Områdesfullmäktige, möte 22-11-2022

Protokollet är granskat

§ 97 Tidsplan för välfärdsområdesstyrelsens och välfärdsområdesfullmäktiges sammanträden under våren 2023

VAKEDno-2022-170

Tidigare behandling

Beskrivning

Asian valmistelija: päätöksenteon valmistelupäällikkö Riikka Liljeroos

Hallintosäännön 135 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös,​ milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielin jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.   

Päätösehdotuksessa on ehdotus aluehallituksen ja aluevaltuuston kevään 2023 kokousaikataulusta. Ehdotetussa on huomioitu aluehallituksen ja aluevaltuuston kokousten sujuva rytmitys,​ sekä se,​ etteivät kokoukset menisi päällekkäin Vantaan kaupungin tai Keravan kaupungin kaupunginvaltuustojen tai kaupunginhallitusten kokousten kanssa. Aluevaltuuston kokousajat pyritty sovittamaan maanantaille, mikäli mahdollista. Pari kokousta oli kaupunkien kokousaikatauluista johtuen kuitenkin sovitettava tiistaille.

Lisäksi oheismateriaalina on alustava luonnos siitä, miten aluehallituksen ja aluevaltuuston selostustilaisuudet saataisiin sovitettua em. kokousajankohtien mukaisesti.

Beslutsförslag

Aluehallitus päättää:

  1. hyväksyä kevään 2023 kokousaikataulut seuraavasti:  
    • aluehallituksen kokous tiistaina 17.1.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 7.2.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 28.2.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 14.3.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 28.32023. klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 18.4.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 9.5.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 30.5.2023 klo 9.30-12
    • aluehallituksen kokous tiistaina 13.6.2023 klo 9.30-12
       
  2. esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää hyväksyä kevään 2023 kokousaikataulut seuraavasti: 
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 6.2.2023 klo 18 alkaen
    • aluevaltuuston kokous tiistaina 14.3.2023 klo 18 alkaen
    • aluevaltuuston kokous tiistaina 2.5.2023 klo 18 alkaen
    • aluevaltuuston kokous maanantaina 12.6.2023 klo 18 alkaen
       

Muutokset kokousaikatauluun ovat mahdollisia. 

Beslut

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.

Beslutsförslag

Välfärdsområdesstyrelsen föreslår för välfärdsområdesfullmäktige att fullmäktige beslutar att godkänna följande tidsplan för sammanträdena under våren 2023:

  • välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde måndagen den 6 februari 2023 fr.o.m. kl. 18.00
  • välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde, tisdagen den 14 mars 2023 fr.o.m. kl. 18
  • välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde, tisdagen den 2 maj 2023 fr.o.m. kl. 18
  • välfärdsområdesfullmäktiges sammanträde måndagen den 12 juni 2023 fr.o.m. kl. 18.00

Ändringar i tidsplanen för sammanträdena är möjliga. 

Beslut

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo. aronkyto@vantaa.fi.