Aluehallitus, kokous 7.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 112 LISÄPYKÄLÄ: Hyvinvointialueen hallintosäännön päivittäminen 21.6.2022 lukien (lisäpykälä)

VAKEDno-2022-12

Perustelut

Asian valmistelija: päätöksenteon valmistelupäällikkö Riikka Liljeroos

Aluevaltuusto on kokouksessaan 31.5.2022 § 48 hyväksynyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen päivitetyn hallintosäännön ja että hallintosääntö astuu voimaan välittömästi hyväksymisen jälkeen. Voimassa oleva hallintosääntö on liitteenä.​

Hallintosäännön 150 §:n mukaan "Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Vaalilaissa säädetyissä vaalitoimielimissä asiat päätetään kuitenkin puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Esittelijä vastaa esittelemiensä kokousasioiden asianmukaisesta valmistelusta ja on velvollinen tekemään toimielimelle päätösehdotuksen. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen hänen sijaisekseen määrätty toimii esittelijänä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on keskustelun aikana muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan, muutettu ehdotus on pohjaehdotus. Jos esittelijä ehdottaa asian poistamista esityslistalta, asia poistetaan, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta."

Edellisen kokouksen jälkeen on havaittu, että hallintosääntöön on vielä tarpeen lisätä edunvalvontajaoston, tulevaisuusjaostojen sekä pelastuslautakunnan esittelijöiden määrittäminen. Tällä hetkellä hallintosäännön 149 §:ssä on todettu seuraavasti:

"149 § Esittelijät
Aluehallituksen esittelijänä toimii hyvinvointialuejohtaja. Ennen hyvinvointialuejohtajan valintaa vuonna 2022 aluehallituksen esittelijänä toimii hyvinvointialueen muutosjohtaja.
Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunnan esittelijänä toimii sote-valmistelun muutosjohtaja.
Yksilöasioiden jaoston esittelijöinä toimivat toimialajohtajat.
Kansalliskielilautakunnan esittelijänä toimii sote-valmistelun muutosjohtaja.
Kun esittelijä on estynyt tai esteellinen, esittelijänä toimii hänen sijaisekseen määrätty.
Esittelystä tarkastuslautakunnassa määrätään 80 §:ssä."

Lisäksi hallintosäännön 34 §:n mukaan pelastustoimen muutosjohtaja toimii pelastuslautakunnan esittelijänä siihen saakka, kunnes pelastustoimen toimialajohtaja on valittu.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää muuttaa hallintosääntöä siten, että 149 §:ään lisätään seuraavat kirjaukset:

  • Edunvalvontajaoston esittelijöinä toimivat hyvinvointialuejohtaja, konsernipalvelujen toimialajohtaja sekä johtajaylilääkäri.
  • Pelastuslautakunnan esittelijänä toimii pelastustoimen toimialajohtaja. Pelastustoimen muutosjohtaja toimii pelastuslautakunnan esittelijänä siihen saakka, kunnes pelastustoimen toimialajohtaja on valittu.
  • Lasten, nuorten ja perheiden palvelut -jaoston esittelijänä toimii lasten, nuorten ja perheiden palvelujen toimialajohtaja.
  • Aikuissosiaalityö- ja vammaispalvelut -jaoston esittelijänä toimii aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimialajohtaja.
  • Terveydenhuollon palvelut -jaoston esittelijänä toimii terveydenhuollon palvelujen toimialajohtaja.
  • Vanhusten palvelut -jaoston esittelijänä toimii vanhuspalvelujen toimialajohtaja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ilman keskustelua.

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialueen muutosjohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vantaa.fi.