstedt, jyrki.landstedt@vakehyva.fi

Kokouskäsittely

Pelastuspäällikkö Jorma Alho ilmoitti olevansa esteellinen (asianosaisjäävi) ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17:26–17:35.

Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston edustaja Arttu Rautava poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17:26–17:35.

Liitteet

Oheismateriaali