Aluevaltuusto, kokous 12.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 124 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 1.1.2024 alkaen

VAKEDno-2022-177

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Asian valmistelijat: talousjohtaja Hanna Heinikainen ja asiakasmaksujen ja myyntireskontran päällikkö Mia Mustaparta

Lain hyvinvointialueesta 22 §:n mukaan aluevaltuusto päättää palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista perittävistä asiakasmaksuista. Edelleen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen hallintosäännön 82 §:n mukaan aluevaltuusto päättää hyvinvointialueen palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvista palveluista perittävistä asiakasmaksuista. Aluevaltuusto on kokouksessaan 12.6.2023 § 55 vahvistanut tällä hetkellä voimassa olevan asiakasmaksuhinnaston vuodelle 2023.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelujen käyttäjältä, jollei palvelua ole säädetty maksuttomaksi.

Valtioneuvosto on hyväksynyt 23.11.2023 sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun asetukseen (912/1992) ehdotetut säännönmukaiset indeksitarkistukset. Asetuksen mukaan säädettyjä euromääriä tarkistetaan kansaneläkeindeksin muutoksen mukaisesti, mikä tarkoittaa noin 10 prosentin korotusta maksujen enimmäismääriin. Asetus tulee voimaan 1.1.2024. Lisäksi asiakasmaksulaissa määritellyn terveydenhuollon maksukaton arvo 2024 on julkaistu 23.11., muita lain perusteella määräytyviä raja-arvoja ei ole vielä julkaistu.

Palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Tarkemmat säännökset lain täytäntöönpanosta on annettu asetuksella sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (912/1992). Asiakasmaksulaissa ja –asetuksessa on määritelty tietyille palveluille enimmäismaksu, tai maksu on säädetty perittäväksi asiakkaan maksukyvyn mukaan

Liitteenä olevassa asiakasmaksuhinnastossa esitetään pääsääntöisesti asiakasmaksuasetukseen ja asiakasmaksulakiin perustuvia maksimihintoja asiakasmaksuista. Asiakasmaksuhintoihin on laskettu 1.1.2024 voimaan tulevat indeksikorotukset asiakasmaksuasetuksen osalta. Asiakasmaksulain osalta asiakasmaksuihin tulevat indeksikorotukset korjataan asiakasmaksuhinnastoon, kun vahvistus saadaan.

Sen lisäksi hinnasto sisältää joitakin uusia tuotteita sekä joitakin tarkennuksia ja teknisiä korjauksia asiakasmaksuhinnastoon.

Aluevaltuustoryhmät ovat käyneet keskustelua asiakasmaksuhinnasto 2024-esityksestä osana talousarvioneuvotteluita. Talousarvio- ja -suunnitelmaneuvottelukunta päätti, että asiakasmaksumuutosesitysten käsittelyä jatketaan ylimääräisessä neuvottelukunnan kokouksessa 24.11.2023. Asiakasmaksuhinnastoa tullaan päivittämään neuvotteluiden johdosta.

Ehdotus

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää: 

  1. merkitä tiedoksi laaditun selvityksen koskien terveydenhuollon tasamaksujen maksunalennusta ja perimättä jättämistä;
  2. hyväksyä päivitetyn asiakasmaksuhinnaston liitteen mukaisesti 1.1.2024 lukien; 
  3. todeta, että hinnastoon kirjatut indeksikorotukset voidaan tarkentaa siltä osin, kuin vahvistetun asiakasmaksulain- tai asetuksen maksut poikkeavat kirjatusta.

 

Päätös

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää: 

  1. merkitä tiedoksi laaditun selvityksen koskien terveydenhuollon tasamaksujen maksunalennusta ja perimättä jättämistä;
  2. hyväksyä päivitetyn asiakasmaksuhinnaston liitteen mukaisesti 1.1.2024 lukien; 
  3. todeta, että hinnastoon kirjatut indeksikorotukset voidaan tarkentaa siltä osin, kuin vahvistetun asiakasmaksulain- tai asetuksen maksut poikkeavat kirjatusta.

 

Lisätietoa päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

Kokouskäsittely

Todettiin, että esityslistan lähettämisen jälkeen aluehallitukselle on toimitettu liitteeksi luonnos asiakasmaksuhinnastosta (päivitetty 24.11.2023 neuvotteluiden pohjalta) ja oheismateriaaliksi asiakasmaksujen neuvottelutulos 24.11.2023 vertailuexcel.

Päätettyään asiasta käydyn keskustelun aluehallituksen puheenjohtaja totesi, että Antero Eerola oli tehnyt päätösehdotuksesta poikkeavan muutosesityksen. Muutosesitys kuului seuraavasti: "Vasemmistoliitto esittää, että asiakasmaksuja ei koroteta." Antero Eerolan muutosesitystä ei kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.

Ehdotus

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää: 

  1. merkitä tiedoksi laaditun selvityksen koskien terveydenhuollon tasamaksujen maksunalennusta ja perimättä jättämistä;
  2. hyväksyä päivitetyn asiakasmaksuhinnaston liitteen mukaisesti 1.1.2024 lukien; 
  3. todeta, että hinnastoon kirjatut indeksikorotukset voidaan tarkentaa siltä osin, kuin vahvistetun asiakasmaksulain- tai asetuksen maksut poikkeavat kirjatusta.

Päätös

Aluevaltuusto päätti:

  1. merkitä tiedoksi laaditun selvityksen koskien terveydenhuollon tasamaksujen maksunalennusta ja perimättä jättämistä;
  2. hyväksyä päivitetyn asiakasmaksuhinnaston liitteen mukaisesti 1.1.2024 lukien; 
  3. todeta, että hinnastoon kirjatut indeksikorotukset voidaan tarkentaa siltä osin, kuin vahvistetun asiakasmaksulain- tai asetuksen maksut poikkeavat kirjatusta.
     

Lisätietoja päätöksestä antaa hyvinvointialuejohtaja Timo Aronkytö, timo.aronkyto@vakehyva.fi.

-------------------

Päätöksenteon jälkeen pidettiin kokoustauko klo 20.19-20.40. Kokoustauon aikana aluevaltuutetut Mika Niikko ja Olga Gilbert poistuivat kokouksesta, varavaltuutetut Markku Weckman, Sari Linnansalmi ja Maarit Kuusisaari-Bergström saapuivat kokoukseen ja konsernipalvelujen toimialajohtaja Mikko Hokkanen poistui kokouksesta.

Kokouskäsittely

Todettiin, että esityslistan lähettämisen jälkeen aluevaltuustolle on toimitettu oheismateriaalina olevasta vertailuexcelistä versio, johon on korjattu tulostusasettelu. Korjattu versio päivitetään pöytäkirjaan.

Aluevaltuutettu Tuukka Saimen poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana klo 20.03. Aluevaltuutettu Heli Hakala saapui kokoukseen klo 20.15 ja varavaltuutettu Veli-Matti Kallislahti poistui kokouksesta.

Päätettyään asiasta käydyn keskustelun aluevaltuuston puheenjohtaja totesi, että Funda Demiri oli tehnyt pohjaehdotuksesta poikkeavan muutosesityksen, joka kuului seuraavasti: "Asiakasmaksut pidetään nykyisellä tasolla."

Antero Eerola ja Tiina Keskimäki kannattivat Funda Demirin muutosesitystä.

Koska oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava kannatettu muutosesitys, totesi aluevaltuuston puheenjohtaja tarpeen äänestää asiassa. Puheenjohtaja ehdotti äänestyksen suorittamista sähköisellä äänestysjärjestelmällä, minkä aluevaltuusto hyväksyi äänestystavaksi. JAA merkitsi pohjaehdotuksen kannattamista ja EI Funda Demirin muutosesityksen kannattamista. JAA äänesti 61 aluevaltuutettua ja EI äänesti 7 aluevaltuutettua, joten aluevaltuusto hyväksyi pohjaehdotuksen äänin 61-7.

Äänestysluettelo:

  • JAA: Otso Kivimäki, Marja Ahava, Patrik Karlsson, Jouko Jääskeläinen, Maarit Raja-Aho, Jukka Hako, Eva Tawasoli, Ranbir Sodhi, Janne Hartikainen, Marja Suomela, Inna Kallioinen, Säde Tahvanainen, Tiina Vartiainen, Marjo Lipasti, Timo Laaninen, Sirpa Peura, Muktar Osman, Tiina Tuomela, Sami Kanerva, Susanna Kaiju, Satu Ek, Lauri Kaira, Soile Eriksson, Riitta Särkelä, Kai-Ari Lundell, Olga Gilbert, Teemu Purojärvi, Terhi Enjala, Anitta Orpana, Suvi Karhu, Mika Kasonen, Oskari Iivarinen, Jari Sainio, Niina Saarinen, Vaula Norrena, Tuire Kaimio, Tanja Aidanjuuri, Erkki Kauranen, Pirkko Letto, Sirkka-Liisa Kähärä, Matilda Stirkkinen, Reija Friman, Sari Viinikainen, Jüri Linros, Sirpa Siru Kauppinen, Toni Eskelinen, Hanna Holmberg-Soto, Paula Lehmuskallio, Mika Niikko, Tuomas Vanhanen, Laura Tulikorpi, Naima el Issaoui, Jouko Lindtman, Marjo Vacker, Sakari Rokkanen, Nina Nummela, Sini Syrjäläinen, Ida Tamminen, Tia Seppänen, Hanna Valtanen, Heli Hakala
  • EI: Antero Eerola, Tiina Keskimäki, Gashaw Kaisa Bibani, Funda Demiri, Jussi Saramo, Pia Lohikoski, Minttu Sillanpää