Perustelut
Asian valmistelija: konsernipalvelujen toimialajohtaja Mikko Hokkanen
Aluevaltuuston kokouksessa 2.2.2026 § 12 jätettiin Jenni Alasuutarin valtuustoaloite "Vakehyva.fi on käännettävä ruotsiksi kokonaisuudessaan". Valtuustoaloitteen on Alasuutarin lisäksi allekirjoittanut 25 muuta aluevaltuutettua. Valtuustoaloite kuului seuraavasti:
"Vakehyva.fi on käännettävä ruotsiksi kokonaisuudessaan. Vantaa ja Kerava ovat kaksikielisiä kaupunkeja. Lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä sekä suomeksi että ruotsiksi kaksikielisen hyvinvointialueen alueella siten, että asiakas saa ne valitsemallaan kielellä, joko suomeksi tai ruotsiksi.
Vakehyva.fi -sivuston ruotsinkielisillä sivuilla:
Nämä ja monet, monet muut puutteet sivuston ruotsinkielisessä versiossa on helppo korjata. Vaadimme, että nämä puutteet ruotsinkielisessä versiossa korjataan kevään 2026 aikana."
Aluehallitus päätti kokouksessaan 10.2.2026 § 34 merkitä aloitteen tiedoksi ja lähetti sen edelleen konsernipalvelujen toimialajohtajan valmisteltavaksi.
Vastaus valtuustoaloitteeseen:
Valtuustoaloitteessa tuodaan esiin havaintoja hyvinvointialueen verkkosivuston ruotsinkielisen version puutteista sekä esitetään, että verkkosivusto käännetään kokonaisuudessaan ruotsiksi. Aloitteessa nostetut havainnot ovat osin aiheellisia, ja hyvinvointialue on ryhtynyt toimenpiteisiin havaittujen puutteiden korjaamiseksi.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on kaksikielinen hyvinvointialue, ja tavoitteena on, että palvelut sekä niitä koskeva olennainen tieto ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi. Verkkosivujen kehittämisessä ja käännöstyössä ensisijainen painopiste on palveluja koskevissa sisällöissä, jotta asukkaat voivat saada tarvitsemansa tiedot ja ohjautua palveluiden pariin myös ruotsin kielellä.
Aloitteessa yksilöidyt puutteet on käyty kohta kohdalta läpi. Sisällönhallinnassa korjattavissa olleet virheelliset käännökset, yksittäiset suomenkieliset otsikot sekä virheelliset tai suomenkielisille sivuille johtaneet linkitykset on korjattu tai korjataan osana käynnissä olevaa kehitystyötä.
Osa aloitteessa kuvatuista puutteista liittyy kuitenkin verkkosivuston teknisiin rakenteisiin ja käyttöliittymäelementteihin, joiden kieliversioita ei voida muuttaa hyvinvointialueen omalla sisällönhallinnalla. Tällaisia ovat esimerkiksi osa ylävalikon ja alatunnisteen otsikoista sekä tietyt muut sivuston käyttöliittymäelementit. Näiden korjaaminen edellyttää verkkosivutoimittajan toteuttamia teknisiä muutoksia.
Hyvinvointialueella on ollut kevään 2026 aikana käynnissä verkkosivuston palveluntuottajan vaihdosprojekti, minkä vuoksi laajempia teknisiä muutoksia ei ole ollut tarkoituksenmukaista toteuttaa nykyisen toimittajan kanssa siirtymävaiheen aikana. Tunnistetut kehitystarpeet on koottu uuden verkkosivutoimittajan kanssa tehtävää jatkokehittämistä varten, ja niiden korjaaminen on tarkoitus toteuttaa syksyn 2026 aikana.
Verkkosivusto on laaja kokonaisuus, joka sisältää yli tuhat sivua. Vaikka käännöstyötä tehdään jatkuvasti, kaikkien sisältöjen kääntäminen ei nykyisillä toimintamalleilla ole mahdollista reaaliajassa. Tällä hetkellä kääntämättömiä sivuja on noin 236, ja määrä pienenee jatkuvasti työn edetessä.
Koska käännöstyön resurssit ovat rajalliset, sisältöjä priorisoidaan niiden merkityksen perusteella. Ensisijaisesti käännetään palvelut ja palveluihin liittyvä tieto. Muiden sisältöjen, kuten hankkeiden, blogikirjoitusten ja osan rekrytointisisällöistä, kääntäminen toteutetaan mahdollisuuksien mukaan myöhemmässä vaiheessa.
Hyvinvointialue pitää tärkeänä ruotsinkielisten asukkaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia saada tietoa palveluista omalla kielellään. Siksi hyvinvointialue kehittää parhaillaan myös verkkosivujen käännösprosesseja. Tavoitteena on ottaa käyttöön uusia käännöstyötä tukevia ratkaisuja, joiden avulla sisältöjä voidaan tulevaisuudessa kääntää nykyistä nopeammin jo julkaisuvaiheessa.